Kävi siis niin että erottiin 10v yhdessäolon jälkeen naisen toiveesta.
Elämä oli pääsääntösesti mallillaan mutta ongelmiakin paljon.
Oli asuntoasiat kunnossa ja 2 ihanaa poikaa. Perusasiat elämässä siis kunnossa.
Yhteinen aika oli kuitenkin kiven alla.
Olis ollu mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä ja lapsiakin olis saatu hoitoon mutta yhteiset hetket meni aina tappeluks. Varmaan enemmän minun toimesta mutta jotenkin tilanne oli kärjistyny tosi pahaksi ja ei enää osattu iloita toisistamme..
Äidillä oli raskaudet ja vauva-ajat kohtuullisen helppoja mutta itse koki ne raskaaksi ja koki jonkinmoiset masennuksetkin raskauden jälkeen.
Ajautui siitä ahdinkoon ja sit riideltiin ihan mitättömistä asioista.
Myöskään aikaa minulle ei tuntunut löytyvän ja jos sitä olikin ni viesti oli että "jos haluat olla lähellä ni tule, en minä jaksa"
Ei siinä kovinkaan turvalliseks oloansa koe vaikka toisaalta ymmärtää että toisellakin on raskasta hoitaa lapsia kun itse yrittää kaikella tavalla tienata edes leivän pöytään.
Mielestäni kuitenkin panostin todella paljon kotiin ja perheeseen enkä edes töitä tehnyt enempää kun sen normaalin mitä muutkin eli n.8h vaikka yrittäjänä olenkin.
Tein myös omasta halustani kohtuu ahkerasti kotihommia ja hoidin lapsia.
Irtiotot arjesta vaan puuttui. Itsellä ei ollut harrastuksia eikä myöskään äidillä.
Turhauduttiin siis arkeen ja jämähdettiin paikoilleen. Kumpikaan ei osannut liikkua eikä tehdä mitään vaan junnattiin neljän seinän sisällä.
Korjasin suhteen aikana itsestäni suuresti virheitä ja muutin toimiani ja puheitani siihen suuntaan että helpotti niin itsellä kun rakkaallakin.
Myös rakkaus syveni päivä päivältä ja riidatkin vähän jo hälventyi, mutta tietyissä tilanteissa ajauduttiin niihin ja ne meni sitten aina liian pitkälle ja pienestä asiasta riitelemiseen yhdistettiin sitten aivan kaikki ongelmat mitä ikinä on ollutkaan ja ne oikeen kaivettiin esiin sieltä syövereistä..
raastaa ja suututtaa kun ei itsekkään osannut antaa olla vaan piti alottaa aina uutta ja pahottaa toisen mieltä turhilla asioilla.
Rakkain ihminen kuitenkin koko maailmassa ja tiesin sen kokoajan ja tiesin että myös menetän hänet mikäli tilannetta ei aleta muuttamaan ja vauhdilla.
En vaan ymmärrä että vaikka itse ponnistelin niin toinen ei tuntunut tekevän asian eteen mitään.
Oliko ne sitten jo viestejä tulevasta ja odottelin vaan oikeaa hetkeä kertoa.....ehkä...
koska yks päivä sitten se sitten tapahtui. riideltiin ja rakas tuli ja antoin rauhallisesti sormuksen mulle ja sanoi että ei tämä enää onnistu.
Tajusin heti mitä tapahtuu ja toki kaduin ja yritin jutella mut siihen hetkeen loppui meidän juttelut.
Ei auttanut mikään ja sen jälkeen ei olla juurikaan mitään puhuttu mistään.
jonkinlaisia toiveita tulevasta on antanut ja sanoi että jos joskus aiotaan saada meidän välit niin hyväksi että voidaan olla onnellinen perhe niin se vaatii nyt eron.
Kuinkahan kauan sitä voi odottaa vai onko odottaminen täysin turhaa?
Tiedän että menetin elämästäni tärkeimmän ihmisen ja se satuttaa todella paljon.
En olisi uskonut että tähän ajaudutaan vaan aiemminkin on selvitty isoista haasteista yhdessä niin jotenkin oletin että kyllä nytkin jaksetaan molemmat.
Ehkä se on niin että siellä jossakin on se pieni tila sille uudelle alulle mutta jotenkin tuntuu että toinen oli valmistautunu jo pidemmän aikaa tähän koska ei tunnu häiritsevän elämää mitenkään vaan ennemminkin koki suuren helpotuksen ja mennä porskuttaa hymyssä suin päivästä toiseen.
ei kanna huolta menneestä eikä ainakaan näytä että olisi menettänyt mitään muutakun lapset aina siksi aikaa kun ovat minun luona.
aikaa on mennyt n. 1.5kk eikä kertaakaan ole sanonut että olisi yhtään ikävä tai että olisi väärän päätöksen tehnyt..
Toisaalta ymmärrän ja koska sanoi myös eron hetkellä että ei enää tiennyt miksi ollaan yhdessä ja että tunteet on kuolleet siihen riitelyyn ni ehkä se ei olisi ollut oikeen jatkaa sitä ja tavallaan "elää valheessa" koska olisi ehkä ollut vielä raskaampaa mitä pidempään olisi jatkettu..
Oon ite aivan rikki ja kaikki tuntuu tuskalta.
En jaksa keskittyä mihinkään..en töihin, en vapaa-aikaan. en saa mitään iloa mistään vaikka väkisin yrittäsin.
Lasten kanssa olen jotenkin selviytynyt mutta todella raskasta sekin on ja pelottaa jaksanko hoitaa niitä.
En halua luopua niistä koska ovat todella tärkeitä mutta välillä tuntuu että en myöskään jaksa hoitaa ja pitää huolta niinkun kuuluisi.
Tuntuu myös todella raskaalta koska itse olin se joka joutui muuttamaan pois kotoa ja en millään saa rakennettua uudesta asunnosta kotia. Kaikki ahistaa ja seinät kaatuu päälle. En pysty nukkumaan enkä tekemään ruokaa enkä edes syömään..
Kaipaan niin paljon kotiin ja olisi niin suuri halua korjata ne vanhat virheet ja näyttää että oikeasti se voisi toimia.
Mut oma halu ei siihen riitä ja olishan se väärin jos toisella ei tunteita kerran ole. Kun vaan pystyisin edes hetkeks unohtamaan ja mikäli jää pysyväks niin tappamaan omat tunteet. Mut tiedän että en siihen pysty..:(
voiko uutta alkua olla eron jälkeen?
15
348
Vastaukset
- yypee
Mee kotiin.Moni mies tekee virheen kun on liian ylpeä palatakseen.Itkekää itkut ja väsymykset pois.Kyllä niitä tunteita on niitä täytyy välillä vaan kaivaa.Riidelkää kaikki riidat ja sit sovitte että ne riitelyt on nyt siinä.Uusia tulee mutta vanhat on käsitelty.Voimia se vie,mutta kannattaa se tehä.Ole mies ja hae vaimosi takaisin.Minä odotan että mun eksä tekis näin..tosin hänen täytyy kasvaa muualla ja katsotaan kasvaako miehen mittaan koskaan.Sen voin naisena sanoa että ei se rakkaus katoa..miehet tahtoo vaan olla niin vässyköitä ettei heistä ole voittamaan sitä naistansa taikaisin.
- toivonmenettäneenä
No mut ei se nyt ihan noinkaan ole. Toinen on suoraan sanonut että tunteita ei ole. Miksi valehtelisi?
Minusta rehellisesti kertoo että ei halua jatkaa pelkästään sen takia että on lapset tai kun on tottunut asumaan yhdessä.
Ja kertoi että on myös itteensä pettynyt koska rikkoi perheen kun ajoi pois mutta lisäsi myös heti että koska ei tunteita ole ni näin on oikeen.
Minähän en saa toiselle tunteita takaisin ja tuskin voin ees edesauttaa niiden palaamisessa muutakun pysymällä poissa ja sillä että en edes yritä keskustella. Näin ainakin on toivottu.
En tiiä mikä on oikeen mut tosiaan ite alan olla niin hajalla ja vainoharhanen että en enää tiiä mikä on totta ja mikä ei.
varmaan järkevin olis että päästäis irti eikä odottais mitään mut miten sen rakauden ja kaipuun saa pois kun se tulee sydämmestä.
Oon sitä miettiny todella syvällisesti ja pohtinu on tää yksinjäämisenpelkoa tai sitä että on vaan takertunut toiseen mutta ei. Kyllä tää on ihan aitoa rakkautta ja sitä on hankala tappaa!- miesvm_1967x
"varmaan järkevin olis että päästäis irti eikä odottais mitään mut miten sen rakauden ja kaipuun saa pois kun se tulee sydämmestä."
Tiedät kyllä vastauksen koska se on suorastaan fraasi. Aika parantaa haavat. Ihan samoisssa fiiliksissä itsekin joskus ollut kuin sinä nyt. Uneton, sekaisin ajasta ja paikasta, taisinpa kuvitellakin ihan olemattomia välillä unenpuutteesta. Epätodellinen voimaton olo ja suuri suru ja kaipaus ja päässä rullasi "voiko tätä korjata". Ei voinut. Siitä on jo paljon aikaa joten olen ehjä taas ja onnellinen ihanan kumppanini kanssa.
- minäkaikenkokenut
Mutta, vielä koittaa päivä kun näet ex.puolison uusin silmin ja vaikka ette yhteen enää palaisi, olet hyväksynyt eron ja pidät jopa mukavana ex.ää.
- tosiasiat
Aloittaja on sairasloman ja oman henkilökohtaisen terapian plus mahdollisesti lievän lääkityksen tarpeessa. Kun ihminen on noin pihalla omasta elämästään, omista tunteistaan, niin hänestä ei ole mihinkään sen paremmin vanhaan tai uuteenkaan suhteeseen, rikkinäisestä ihmisenriekaleesta. Ota heti terveyskeskukseen yhteyttä, tuolla menolla voit tehdä jotakin tyhmää ja anteeksiantamatonta. Tarvitset toisten ihmisten apua, tunnusta se itsekin. Miessakit ry tulee myös mieleen.
- juupppaajoo
Juu...paluuta entiseen ei ennään ole. Aikaa kuluu hukkaan,jos muistelee entisiä.
Uusi alku ja sillä pääsee vanhasta irti. - SuruOnTunneEiSairaus
tosiasiat kirjoitti:
Aloittaja on sairasloman ja oman henkilökohtaisen terapian plus mahdollisesti lievän lääkityksen tarpeessa. Kun ihminen on noin pihalla omasta elämästään, omista tunteistaan, niin hänestä ei ole mihinkään sen paremmin vanhaan tai uuteenkaan suhteeseen, rikkinäisestä ihmisenriekaleesta. Ota heti terveyskeskukseen yhteyttä, tuolla menolla voit tehdä jotakin tyhmää ja anteeksiantamatonta. Tarvitset toisten ihmisten apua, tunnusta se itsekin. Miessakit ry tulee myös mieleen.
Minusta aloittaja kertoi omasta surustaan. Suru ja epätoivo eivät ole sairauksia. Tunteiden medikalisaatio vain patoaa ne sisälle. Kaikki respect ja myötätunto aloittajalle sekä hänen ex kumppanilleen. Ero tekee kipeää ja kivusta saa puhua. Sitä kautta myös eheytyy ja lopulta selviää.
- yrittänyttäLaitetaan
Nimenomaan. Raskaatkin tunteet on "normaaleja". Toki jos jossain vaiheessa tuntee tarvitsevansa apua, ei senkään hakeminen häpeä ole. Elämä ei ole pelkkää kivakivaa ja naminamia, kaikki tällainen kuuluu elämään. Tsemppiä aloittajalle! Ehkä kannattaa puhua exällekin tunteistasi, siitä mitä olet menneistä oppinut ja mitä tahtoisit tehdä toisin. Ja että haluaisit vielä yrittää. Jos toinen on sitten varma kannastaan, että suhde on ohi, niin sitten niin. Mutta ainakin olet sitten yrittänyt eikä tarvitse jälkeenpäin miettiä, olisiko vielä ollut mahdollista korjata suhde.
- blaablaal
Pettäminen ja riitely on kaksi varmaa keinoa tappaa toisen tunteet. Miksi riitelevät ihmiset edes haluavat parisuhteisiin, kun ei heidän suhteensa koskaan kuitenkaan kestä. Ehkä opit kantapään kautta, että riitely ei kannata ja jos et muutu, niin äiti ei todennäköisesti halua sinun tapaavan edes lapsia. Suosittelen terapiaa, ettet toista seuraavissa parisuhteissa samaa käytöstä.
- sekaisinnaisesta
MOI! oon itekki eronnut n.2kk sitten =/ Silloin kun avopuoliso ilmoitti että ei jaksa enään niin menin totaallisesti sekaisin ja valvoin viikon ja rupesin myös näkemään ja kuulemaan omiani, oletettavasti siitä ei sitten koitunut muuta kun lisää harmeja. Kämpää remonttiin omasta takaa. Olihan se pakko hakeutua psyka polille hakeen apua. Ja kyllä tunteita on molemmin puolin mutta olen itse kussut asiani niin että NYT vasta kun olen menettänyt sen oman tärkeimmän asiani tässä maailmassa niin ymmärrän miksi näin kävi. Eli syytän tästä asiasta itseäni joka ikinen päivä! No masennus lääkitys aloitettu ja saikulla ollu erosta asti kun mieli vaan on niin maassa ettei mikään tunnu onnistuvan vaikka koitan mennä eteenpäin päivä kerrallaan niin vaikeeta se on silti. Nyt kuitenkin yritän palata kouluun ja hoitaa asiani kuntoon jos vaikka natsais ja saisin sen oman kultani takaisin. Jutun pointti oli kaikki tuntemukset joita tossa eron takia tulee käytyä läpi..
osaan niin samaistua tunteisiisi ja ajatuksiis.3 kk erosta ja ei päivääkään ajattelematta parempaa puoliskoa.Olimme melkein 13 vuotta yhdessä,neljä lasta,joista yksi erityislapsi,jonka selviytymistaistelut kävimme ja käymme periaatteessa vieläkin.Jättäydyin vakityöstäni tämän lapsosen vuoksi,että saisimme olla joka hetken lähellä,elämä kun oli tuolloin niin langanohut.Kun tilanne lapsellamme parani,pyrin takaisin aktiivisesti työelämään sinne kuitenkaan pääsemättä. 4,5 vuotta työttömänä mutta onnellisesti sain lapsilleni kuitenkin aikaa.Yhteistä aikaa meillä ei ollut.Voisin sanoa että pääsimme vasta toisille treffeille aivan suhteemme lopussa.Yritimme korjata hajonnutta ja tuntui että onnistuimme,mutta jotakin tapahtui.Töihin päästyäni olin varma että kaikki järjestyy.Oli rahasta puutetta,eikä aikaa muille kuin lapsille.ilkeyksiä puolin toisin mutta taisin olla karkeampi.sanotusta on vaan niin vaikeaa tehdä sanomattomaa.yritin saada häntä ymmärtämään sitoutuneisuuttani suhteeseen ja hermostuin liian helposti,jos emme toisiamme ymmärtäneet.suurta suutani tunnun nyt katuvan lopun elämääni.Tuntuu että jos jotain saa(työ) pitää jostain myös luopua.
Ja noi tuntemukset on x100 tässä tilanteessa.Nii voimakkaita.
Asiat vaan tapahtuu ja seuraa toistaan,olen alkanut miettimään johdatusta,kohtaloa,joka alkoi pitkästä työttömyysjaksostani.kaikki oli silloin niin väärinpäin,minä melkein pa na kotona hoitamassa lapsia samalla kun puoliso tuo leivän pöytään.Ja aikaa toiselle tai itselle.sitä ei ollut koskaan.Kukaan ei uskaltanut ottaa erityislasta hoitoon kun pelkäsivät tapahtuvan jtn,lisäksi lääkitykset sun muut,Onneksi hänen kohdallaan tilanne on huomattavasti parempi nykyään.Kaikella lienee tarkoituksensa.
Voimia aloittajalle.tiedän tunteesi täsmälleen.eihän tää helppoa ole.päivä kerrallaan.mut silti vielä miettii ehkä,jospa kuitenkin.- KokemustaOn
Hei! Suosittelen sinulle eroseminaaria omasta kokemuksestani. Olin itse aivan rikki kun mieheni ja lasteni isä oli löytänyt uuden kumppanin. Ei meillä mitään riitoja ollut, sitä rutiininomaista arkea vaan eleltiin ruuhkavuosina, pienet lapset. Olin musertua suruun. Onneksi pääsin eroseminaariin, sain työkalut käsitellä eron aiheuttamia kipeitä tunteita ja opin myös parantamaan itsetuntoani ja löysin avun eheytyäkseni ja auttaakseni myös lapsia omissa eroahdistuksissaan. Eroseminaarista tuli käännekohta silloisessa elämässäni ja jo pitkään olen voinut erittäin hyvin. Lapset ovat jo isoja ja kaikki hyvin.
- Masters
Nää jutut on kyllä todella vaikeita. Kerron tähän väliin oman tilanteeni. Olimme vaimoni kanssa melkein 14 vuotta yhdessä. Kaksi upeaa lasta. Ero tapahtui kun naiseni rakastui toiseen mieheen netissä.. no nyt eroa on ollut takana 5 vuotta ja nainen on haluaisi palata yhteen, sillä hänellä eikä minulla ole tänä aikana suhteet onnistuneet, sillä tunteet ovat edelleen suuria toisiamme kohtaan. Nyt harkinnassa takaisinpaluu... :)
- mekkk
Lopeta tuolainen soutaminen eli kun kerran on erottu niin takaisin ei oteta ja sen verrran pitäää luonnetta olla kun nainen on toisen miehen perään lähtenyt niin se siitä ja sen kestävyydestä.
- Jokaisellaeritarina
9 vuoden parisuhde ja alusta asti oltiin saman katon alla enemmän tai vähemmän. Yksi lapsi suhteen viimeisinä vuosina. Minäkin ajattelin joskus kuten sinä. Voiko olla uutta alkua...roikuin löysässä hirressä puoli vuotta. Alkuun kämppä tyhjennettiin ja lähettiin töihin eri paikkakunnille 3kk. Pitkillä junamatkoilla lasta katsomaan mietin vaan, että miten tässä käy kunnes puoliso ilmoitti, että se on loppu nyt. Sen jälkeen ei menny pitkä aika, kun ex löys uuden miehen ja oli selvää ettei ole uutta alkua. Menetin kaiken. Työn, perheeni, elämän tarkotuksen ja itsekunnioituksen. Ainoastaan sen takia, että laskin koko elämäni yhden ihmisen varaan. Menetin etenkin isyyden sellaisena, kuin sen kuvittelin ja halusin. Oon tullu siihen tulokseen, että mun perhe-elämä oli tän elämän osalta tässä, kerran hengissä selvittiin tuosta erosta. Nyt pitäs vaan päästä töihin että vois alkaa olemaan itsekäs paskiainen ja elää vaan itseään varten. Prkl
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851