Kuopion sellutehdas etenee vahvasti

19256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Uusi Talvivaara kohta veronmaksajien rahoilla. Jo järkikin sanoo ettei suomen puut riitä ja kun sellun kysyntä romahtaa ja tehtaalla ei ole sille omaa käyttöä niin sehän tarkoittaa konkurssia.

Äänestä

Ei se mitään - Kuopio saa oman Nokiansa, kuten 2007 Honeywellin sinne siirtyessä Savon Sanomat otsikoi päätöksen tultua julki 2006. Valitettavasti en jaksa uskoa ns green field -tehtaaseen, joka tulee markkinoille täysin olemassaolevien suurten toimijoiden (UPM, SE, M-Real, Sappi, Mondi, SCA, IP joitain mainitakseni) ulkopuolelta. Avoimia kysymyksiä on vain muutama, joista esimerkkejä:
- Lopullinen rahoitus ympäristöselvityksen jälkeen. Ex-Myllykosken omistajien co sijoitus ei riitä kuin ympäristöselvityksen
- Puunhankinta. Valitettavasti Suomen puunhankinta on jo "jaettu". Lisäksi Äänekosken uusi tehdas tulee sekoittamaan (ei sotkemaan) markkinoita omalla tavallaan, joten kun Finpulpilla ei ole uskottavaa puunhankintaorganisaatiota, niin raaka-aineen kanssa voi olla ongelmia
- Markknointi. Edelleen sama ongelma kuin rahoituksen ja puunhankinnan osalla. Yksinkertaisesti yksinäinen tehdas keskellä ei mitään kaukana markkinoista ei ole uskottava
- Tuotepaletti. Painopaperisellu on auringonlaskun ala kuten sivumennen sanottuna painopaperin tekeminenkin. Tämän vuoksi suuret toimijat ovat siirtymässä entistä enemmän pehmopaperin ja kartongin raaka-aineena käytettävän sellun tuotantoon. Lisäksi uusien tuotteiden kuten bioöljy (UPM Kaukas), ligniinin (SE Sunila), liukosellu (SE Enocell) tuotantoon panostetaan vahvasti. Näille markkinoille myös Äänekosken tehdas on tulossa huomattavasti uskottavammin
- Logistiikka. Alan suurilla toimijoilla on kustannustehokkaat suuruuden ekonomiaan ja usean tehtaan kuljetuksiin perustuvat säännölliset laivakuljetukset eri satamista Keski-Eurooppaan. Yhden uuden toimijan tavaravirrat ovat kuin hyttysen oksennus meressä noihin verrattuna. Tämän vuoksi kuljetettavien tonnien yksikkökustannus edes Keski-Eurooppaan tulee olemaan huomattavasti korkeampi kuin muilla toimijoilla

Edellä olevien faktojen perusteella pidän Finnpulpin uuden tehtaan rakentamista ja valmistumista ajallaan sekä sen kannattvaa tuotantoa lähes tulkoon yhtä todennäköisenä kuin Green Fuel Nordicin biojalostamon valmistumista Iisalmessa.

Äänestä
  • "Yksinkertaisesti yksinäinen tehdas keskellä ei mitään kaukana markkinoista ei ole uskottava"

    Ulkopuolisten selvitysten mukaan juuri Suomi on kannattavin paikka uudelle sellutehtaalle.

    "Yhden uuden toimijan tavaravirrat ovat kuin hyttysen oksennus meressä noihin verrattuna. "

    Tavoitteena on siis 5% osuus maailmanmarkkinoista. Hyttysen oksennus?

    Äänestä

  • vertaapas tuon yhden ehkä mahdollisesti rakennettavan sellutehtaan tavaravirtoja suurten jo toimivien konsernien tavaravirtoihin, niin huomaat, että se mitä Sorsasalossa mahdollisesti puuhailtaisiin on erittäin vähän... Pelkästään SE:n markkinasellutehtaat Sunilassa ja Enocellissa tuottavat tuon verran tavaraa markkinoille. SE ja UPM ovat aika isoja tekijöitä Suomesta ulos suuntautuvassa liikenteessä. Niiden rahtitasot ovat ihan jotain muuta kuin yhden mahdollisen tehtaan puuhastelijat Savossa...

    Muihin argumentteihini et muuten edes ottanut kantaa - ei taida olla kompetenssia vastata

    Äänestä

  • Marjalalainen kirjoitti:

    vertaapas tuon yhden ehkä mahdollisesti rakennettavan sellutehtaan tavaravirtoja suurten jo toimivien konsernien tavaravirtoihin, niin huomaat, että se mitä Sorsasalossa mahdollisesti puuhailtaisiin on erittäin vähän... Pelkästään SE:n markkinasellutehtaat Sunilassa ja Enocellissa tuottavat tuon verran tavaraa markkinoille. SE ja UPM ovat aika isoja tekijöitä Suomesta ulos suuntautuvassa liikenteessä. Niiden rahtitasot ovat ihan jotain muuta kuin yhden mahdollisen tehtaan puuhastelijat Savossa...

    Muihin argumentteihini et muuten edes ottanut kantaa - ei taida olla kompetenssia vastata

    "vertaapas tuon yhden ehkä mahdollisesti rakennettavan sellutehtaan tavaravirtoja suurten jo toimivien konsernien tavaravirtoihin"

    Absoluuttisena lukuna 5% maailmanmarkkinatasosta tarkoittaa sen verran suurta tavaravirtaa, että kilpailukykyinen taso logistiikassa ei jää siitä kiinni. Relatiiviset luvut ei siinä mielessä ole merkityksellisiä vaikka ei tuo siinäkään tasossa voi jäädä täysin mitättömäksi.

    "Muihin argumentteihini et muuten edes ottanut kantaa - ei taida olla kompetenssia vastata"

    Ei ole, eikä ole tarvettakaan. Minulla ei ole tässä muuta kiinni kuin lähinnä oma mielenkiinto. Toisaalta sinunkin pointit, vaikkakin kertovat selvästi jotain sinun alan tuntemuksesta, ovat enemmän tai vähemmän mutu-tyylisiä heittoja ilman konkreettisia faktoja. Siinäkään mielessä ei olisi kovin hedelmällistä lähteä niitä vatvomaan, koska niitä ei voi todistaa suuntaan tai toiseen. Kuitenkin annan pisteet sinulle siitä, että poiketen yleisistä pessimisteistä olet eritellyt asioita argumentoiden ja selvästi olet pohtinut asiaa perinteisen periaatteellisen nurisemisen sijaan.

    Äänestä

  • Varkauden Stora Enson työntekijöillä on penis kateus. Harmittaa kun itsellä on pieni ja naapurilla(Kuopio) suurempi. Kateellisilla Stora Ensolaisilla oli "varma" tieto ettei Äänekoskelle uutta sellutehdasta rakenneta. Mites siinä kävi? Luuletteko, että Kuopion sellutehtaan suhteen huvikseen harjoitellaan. Ja puuta ainakin tällä kohtaa pallonpuoliskoa riittää. Kateus on paha sairaus.

    Äänestä

Sellutehtaan eteneminen alkaa vahvasti tökkiä ja sana "jos" on ilmaantunut liian moneen kohtaan!
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/äanekosken-hanke-lykkasi-kuopion-sellutehdashanketta-parilla-vuodella/2064112

Äänestä

Minkälainen paikka olla töissä? Kuullut lähinnä pelkkää negatiivista palautetta. Ilmeisesti työntekijää ei arvosteta?

Äänestä

Paras työpaikka ikinä.

Äänestä

mikro piirti naaman ramppiin ja sano että se on minun vika
että olen setkenut sen kengät muistatko
minäpä muistan

miksi piti pelleks olla

Äänestä

miksi pitää täysin lahjatonta kiusata

Äänestä

kui pitkä oot

Äänestä

mikro on samulia lyhyempi

Äänestä

ja taas totuut tuli sehän ihan oikeen

Äänestä

sitten on villet ja annet

Äänestä

varkaudessa vihaavat toisiaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


savolaistasellua kirjoitti:

http://www.finnpulp.com/tiedotteet-arkisto/items/finnpulpin-uuden-havusellutehtaan-ympaeristoevaikutusten-arviointiohjelma-vireille.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu