Clive Derby-Lewis pääsee ehdonalaiseen

Eteläafrikkalainen ex-poliitikko Clive Derby-Lewis on pääsemässä lääkinnällisin perustein myönnettyyn ehdonalaiseen 21 vuoden vankeuden jälkeen.

79-vuotias Derby-Lewis on sairastunut parantumattomasti syöpään ja hän on hakenut tähän perustuvaa ehdonalaista kolmesti aiemmin tuloksetta. Derby-Lewis onkin viettänyt viime ajat vankilan sairaalassa.

Derby-Lewis tuomittiin vuonna 1995 elinkautiseen osallisuudestaan Afrikan kansalliskongressi ANC:n militanttisiiven johtajan Chris Hanin vuonna 1993 toteutettuun salamurhaan. Hani toimi myös johtotehtävissä Etelä-Afrikan kommunistisessa puolueessa.

Derby-Lewis kuului kansallispuolueeseen, mutta kun rotuerottelulinjauksia päätettiin pehmentää, hän irtaantui puolueesta. Muuttuneiden linjausten vuoksi perustettiin tiukemmin rotuerotteluun suhtautuva konservatiivipuolue, jonka perustajajäseniä Derby-Lewis oli. Hänet tunnettiinkin erityisesti vahvoista mielipiteistään rotujen välisestä kanssakäymisestä.

Ennen poliitikon uraansa Derby-Lewis toimi muun muassa Bedfordview’n kaupunginvaltuutettuna sekä pormestarina.

Lähde: Eyewitness News

http://www.patriootti.com/clive-derby-lewis-paasee-ehdonalaiseen/
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sou kirjoitti:

Eteläafrikkalainen ex-poliitikko Clive Derby-Lewis on pääsemässä lääkinnällisin perustein myönnettyyn ehdonalaiseen 21 vuoden vankeuden jälkeen.

79-vuotias Derby-Lewis on sairastunut parantumattomasti syöpään ja hän on hakenut tähän perustuvaa ehdonalaista kolmesti aiemmin tuloksetta. Derby-Lewis onkin viettänyt viime ajat vankilan sairaalassa.

Derby-Lewis tuomittiin vuonna 1995 elinkautiseen osallisuudestaan Afrikan kansalliskongressi ANC:n militanttisiiven johtajan Chris Hanin vuonna 1993 toteutettuun salamurhaan. Hani toimi myös johtotehtävissä Etelä-Afrikan kommunistisessa puolueessa.

Derby-Lewis kuului kansallispuolueeseen, mutta kun rotuerottelulinjauksia päätettiin pehmentää, hän irtaantui puolueesta. Muuttuneiden linjausten vuoksi perustettiin tiukemmin rotuerotteluun suhtautuva konservatiivipuolue, jonka perustajajäseniä Derby-Lewis oli. Hänet tunnettiinkin erityisesti vahvoista mielipiteistään rotujen välisestä kanssakäymisestä.

Ennen poliitikon uraansa Derby-Lewis toimi muun muassa Bedfordview’n kaupunginvaltuutettuna sekä pormestarina.

Lähde: Eyewitness News

http://www.patriootti.com/clive-derby-lewis-paasee-ehdonalaiseen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu