Tiltut pelkäävät Jussi Niinistöä

Jussin haukkuminen alkoi välittömästi Haglundin lähdettyä.

Saman tyyppisiä valeita lykätään nyt Niinistöstä, mitä Haglundista.

Niinistön linjana on kuitenkin kansallisen puolustuksen painottaminen ja kansainvälisen toiminnan supistaminen.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Maamiinojen kielto maksetaan suomelaisten miesten verellä.
Ärrää voimakkaasti jyristäen.
Niin J Niinistö aamu tv:ssä sanoi.
Odotettiin jotain lievennystä tähän sodanlietsontaan.
Niinistön viestin voi lukea että sotaan mennään oli miinoja tai ei.
Voiko noilla ajatuksilla olle nimikkeen perus suomalainen alla,- minusta ei.

Äänestä
  • tiltu-parka. Mihinkään sotaan ei olla menossa, vaikka se tiltuille tuntuu olevan suuri haave.
    Hallitus pienentää kansainvälisen toiminnan jo pieniä määrärahoja kolmanneksella, mikä merkitsee, että ulkomaille voidaan lähettää vain hyvin pieniä osastoja nykyisten projektien loputtua.

    Miinat eivät ole taisteluja sotaa ratkaiseva tekijä. Olemme Ottawan sopimuksessa ja pysymme.

    Äänestä

vaikka Jussi ei ole mitään ehtinyt tehdä.

Äänestä

Mutta UHKASI SUOMALAISTEN MIESTEN VEREN VUOTAVAN

Äänestä
  • tiltu ressukat kuulee kovin valikoivasti...
    Verta vuotaa nyt Ukrainassa. Eiköhän se ole naapurin päätöksistä kiinni jatkossakin tuo Eurooppalainen verenvuodatus. Jussi ja muu hallitus yrittää parhaansa mukaan vuodatuksia estää. Maamiinat olis siinä suomalaisille oiva apu.

    Äänestä

lisämaata Taipalsaaren ampuma-alueelle.

Äänestä

on selvä. Yhteistyö Ruotsin kanssa jatkuu ja paranee.
Siinä riittää tiltuilla kirkumista.

Äänestä

vielä huomanneet. että Niinistö jatkaa Haglundin tiellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JussinPaita kirjoitti:

Jussin haukkuminen alkoi välittömästi Haglundin lähdettyä.

Saman tyyppisiä valeita lykätään nyt Niinistöstä, mitä Haglundista.

Niinistön linjana on kuitenkin kansallisen puolustuksen painottaminen ja kansainvälisen toiminnan supistaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu