Turkin tulevaisuus?

Presidentti Erdoganin puolue, islamistinen AKP, voitti ja hävisi vaalit. Edelleen ylivoimaisesti suurin puolue reilulla 40%:n äänisosuudella, mutta kuitenkin merkittävästi pienempi kuin edellisten vaalien 49,8%.

Erdogan haaveili vaalivoitosta ja AKP:n ehdottomasta enemmistöstä parlamentissa, jonka turvin olisi lisätty presidentin valtaa.

Pääministeri kommentoi, että Turkin poliittisesta ja yhteiskunnallisesta vakaudesta tullaan pitämään kiinni. En tiedä miten tuo pitäsi tulkita, mutta minusta se on pahaenteinen kommentti.

Vaalituloksesta viis taitavat pyrkiä edelleenkin haalimaan lisää valtaa presidentille ja AKP:lle, ja oppositio pidetään kurissa tavalla tai toisella.

Saa nä'hdä milainen hallitus muodostetaan. Yleisin kommentti on että AKP ei voi yksin muodostaa hallitusta, mutta on puhuttu vähemmistöhallituksestakin. Milläköhön "lahjuksilla" vähemmistöhaalitus aikoisi "ostaa" tukea oppositiosta, ja miltä oppositiopuoluelta?

Ei ainakaan kurdipuolueelta saa tukea. Puolue sai n. 12% äänistä ja ylitti 10%:n äänikynnyksen. (Ihan järjettömän korkea äänikynnys!)

Katselin vähän ruotsalaisten kommentteja vaaleista ja niiden rehellisyydstä ja kovin oli erilaisia näkemyksiä. Osa ruotsalaisista tarkkailijoista koki uhkailuja ja joutuivat poistumaan äänestyspaikoilta, ja raportoivat vaalivilpistä ja oudoista menettelytavoista.

Kertoivat mm. tapauksesta, jossa nainen tuli itkien ulos äänestyspaikalta, kertoen että ei saanut äänestää niin kuin itse olisi halunnut. En tiedä kuka, (aviomies, suku, vaalivirkailijat?) pakotti äänestämään vastoin tahtoa ja ketä.

Joku ruotsalainen kansanedustaja taas sanoi että vaalit sujuivat pääosin hyvin ja rehellisesti.
371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ruotsalaiset on pihalla näiden kaltaisten maiden todellisuudesta kun eivät haldaa omaa maatansakaan. Pysyisivät hemma i säkerhet. Erdogan hyvän matkaa häpäisee kemal ataturkin huikeaa perintöä. Masentavaa. Silti maassa jonkilainen äänestysoikeus mutta takapakkia.

Äänestä

Uskomatonta, että junttieinareilla on vielä näin korkea kannatus. Melkein sitä toivoisi, että 40% on saatu vilpillä ja että kansa on siellä fiksumpaa. Kurdipuolueen läpimeno kertoo muutoksesta positiiviseen suuntaan.

Äänestä

Joku suomalainen "asiantuntija", tuo sana on melkein aina hyvä laittaa lainausmerkkeihin, kommentoi tänään että Erdogan on ovela kettu, eikä suostu luopumaan vallan kahminnasta itselleen - vaalituloksesta viis.

Komentoija piti hyvin mahdollisena että Erdogan haluaa uudet vaalit.

Seuraavassa omia "asiantuntija"kommenttejani:

Lienee aika helppoa saada uudet vaalit. Ei monikaan puolue ole halukas hallitukseen AKP:n kanssa, ja jos joku olisikin niin jos AKP ei halua yhteishallitusta, niin uudet vaalit tulossa.

Vähän aikaa kannattaa vitkutella ja kärjistää tilannetta, jos vaikka vähän mielenosoituksia ja yhteenottoja saataisiin aikaan. Ja sitten uudet vaalit siinä toivossa että AKP saisi lisää ääniosuutta pattitilanteen ratkaisemiseksi ja JÄRJESTYKSEN saamiseksi maahan.

Lähimpänä AKP:tä olevaa/olevia puolueita äänestäneet saattaisivat uusissa vaaleissa äänestää AKP:tä. Vaalivilppikin on yksi mahdollisuus.

Ei tietenkään rajummatkaan otteet ole mahdottomia Erdoganille, ties mitä poikkeustilan julistamisia tai vastaavia keksii vallan kahmimiseksi itselleen ja AKP:lle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ferfd kirjoitti:

Presidentti Erdoganin puolue, islamistinen AKP, voitti ja hävisi vaalit. Edelleen ylivoimaisesti suurin puolue reilulla 40%:n äänisosuudella, mutta kuitenkin merkittävästi pienempi kuin edellisten vaalien 49,8%.

Erdogan haaveili vaalivoitosta ja AKP:n ehdottomasta enemmistöstä parlamentissa, jonka turvin olisi lisätty presidentin valtaa.

Pääministeri kommentoi, että Turkin poliittisesta ja yhteiskunnallisesta vakaudesta tullaan pitämään kiinni. En tiedä miten tuo pitäsi tulkita, mutta minusta se on pahaenteinen kommentti.

Vaalituloksesta viis taitavat pyrkiä edelleenkin haalimaan lisää valtaa presidentille ja AKP:lle, ja oppositio pidetään kurissa tavalla tai toisella.

Saa nä'hdä milainen hallitus muodostetaan. Yleisin kommentti on että AKP ei voi yksin muodostaa hallitusta, mutta on puhuttu vähemmistöhallituksestakin. Milläköhön "lahjuksilla" vähemmistöhaalitus aikoisi "ostaa" tukea oppositiosta, ja miltä oppositiopuoluelta?

Ei ainakaan kurdipuolueelta saa tukea. Puolue sai n. 12% äänistä ja ylitti 10%:n äänikynnyksen. (Ihan järjettömän korkea äänikynnys!)

Katselin vähän ruotsalaisten kommentteja vaaleista ja niiden rehellisyydstä ja kovin oli erilaisia näkemyksiä. Osa ruotsalaisista tarkkailijoista koki uhkailuja ja joutuivat poistumaan äänestyspaikoilta, ja raportoivat vaalivilpistä ja oudoista menettelytavoista.

Kertoivat mm. tapauksesta, jossa nainen tuli itkien ulos äänestyspaikalta, kertoen että ei saanut äänestää niin kuin itse olisi halunnut. En tiedä kuka, (aviomies, suku, vaalivirkailijat?) pakotti äänestämään vastoin tahtoa ja ketä.

Joku ruotsalainen kansanedustaja taas sanoi että vaalit sujuivat pääosin hyvin ja rehellisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu