Vokio Suomessa luostarin lopettaa ?.
On maita joissa luostari on ainiaan jos paikka on luostariksi vihitty.
On maita joissa luostari on ainiaan jos paikka on luostariksi vihitty.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luullakseni voi ja loppuukin jos tulee konkurssi.
Jos ateisti esimerkiksi ostaa luostarin entiset maat niin en usko että hän kunnioittaa sitä mitä siinä on ennen tehty.
Minkäs luostarin sinä nyt sitten olisit lopettamassa? Sen Kirkkonummen ravintolanko? Sitä nyt ei voi kutsua oikeaksi luostariksi.
No minä en kykene luostareita lopettamaan eikä sellainen asia kuuluu minun tehtäviini tai ajatuksiini.
Lähinnä olen mielessäni pohtinut asiaa, että miten luostarin käy jos kilvoittelijat loppuvat. Eli jääkö luostari rappiolle odottamaan uusia asukkeja vai lopetetaanko sen toiminta kokonaan kirkon taholta.
Toisaalta olen jostain ymmärtänyt, että luostariksi siunattu maaalue on aina luostaria vaikka itse rakennukset ym häviäisivät. Näin venäjällä hengellisimmissä paikoissa käsittääkseni ajatellaan.
Ihmislait ajavat ilmeisesti kuitenkin pyhyyden edelle.
Konevitsan luostari toimi Keiteleellä 1940-1956. Vuonna 1956 jäljellä olevat munkit siirtyivät Heinävedelle Valamon luostariin. Sen jälkeen entisessä Keiteleen Konevitsassa järjestettiin vielä nuorten leirejä, mutta jonkin ajan kuluttua kirkollishallitus päätti myydä koko paikan. Näin siis toimittiin siellä, mutta en tiedä, oliko Keiteleen Konevitsaa koskaan vihitty varsinaisesti luostariksi, vai pidettiinkö sitä ehkä jo alun alkaen jotenkin väliaikaisena paikkana. Nykyään paikka on yksityisten henkilöiden omistuksessa.
Laki ortodoksisesta kirkosta määrittelee, että hiippakunnan piispa voi tehdä esityksen luostarin perustamisesta tai lakkauttamisesta. Sen jälkeen asiasta päättää kirkollishallitus. Näin siis Suomessa.
"Toisaalta olen jostain ymmärtänyt, että luostariksi siunattu maaalue on aina luostaria vaikka itse rakennukset ym häviäisivät. Näin venäjällä hengellisimmissä paikoissa käsittääkseni ajatellaan."
Venäjän "hengellisistä piireistä" ei kannata puhua, siellähän on tuhottu meikäläisten kirkot, tsasounat ja hautausmaat surutta. Datsan ja paskahuusin saa rakentaa hautausmaalle!
Lainaus:
"Toisaalta olen jostain ymmärtänyt, että luostariksi siunattu maaalue on aina luostaria vaikka itse rakennukset ym häviäisivät. Näin venäjällä hengellisimmissä paikoissa käsittääkseni ajatellaan".
Venäjällä kun luostari jostakin syystä lakkautetaan, seurakuntalaiset varastaa kaikki mitä irti saavat. Sitä en tiedä, miten hengellisesti silloin ajatellaan.