Matti Vanhanen, kovan luokan pelinrakentaja..

Keskusta sai muutenkin kovaan kärkijoukkoonsa uuden kokeneen pelinrakentajan, kun Matti Vanhanen valittiin tiistaina keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi, yksimielisesti tietysti.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vanhasesta tuli kansanedustaja ensimmäisen kerran 1991. Vielä merkittävämpää on, että hän on Alexander Stubbin ohella ainoa nykykansanedustaja, jolla on aiempaa pääministerikokemusta. Vanhanen on tosin tässäkin eri sarjaa, sillä hän on toiminut pääministerinä seitsemän vuotta, Stubb vain yhden.

Äänestä

Harva pelinrakentaja on lähtenyt pelistä kesken pelin ja jättänyt joukkueensa pulaan. Vanhaselta sekin onnistui.

Äänestä
  • Lähtihän idolisi Arhinmäkikin.
    Jos nyt ei heikentänyt lainkaan hallitusta, lähtönsä.

    Äänestä

  • Ope_Oulusta kirjoitti:

    Lähtihän idolisi Arhinmäkikin.
    Jos nyt ei heikentänyt lainkaan hallitusta, lähtönsä.

    "Mitali saatu, ja hyvillä mielin, sekä antaja, että saaja.

    Asia loppuunkäsitelty kohdaltani.

    En avaa enempää.

    Itse poistun nyt, ensiviikkoon."

    Vielä ei ole ensi viikko.

    Äänestä

  • Demareiden ja Kokoomusken vaatimuksesta kun Keskustan puheenjohtaja vaihtui. Sanoivat että ei puheenjohtaja voi olla hallituksen ulkopuolella kun vaalit tulee.

    Katainen ja Urpilainen lähtivät pakoon hallituksestaan.

    Äänestä

Uuniperunoita ja kokista.

Äänestä

Yhtä asiaa kenties vielä hieman kadun? Etten silloin aikoinaan saanut sanottua Matille hänen vielä ollessaan opposition kansanedustaja. Eli että jos ja kun voitatte ne silloiset entiset vaalit. Niin punamullan sijaan tulee laaja kansanrintamahallitus vielä tietenkin. Nimittäin siitä jos mitä olisi Kekkonenkin pitänyt ja kovasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ryhmyriksi kirjoitti:

Keskusta sai muutenkin kovaan kärkijoukkoonsa uuden kokeneen pelinrakentajan, kun Matti Vanhanen valittiin tiistaina keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi, yksimielisesti tietysti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu