Poika helvetistä

panteisti

8

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HawkStephensfink

      Kiva artikkeli, jossa toimittaja kirjoitti tieteellisen nimen oikein 4 kertaa, väärin 5 ja kertoi kyseessä olevan "Ensimmäinen sarvellinen dinosaurus, jonka jäänteitä on löydetty Pohjois-Amerikasta", kun sieltä on aiemminkin löydetty tiuhaan tahtiin nimenomaan noita sarvellisia dinoja, vieläpä useampaa eri lajia. Muuten oikein mielenkiintoista.

    • jyrinpallohukassa

      Kreationisteja harmittaa tällaiset löydökset. Taitaa taas tulla Obadjalle ja Jyrbälle unettomia öitä.

      • Pala Felvetissä, ateisti


    • Uutista tarkemmin tutkiessa paljastuu, että mitään dinosaurusta ei ole löydetty. On löydetty vain "lähes täydellinen" dinosauruksen kallo. Kuvassa sekin on on hyvin epämääräisen näköinen ja voi olla kokonaan muusta eläimestä kuin dinosauruksesta. Taitelija on kuitenkin käyttänyt mielikuvitusta hyväkseen ja piirtänyt tuon luumöhkäleen perusteella kokonaisen dinosauruksen. Kyseisen luumöhkäleen perusteella olisi voitu piirtää tuhansia eri näköisiä eläimiä. Paine evoluutiotiedeyhteisön taholta on kuitenkin niin suuri, että taiteilijan on pakko ollut piirtää se eläin, josta hänelle palkka maksetaan.
      Vaikka kyse olisikin dinosauruksesta niin evoluutiosta se ei todista yhtään mitään. Dinosauruksia on ollut monia eri lajeja kuten koiriakin. Mutta aivan kuten koirat ovat aina olleet koiria, myös dinosaurukset ovat aina olleet dinosauruksia.

    • HawkStephensfink

      The Guardianin artikkeli samasta aiheesta on laajempi, eikä sisällä suomenkielisen artikkelin epäjohdonmukaisuuksia:
      http://www.theguardian.com/science/2015/jun/04/new-species-of-dinosaur-the-regaliceratops-discovered-in-canada
      Ja tiederaportti, jossa näytetään sentään kartaltakin melko tarkoin mm. löytöpaikka yms.:
      http://www.cell.com/current-biology/pdfExtended/S0960-9822(15)00492-3

      Varmaan Mark5 viittasi edellä juuri tuohon tiederaporttiin? Iltasanomien artikkeli oli nimittäin erinomaisen surkea esitys, jota olisi kenenkään ollut täysin turha tutkia yhtään tarkemmin.

    • Jyrifanittaja

      Hah hah, tosi hataraa ja vähäistä faktaa evoluution puolesta.

      Tuon otuksenhan olisi pitänyt olla ihan muualla jos sen pitäisi evoluutiota todistaa.
      Nyt se oli väärällä mantereella....no jaa... miljooonissa vuosissa nuo mantetreet ovat tietenkin muuttuneet monta kertaa kokiessaan ties mitä mullistuksia paitsi yhtä vanhojen ja vanhempienkin elävien fossiilien kohdalla, heheh.

      Vitsi että kouluaisia on helppoa huijata.

      Ja evokeita.

      Ja eiköhän se nyt ala olla kaikille selvää että miksi ennen palstaa hallinneet Moloc ja Apo ovat paenneet täältä häntä koipien välissä, hehe.
      No kun tuli tuo jyri.

      • HawkStephensfink

        "Jyrifanittajalle":
        Et kai kuvitellut, että evoluutiota puolustetaan tällä palstalla ja tämän vitjan puitteissa? Se keskustelu käydään ja on jo itse asiassa käyty aivan muualla ja totaalisesti toisenlaisin tuloksin, kuin mihin sinun sönkkäävä ja itseään turhaan toistava semantiikkasi viittaa.
        Esimerkiksi minä tulin vain oikaisemaan iltalehden artikkelia niiltä osin, joihin oli aihetta. Jouduin tosin todistamaan kreationismin alennustilan syvenemistä, johon kumpikin tähän keskusteluun osallistunut kreationisti on jo osaltaan myötävaikuttanut sekä virheellisellä argumentoinnilla, että osoittamalla omien tietojensa ja käsityskykynsä surkuhupaisat puutteet.

        Hyvää Juhannusta, jyrsijä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe