Kauheeta sössötystä kuninkaallisista

Asun Ruotsissa ja voitte arvata, että täällä jankutetaan päivästä päivään kuninkaallisista.

Olen niin originelli että en aio katsoa Sofian ja prinssin häitä.
En katsonut Madeleinenkaan häitä, enkä Englannin touhuja.
On parempaakin tekemistä ja ei kiinnosta. Että istua television äärellä tuntitolkulla ja katsoa kaikkea imelää loistoa, - ei kiitos!
Kyllä tulee kalliiksi nää kaikki häät!
Sitten setvitään kaikkien kuteet, mitä kenelläkin on ollut päällä jne jne. Mitä ruokaa syötiin ja kuka istui kenenkin vieressä.
On täystyöllisyys reporttereilla ja valokuvaajilla. Ihan kuin naimisiin ei pääsisi halvemmallakin että omin kustannuksin.

Ei silti, aika samanlaista hoopoa ovat nää "Satuhäät" Suomessa! Pari kertaa oon katsonut ja riitti ne kerrat! No miljoonat eivät rullaa näissä "Satuhäissä", mutta kyllä ovat tyhmiä nekin.

Kun kaksi nuorta ihmistä menee naimisiin, niin kyllä pitäisi riittää että omaiset ja läheiset ovat mukana, eikä tehdä koko touhusta bisnestä!

Ajatelkaapa sota-ajan häitä, hyvä kun morsiamelle saatiin mekko päälle ja kukat käteen! Romanttista oli silti.
Nyt mässäillään häillä!
Ei aito rakkaus riitä, vaan kaikki lyödään bisnekseksi.
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vahinko ettei uppoa sinuun. Kuninkaalliset kuitenkin edustavat Ruotsin kansaa ja sen syvien rivien tuntoja, siinä samassa meitä Ruotsin ja Suomen suomalaisiakin. Juuri luin ruotsalaisesta juorusätistä että arvostettiin Sofia Hellqvistin suomalaisia juuria. On kuulemma enemmän ruotsalainen kuin sulhasensa :) Onhan Savo vanha ruotsalainen maakunta. :) Eikä ne häät niin paljon maksa. Raha menee ompelijoille, kokeille ja tv-kuvaajille eli ihan hyvään tarkoitukseen. Komeeta katsottavaa ja elämäniloa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Enkatsohäitä kirjoitti:

Asun Ruotsissa ja voitte arvata, että täällä jankutetaan päivästä päivään kuninkaallisista.

Olen niin originelli että en aio katsoa Sofian ja prinssin häitä.
En katsonut Madeleinenkaan häitä, enkä Englannin touhuja.
On parempaakin tekemistä ja ei kiinnosta. Että istua television äärellä tuntitolkulla ja katsoa kaikkea imelää loistoa, - ei kiitos!
Kyllä tulee kalliiksi nää kaikki häät!
Sitten setvitään kaikkien kuteet, mitä kenelläkin on ollut päällä jne jne. Mitä ruokaa syötiin ja kuka istui kenenkin vieressä.
On täystyöllisyys reporttereilla ja valokuvaajilla. Ihan kuin naimisiin ei pääsisi halvemmallakin että omin kustannuksin.

Ei silti, aika samanlaista hoopoa ovat nää "Satuhäät" Suomessa! Pari kertaa oon katsonut ja riitti ne kerrat! No miljoonat eivät rullaa näissä "Satuhäissä", mutta kyllä ovat tyhmiä nekin.

Kun kaksi nuorta ihmistä menee naimisiin, niin kyllä pitäisi riittää että omaiset ja läheiset ovat mukana, eikä tehdä koko touhusta bisnestä!

Ajatelkaapa sota-ajan häitä, hyvä kun morsiamelle saatiin mekko päälle ja kukat käteen! Romanttista oli silti.
Nyt mässäillään häillä!
Ei aito rakkaus riitä, vaan kaikki lyödään bisnekseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu