Yli viisitoista vuotta valtion palveluksessa työskennelleen virkamiehen vuosiloma on enimmillään 38 päivää. Tästä kertyy seitsemän viikkoa ja kolme päivää lomaa, sillä lauantaita ei enää lasketa lomapäiväksi.
Vaihtamalla kaikki lomarahat vapaiksi, valtion virkamies voi saada vielä 16 lomapäivää lisää. Yhteenlaskettuna lomaa voi parhaimmillaan kertyä siis 10 viikkoa ja neljä päivää.
Kuntapuolella tilanne on vastaavanlainen.
Miksi tuo niin vaikea ymmärtää ?
33
517
Vastaukset
- Ope_Oulusta
Olen laskenut lomapalkkoja tarpeeksi, enkä ainakaan sinulta kysy, jos tulee kysyttävää. Tarinasi ovat sen verran vauhdikkaita. :D
15 vuoden työssäolo ei vaikuta lomapäivien määrään kenelläkään muulla kuin valtion virkamiehillä, joille alkaa kertyä tuon työssäoloajan jälkeen kolme päivää lomaa joka kuukaudelta. Vähintään 15 vuotta valtion virkamiehenä olleita on palkansaajista hyvin pieni osa, joten heidän lomalaskentansa ei ole kovin merkityksellistä kaikkia palkansaajia ajatellen.
Vuosiloman ajalle osuvat lauantait lasketaan kaikilla lomapäiviksi, myös valtion virkamiehillä. Niin on tehty koko sen ajan, kun vuosiloma on ollut olemassa, eikä vuosilomalakiin ole tehty väittämääsi lauantai-muutosta koskaan.- pelleilettekö
Sähän oot väärässä.
Lomapäiviksi lasketaan kaikki arkipäivät lauantaita lukuunottamatta.
http://www.2014.vm.fi/vm/fi/12_Valtio_tyonantajana/05_Virka_ja_tyoehdot/10_lomat/index.jsp - Selvää_Savvoo
pelleilettekö kirjoitti:
Sähän oot väärässä.
Lomapäiviksi lasketaan kaikki arkipäivät lauantaita lukuunottamatta.
http://www.2014.vm.fi/vm/fi/12_Valtio_tyonantajana/05_Virka_ja_tyoehdot/10_lomat/index.jspYli vuoden mutta alle 15 vuotta palvelleet ansaitsevat enimmillään 30 päivää ja yli 15 vuotta palvelleet enimmillään 38 päivää lomanmääräytymisvuoden aikana.
Lomapäiviksi lasketaan kaikki arkipäivät lauantaita lukuunottamatta.
- mistänoitasikiää
"...lauantaita ei enää lasketa lomapäiväksi."
Täytyypä mainita työnantajalle, se ei tiedä varmaan tuollaista.
;D- Kyllä_passaa
Yli viisitoista vuotta valtion palveluksessa työskennelleen virkamiehen vuosiloma on enimmillään 38 päivää.
Kyllä he tietää sen, esimiehesi.
Julkisella puolella lomaoikeus on muutaman vuoden (15) alalla raataneilla työn sankareilla 38 päivää. Työehtosopimuksessa loma määräytyy pelkästään arkipäiviksi, jolloin lomaa kertyy lähes 8 viikkoa.
Kun lomarahat vaihtaa vapaiksi, joka on yleinen suositus lähes koko julkisella sektorilla, saa talvikaudeksi lomaa 4 viikkoa lisää. Julkisella puolella keskimääräinen sairaudesta aiheutuva poissaolo on 20 päivää vuodessa eli 4 viikkoa.
Tästä kertyy yhteensä 16 viikkoa eli neljä kuukautta vuodessa pelkkää lomaa.
--------------
Vuosiloman ansaintapäiviä
ovat lomanmääräytymisvuoden aikana
virassa tai työssä oltujen päivien ja vuosiloma-ajan lisäksi virassa ja työssäolopäivien veroiset päivät ja tunnit.Lomavuosi
on se kalenterivuosi, jonka aikana lomanmääräytymisvuosi päättyy.
Lomakausi on lomavuoden kesäkuun 1. päivän ja syyskuun 30. päivän
välinen aika, nämä päivät mukaan luettuina. Lomakausi määrittää lisäksi ajanjakson, jolle vuosiloma on pääsääntöisesti sijoitettava.
Vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaalaskettaessa tarkastellaan 15
vuoden palvelusajan täyttymistä, minkä jälkeen virkamies jatyöntekijä
ansaitsee pitkän vuosiloman. (Sopimuksen 3 §:n 1 momentin 3 kohdan
mukaisen taulukon mukainen vuosiloma.)
Lomapäiviä ovat arkipäivät. Arkipäiväksi ei sopimusta sovellettaessa
lueta lauantaita, sunnuntaita, kirkollisia juhlapäiviä, jouluaattoa, juhannusaattoa, itsenäisyyspäivää eikä vapunpäivää.
Säästövapaalla tarkoitetaan lomavuoden vuosilomasta myöhemmin
pidettäväksi siirrettyä loman osaa.
Vuosiloman pituuden määräytyminen
Yleistä
Lomaa ansaitaan vain täysiltä lomanmääräytymiskuukausilta. Virkamiehen ja työntekijän vuosiloman pituuteen vaikuttaa myös se, kuinka paljon
hänellä on vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaa ja toisaalta se, paljonko
hänellä on välitöntä valtion palvelusta. Kun nämä seikat on selvitetty, voidaan sopimuksen 3 §:ssä olevien taulukoiden avulla määrittää lomapäivien määrä.
- Kymmeniä_toistoja
Kopsailet tuota pitkin nettiä?
Mutta kuinka tässä tosiaan sanotaan lauantaista näin?
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/07/14/virastot-tyhjillaan-virkamiehet-11-viikkoa-lomalla/20119786/139- Miksi_intät_vastaan
Yli viisitoista vuotta valtion palveluksessa työskennelleen virkamiehen vuosiloma on enimmillään 38 päivää. Tästä kertyy seitsemän viikkoa ja kolme päivää lomaa, sillä lauantaita ei enää lasketa lomapäiväksi.
Niin, sielläkin se mainittu. - Opiskelkaa
No..nii..menihän se maaliin vihdoin.
Valtio/kuntien ym virkamiesten 38 päivän lomaoikeus.
Jotka yli 15 v palvelleet. Lauantaita ei enään lasketa lomapäiviksi.
Kyllä teki tiukkaa, piti oikein työntää 3 tuuman paska, 2 tuuman putkeen.
Aikansa kun työntää, niin meneehän se.
Taso ei niin mairitteleva tovereilla.
Jatkakaa silti sonnanlevitustä. - alkper
Miksi_intät_vastaan kirjoitti:
Yli viisitoista vuotta valtion palveluksessa työskennelleen virkamiehen vuosiloma on enimmillään 38 päivää. Tästä kertyy seitsemän viikkoa ja kolme päivää lomaa, sillä lauantaita ei enää lasketa lomapäiväksi.
Niin, sielläkin se mainittu."..sielläkin se mainittu."
Sieltä kai sen kopioitkin. Tai jos jostain muualta, lähteen mainitseminen unohtui joka tapauksessa. Googlasin tekstin pätkällä ja tuo on levitelty kymmeniin eri paikkoihin. - tositökeröasanankäyttöä
Opiskelkaa kirjoitti:
No..nii..menihän se maaliin vihdoin.
Valtio/kuntien ym virkamiesten 38 päivän lomaoikeus.
Jotka yli 15 v palvelleet. Lauantaita ei enään lasketa lomapäiviksi.
Kyllä teki tiukkaa, piti oikein työntää 3 tuuman paska, 2 tuuman putkeen.
Aikansa kun työntää, niin meneehän se.
Taso ei niin mairitteleva tovereilla.
Jatkakaa silti sonnanlevitustä.Tuota ajattelinkin, ettei avauksen kömpelö otsikko sopinut avauksen sisältöön.
Arvasin sen siitä kopioksi. Avauksen otsikkohan oli juuri tuota tyylilajia, jota nyt työnsit esiin. - tiivisteetfalskaatäh
Opiskelkaa kirjoitti:
No..nii..menihän se maaliin vihdoin.
Valtio/kuntien ym virkamiesten 38 päivän lomaoikeus.
Jotka yli 15 v palvelleet. Lauantaita ei enään lasketa lomapäiviksi.
Kyllä teki tiukkaa, piti oikein työntää 3 tuuman paska, 2 tuuman putkeen.
Aikansa kun työntää, niin meneehän se.
Taso ei niin mairitteleva tovereilla.
Jatkakaa silti sonnanlevitustä.Ajelin juuri tuossa maaseudulla. Sonnanlevitys oli parhaillaan menossa. Sitä vaan en tiedä, miksi sitä levitetään tiellekin?
- Kirjekurssin_primus
tositökeröasanankäyttöä kirjoitti:
Tuota ajattelinkin, ettei avauksen kömpelö otsikko sopinut avauksen sisältöön.
Arvasin sen siitä kopioksi. Avauksen otsikkohan oli juuri tuota tyylilajia, jota nyt työnsit esiin.Elätti ei aina ymmärrä keksimiensä otsikoiden ja kopioimiensa tekstien yhteensopimattomuutta, vaikka hän on itseoppinut majuri ja insinööri.
- Omapa_asiasi
alkper kirjoitti:
"..sielläkin se mainittu."
Sieltä kai sen kopioitkin. Tai jos jostain muualta, lähteen mainitseminen unohtui joka tapauksessa. Googlasin tekstin pätkällä ja tuo on levitelty kymmeniin eri paikkoihin.Itekkö levittelit?
- Asia_tuli_selväksi
tositökeröasanankäyttöä kirjoitti:
Tuota ajattelinkin, ettei avauksen kömpelö otsikko sopinut avauksen sisältöön.
Arvasin sen siitä kopioksi. Avauksen otsikkohan oli juuri tuota tyylilajia, jota nyt työnsit esiin.Pääasia etä meni perille.
Oli vastaan pystyt ym demari veijarit.
He nyt häpeissään, tietämömyyttään.
Nyt yritetään kääntää asia kopioinniksi, siitä nuhdellen.
Ainahan me kaikki kopioidaan, paitsi yksi vasuri, joka hokee maataloustuista. Hälle se sama levy soi aamua/iltaa.
- vdhvevd
Valtion hommissa tuskin pääsee rikastumaan ja tekemään omaisuutta eli lähinnä kituuttamaan, joten elekää menettäkö toivorikkauttanne.
- Että_sellaista
Valtion hommat nyt (taas) rahakkaimpia.
Siellä palkat nouseet eniten. Näytti valtion palkollisiakin olevan paljon.
Ja nämä mainitut lomaedutkin sitä parasta. Eli työntekijät paljon pois työpaikoiltaan. Toisaalta pekkaset aikanaan tuleet lomisli tasoittamaan lomapäivä lukumääriä. Uutena jos sairastuu loma-aikana, loma jatkuu vain sitten. Työnantajille sysätty lisää kustannettavaa. Vaikka Kela jotain näitä maksaakin, mutta sotkee aina systeemejä. Kun ei herra x telekkaan silloin työhön, kun toinenkin lähtisisi lomalle, ja työt pitäisi jatkua. > siis tämä firmoissa jotka tuottaa. - veeärrä
Että_sellaista kirjoitti:
Valtion hommat nyt (taas) rahakkaimpia.
Siellä palkat nouseet eniten. Näytti valtion palkollisiakin olevan paljon.
Ja nämä mainitut lomaedutkin sitä parasta. Eli työntekijät paljon pois työpaikoiltaan. Toisaalta pekkaset aikanaan tuleet lomisli tasoittamaan lomapäivä lukumääriä. Uutena jos sairastuu loma-aikana, loma jatkuu vain sitten. Työnantajille sysätty lisää kustannettavaa. Vaikka Kela jotain näitä maksaakin, mutta sotkee aina systeemejä. Kun ei herra x telekkaan silloin työhön, kun toinenkin lähtisisi lomalle, ja työt pitäisi jatkua. > siis tämä firmoissa jotka tuottaa.
Pankkista vietiin toisessa ketjussa 10-0 keskusteltaessa yleisen vuosilomalain sisällöstä. Nyt hän sitten yrittää antaa ymmärtää, että siinä ketjussa olisi muka keskusteltu vain 15 vuotta valtion palveluksessa olleista virkamiehistä.
Keskustelun etenemisen voi katsoa täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13633255- tuttuaontyylinsä
Ai jaa. Sieltäkö avaus juonsikin juurensa.
- Elät_uskossasi
Kyllä pysty sai nenilleen, väärällä tiedollaan.
Tai tieto oli oikeaa, mutta vanhaa, joka ei enään voimassa.
Vaikea tunnustaa. Demareillahan aina muissa vika.
Ei poikkea ruodusta. Tuskin uutta. Elät_uskossasi kirjoitti:
Kyllä pysty sai nenilleen, väärällä tiedollaan.
Tai tieto oli oikeaa, mutta vanhaa, joka ei enään voimassa.
Vaikea tunnustaa. Demareillahan aina muissa vika.
Ei poikkea ruodusta. Tuskin uutta.Eikö kanttisi siis kestänytkään avata linkkiäni työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2014 "painamaan" vuosilomalakiin?
https://www.tem.fi/files/18198/Vuosilomalaki_fi.pdf
Siinä todetaan:
"Vuosilomaa ansaitaan ja se pidetään arkipäivinä. Arkipäiviä ovat muut viikonpäivät kuin sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, itsenäisyyspäivä, joulu- ja juhannusaatto, pääsiäislauantai ja vapunpäivä. Kokonaiseen lomaviikkoon kuluu kuusi lomapäivää, vaikka työntekijä tekisikin viisipäiväistä työviikkoa." (sivu 17)- Olihan_mutkikasta
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Eikö kanttisi siis kestänytkään avata linkkiäni työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2014 "painamaan" vuosilomalakiin?
https://www.tem.fi/files/18198/Vuosilomalaki_fi.pdf
Siinä todetaan:
"Vuosilomaa ansaitaan ja se pidetään arkipäivinä. Arkipäiviä ovat muut viikonpäivät kuin sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, itsenäisyyspäivä, joulu- ja juhannusaatto, pääsiäislauantai ja vapunpäivä. Kokonaiseen lomaviikkoon kuluu kuusi lomapäivää, vaikka työntekijä tekisikin viisipäiväistä työviikkoa." (sivu 17)"Kokonaiseen lomaviikkoon kuluu kuusi lomapäivää, vaikka työntekijä tekisikin viisipäiväistä työviikkoa."
_vanhaa hapatusta jo tuo.
Valtio/kunnat ym, tuntee vain viisipäiväisen lomaviikon.
Lauantait ei ole siinä mukana. Kuten vanhassa mallissa oli, joka kuudes lomapäivä piti olla lauantai.
Se mennyttä aikaa. Nyt eletään 38 päivän lomilla, yli 15 v palveluksen jälkeen.
Selvensi vanhaa lomalakia tältä osin.
Jos vielä vanhaa kerron, se tuttuakin tutumpi itselle. Valtiolla.>
Sääntö oli 36 9 = 45 päivää lomaa, joka kuudes lauantai.
Mutteipa ole noin yksinkertainen, kuin äkkiä luulisi. Siinä koukeroita mukana.
Jos et pidä talviloma pidennyksiä lainkaan, silloin kesäloma 36 päivää.
Jos pidät talviloma pidennykset, (kuin kaikki varmaan pitikin), pitää kesälomakautena max 34, jos menee yli, et saanut talvilomapidennyksiä.
Se ylimenevä pitää lomakauden ulkopuolella. MUTKIKASTA! Eikös? Ja siihen 36 päivään lomakaudella, tuli lisää 9 päivää, lomakauden ulkopuolelta. Talvilomakausi 1.10. – 30.4.
Yli 15 vuotta valtiota palvelleet ansaitsevat 3 lomapäivää kuukaudessa. Tämän lisäksi on mahdollisuus saada lomakauden ulkopuolella pidettävään loman osaan pidennystä, joka voi olla enintään 9 päivää. Loman enimmäispituus vuodessa voi siten olla 45 päivää (lauantait olivat lomapäiviä).
Arvaa miten sitten lomaltapaluuraha? Tuleeko talviloma pidennyksitä, yli ja alle 15 v palvelleilla samallailla?
(alle 15 vuotta töissä ollella vuosiloma on 30 päivää plus 6 pidennyspäivää, jos pitää kesälomakautena max 18 päivää. )
Siihen vielä porras vähemmän aikaa olleille. Siitäkin oma pitkä tarinansa olisi. jääkööt se. Olihan_mutkikasta kirjoitti:
"Kokonaiseen lomaviikkoon kuluu kuusi lomapäivää, vaikka työntekijä tekisikin viisipäiväistä työviikkoa."
_vanhaa hapatusta jo tuo.
Valtio/kunnat ym, tuntee vain viisipäiväisen lomaviikon.
Lauantait ei ole siinä mukana. Kuten vanhassa mallissa oli, joka kuudes lomapäivä piti olla lauantai.
Se mennyttä aikaa. Nyt eletään 38 päivän lomilla, yli 15 v palveluksen jälkeen.
Selvensi vanhaa lomalakia tältä osin.
Jos vielä vanhaa kerron, se tuttuakin tutumpi itselle. Valtiolla.>
Sääntö oli 36 9 = 45 päivää lomaa, joka kuudes lauantai.
Mutteipa ole noin yksinkertainen, kuin äkkiä luulisi. Siinä koukeroita mukana.
Jos et pidä talviloma pidennyksiä lainkaan, silloin kesäloma 36 päivää.
Jos pidät talviloma pidennykset, (kuin kaikki varmaan pitikin), pitää kesälomakautena max 34, jos menee yli, et saanut talvilomapidennyksiä.
Se ylimenevä pitää lomakauden ulkopuolella. MUTKIKASTA! Eikös? Ja siihen 36 päivään lomakaudella, tuli lisää 9 päivää, lomakauden ulkopuolelta. Talvilomakausi 1.10. – 30.4.
Yli 15 vuotta valtiota palvelleet ansaitsevat 3 lomapäivää kuukaudessa. Tämän lisäksi on mahdollisuus saada lomakauden ulkopuolella pidettävään loman osaan pidennystä, joka voi olla enintään 9 päivää. Loman enimmäispituus vuodessa voi siten olla 45 päivää (lauantait olivat lomapäiviä).
Arvaa miten sitten lomaltapaluuraha? Tuleeko talviloma pidennyksitä, yli ja alle 15 v palvelleilla samallailla?
(alle 15 vuotta töissä ollella vuosiloma on 30 päivää plus 6 pidennyspäivää, jos pitää kesälomakautena max 18 päivää. )
Siihen vielä porras vähemmän aikaa olleille. Siitäkin oma pitkä tarinansa olisi. jääkööt se.Avaa vain rohkeasti se linkki. Pdf-esitteen viimeiseltä sivulta eli takakannesta näet, että se on peräisin vuodelta 2014 eli teksti ei ole vanhaa hapatusta.
Siinä toisessa ketjussa keskustelimme vuosilomalain soveltamisesta suomalaiseen työntekijäväestöön yleensä eli käytännössä tuottavaa työtä tekeviin ja suomalaisten työntekijöiden valtaenemmistöön. Emme puhuneet veronmaksajien elättämistä valtion ja kuntien herroista, joita kaikeksi onneksi on suhteellisen vähän.
SAK ei muuten yleensä noiden valtion ja kuntien herrojen etuja aja. Heillä on itseään varten omat liittonsa. Tämä tiedoksi, kun SAK:ta veronmaksajien kustantamien palkollisherrojenkin eduista etupäässä syyttelet.
- pankkomiellekepulainenko
Miksi tuo kopioitu teksti ilman lähdemainitaa piti tuoda avauksena tänne(kin)?
- muita_kehiteltäköön
Outoa että Suomessa laki ei ole sama kaikille. Vuosiloma 5 viikkoa kaikille ja piste. Täällä vain on sellainen Mafia että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Tätä asiaa voisi kehittää edelleen. Aseellisesta ryöstöstä armeijan henkilökunnalle vain puolet tuomiosta koska aseen käsittelytaito on parempi. Vahingot ovat pienempiä.
- Eletään_mafiassa
Ay liike sotkenut lomat ja niitten määritykset.
Sekaisin, kuin Seikkulan Mantan pillunkarvat.
Mukamas määrittevät erialoille lomamääritelmiä, ne sitten samojakin, erinimeillä vain.
Miksei tosiaan voi olla yhtäläisiä.
Ay liike & SAK ajettaiisin alas, maa selkenisi paljon.
Valtio osaa hoitaa oikeudenmukaisuuden paremmin.
Ilman mafiaa. - Se_jo_mennyttä_aikaa
Olisihan se mahtavaa kun EK ja MTK saisi viedä suomalaiset 30-luvulle, kun työntekijöillä ei olisi mitään turvaa.
- bdbjdbjs
Valtiohallintoa kannattaa ruotia sitten kun on tiiviimpi Eurooppa. Mikäs sen mukavampaa ja urheilukansaan menevää kun olympialaisissa Eurooppa olisi yhtenä joukkueena. Viime kesäolympialaisistakin olisi saavutuksena ja kotiin tuomisina ollut kolmattasataa mitalia.
- Mäenymmärrä
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta aloituksen perusteella ajattelin vastata, että miten Suomen tuottavuus kasvaisi jos julkisen alan työaikaa lisätään tai heidän lomiaan lyhennetään? Miten se vaikuttaa meidän tuotteiden kilpailukykyyn maailman markkinoilla? Paljonko työpaikkoja lisätään? Paraneeko kilpailukyky oleellisesti?
Työajan pidentäminen ei lisää tietenkään millään lailla tuottavuutta ainakaan aloittajan esille nostamalla julkisella sektorilla. Ajatellaan esimerkkinä vaikkapa meistä useimpien sarjakuvasta Masi tuntemaa Vänrikki Nappulaa. Hänen kaltaisiaan virkamiehiä julkisella sektorilla on vaikka kuinka paljon. Jo nykyiselläkin työajalla nämä tuottavat aivan liikaa turhia muistioita, mietintöjä ja raportteja. Jos työaikansa olisi pitempi, niitä syntyisi vielä nykyistäkin enemmän. Jokainen niistä turhista muistioista, mietinnöistä ja raporteista vain haittaa organisaation joustavaa toimintaa eli vähentää organisaation tuottavuutta.
Ajatus tuottavuuden kasvusta työaikaa pidentämällä perustuu ainoastaan muutamien teollisuudenalojen tarpeisiin, jos niihinkään. Jos työaikaa pidennetään vaikkapa potkukelkkatehtaassa, työntekijät ehtivät valmistaa työaikanaan nykyistä suuremman määrän potkukelkkoja. Ainoaksi ongelmaksi jäisi, miten kasvanut potkukelkkamäärä saadaan kaupaksi. Mutta koska työaika lisääntyy myös markkinointiosastolla, siellä on nykyistä enemmän aikaa miettiä asiaan ratkaisu.- Jarrut_pois_päältä
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Työajan pidentäminen ei lisää tietenkään millään lailla tuottavuutta ainakaan aloittajan esille nostamalla julkisella sektorilla. Ajatellaan esimerkkinä vaikkapa meistä useimpien sarjakuvasta Masi tuntemaa Vänrikki Nappulaa. Hänen kaltaisiaan virkamiehiä julkisella sektorilla on vaikka kuinka paljon. Jo nykyiselläkin työajalla nämä tuottavat aivan liikaa turhia muistioita, mietintöjä ja raportteja. Jos työaikansa olisi pitempi, niitä syntyisi vielä nykyistäkin enemmän. Jokainen niistä turhista muistioista, mietinnöistä ja raporteista vain haittaa organisaation joustavaa toimintaa eli vähentää organisaation tuottavuutta.
Ajatus tuottavuuden kasvusta työaikaa pidentämällä perustuu ainoastaan muutamien teollisuudenalojen tarpeisiin, jos niihinkään. Jos työaikaa pidennetään vaikkapa potkukelkkatehtaassa, työntekijät ehtivät valmistaa työaikanaan nykyistä suuremman määrän potkukelkkoja. Ainoaksi ongelmaksi jäisi, miten kasvanut potkukelkkamäärä saadaan kaupaksi. Mutta koska työaika lisääntyy myös markkinointiosastolla, siellä on nykyistä enemmän aikaa miettiä asiaan ratkaisu.Tämä tätä demari saarnaa.
Mielikuvitus oliot pontimina.
Vain työ, ja tuotteiden edelleen käyttö lisää maan vaurautta.
Tuo työpaikkoja, joita kipesti tarvittaisiin.
Ay/SAK voisi hanoja alkaa aukaisemaan, että saisi sellaisetkin työtä, jotka ei vielä siihen ole oppineet.
Vanha kisälli malli olisi erittäin hyvä opastaja, näille ja muillekkin, jotka alaa vaihtavat.
Mutta ei, eihän se käy, kun jarru päällä SAK / Ay liike.
Miten sitten edetään ?
Velkaa lisää vain. Kuten vasemmisto vaatiikin, taisi vihreätkin samaa vaatia.
Työtä kyllä olisi vaikka kuin, pienille tekijöille (siis lyhytaikaista).
Kausiluontoista, joita yhdistelemällä tuleekin pitkäputki.
Jopa SAK/Ay liike, estää koululaisten muuatamien lanttien tienaamisen.
ps Halosen Tarja saa vieraita kerjäläis romaneista. Katsotaan paljonko lohkeaa verotonta rahaa heille?.
Demarit vähän ihmeelistä väkeä.
Intetään parempaa tieoa vastaan, ja ei myönnetä sitten. - fantastista
Mäenymmärrä moro. Siis Suomessa mikään ei muutu vaikka virkamiesten määrä tuplattaisiin. Hyvä idea! Työttömyys poistuisi.
- Vasurit_sivuun
fantastista kirjoitti:
Mäenymmärrä moro. Siis Suomessa mikään ei muutu vaikka virkamiesten määrä tuplattaisiin. Hyvä idea! Työttömyys poistuisi.
Tuskin ymmärrät muutakaan.
Vasurivihreät kirjoituksesi niin ihmeellisiä, etten itsekkään ymmärrä niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733554Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91961Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241309- 1341166
- 1001053
- 1061005
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil68991- 60964
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6955- 35866