Laura haloo

Lauralle tiedoksi, että ohjelman
tarkoitus on etsiä puolisoa !
Itse Laura sanoi ihastuneensa
Joosuaan. Sitten ei halunnutkaan
kun toinen halusi olla yhteydessä
En tiedä mitä Lauran aivoissa
liikkui, kun ilmoittautui ohjelmaan. Ei tainnut liikkua
mikään. Petti Joosuan joka
oli tositarkoituksella mukana.
5206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli jos lähtee ohjelmaan mukaan on pakko ottaa jostain ehdokkaasta elämänkumppani? Huomasin jo lomajaksossa että Laura oli hyvin ahdistunut Joosuan. Ihastuminenkin voi hiipua!

Äänestä

Selvä lepakkohan tuo Laura on. Asia ilmeisesti valkeni hänelle vasta kuvauksien aikana.

Äänestä
  • Eipä tällä havainnolla mitään "tieteellistä" arvoa ole, mutta tuttavapiirissä on kaksi ei-meikkaavaa, omien sanojensa mukaan "reilua ja vähän poikamaista" naista. Henkisesti ronskeja ja aloitekykyisiä naisia. Molemmat kävivät armeijan, halusivat sitä kovasti. Kummatkin ovat tällä hetkellä onnellisia omissa parisuhteissaan - ilman miehiä...

    Äänestä

Lauran kaikki kolme miesvalintaa farmiviikolle olivat kyllä niin vääriä kuin olla voi, joten en ihmettele ettei löytänyt ketään tässä ohjelmassa. Pistetään hänen virhearviointi nuoruuden piikkiin :). Kuka meistä ei olisi nuorena väärää valintaa tehnyt? Erotilastothan tuon todistaa... Ja hieno juttu, Laura, että tunnet itsesi ja tajusit tilanteen ajoissa!

Äänestä

Se on hyvä että uskalsi lähteä ohjelmaan mukaan. Minä ainakin olisin halunnut tavata Lauran mutta kirjeeni ei ehtinyt ajoissa perille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylpiä kirjoitti:

Lauralle tiedoksi, että ohjelman
tarkoitus on etsiä puolisoa !
Itse Laura sanoi ihastuneensa
Joosuaan. Sitten ei halunnutkaan
kun toinen halusi olla yhteydessä
En tiedä mitä Lauran aivoissa
liikkui, kun ilmoittautui ohjelmaan. Ei tainnut liikkua
mikään. Petti Joosuan joka
oli tositarkoituksella mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu