Tiltut valehtelevat KU:sta

STT

Esiselvitys Hornet-hävittäjien korvaamisesta luovutetaan puolustusministeri Jussi Niinistölle (ps.) torstaina.

Hornetien korvaamista kartoittavan esiselvitystyöryhmän tehtävänä on ollut selvittää, miten ensi vuosikymmenellä vanhenevien nyky-Hornetien suorituskyky korvataan.

Hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan Hornet-kaluston korvaaminen aloitetaan jo tällä hallituskaudella.

Julkisuudessa väläytellyt arviot uusien hävittäjien hinnasta ovat pyörineet viiden ja kymmenen miljardin välillä. Niinistö on aiemmin arvioinut, että hinta asettuu haarukan puoliväliin.

Suomi valinnee seuraavan hävittäjälentokoneensa viidestä vaihtoehdosta. STT:n tietojen mukaan mahdollisia vaihtoehtoja ovat amerikkalaiset F-35 ja F/A-18E Super Hornet, ruotsalainen Jas Gripen NG, ranskalainen Dassault Rafale sekä eurooppalaisten lentokonevalmistajien yhteistuotos Eurofighter Typhoon.

Viidestä hävittäjästä neljä on jo tuotannossa ja käytössä maailmalla, mutta Jas Gripenin NG-versiosta ei ole olemassa vielä edes prototyyppiä. Moderneja hävittäjiä valmistetaan myös Kiinassa ja Venäjällä."

Kyse on siis STT:n uutisesta ilman kommentteja.

Tiltut unohtavat kaikki valeensa muka jo ostetusta F-35:stä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

taas aiemmat valeensa F-35:n vuosia sitten päätetystä hankinnasta.

Hankinta oli muka salainen, mutta silti tiltut riekkuivat siitä vuosikausia. Outo juttu.

Äänestä

TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AntiTiltu kirjoitti:

STT

Esiselvitys Hornet-hävittäjien korvaamisesta luovutetaan puolustusministeri Jussi Niinistölle (ps.) torstaina.

Hornetien korvaamista kartoittavan esiselvitystyöryhmän tehtävänä on ollut selvittää, miten ensi vuosikymmenellä vanhenevien nyky-Hornetien suorituskyky korvataan.

Hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan Hornet-kaluston korvaaminen aloitetaan jo tällä hallituskaudella.

Julkisuudessa väläytellyt arviot uusien hävittäjien hinnasta ovat pyörineet viiden ja kymmenen miljardin välillä. Niinistö on aiemmin arvioinut, että hinta asettuu haarukan puoliväliin.

Suomi valinnee seuraavan hävittäjälentokoneensa viidestä vaihtoehdosta. STT:n tietojen mukaan mahdollisia vaihtoehtoja ovat amerikkalaiset F-35 ja F/A-18E Super Hornet, ruotsalainen Jas Gripen NG, ranskalainen Dassault Rafale sekä eurooppalaisten lentokonevalmistajien yhteistuotos Eurofighter Typhoon.

Viidestä hävittäjästä neljä on jo tuotannossa ja käytössä maailmalla, mutta Jas Gripenin NG-versiosta ei ole olemassa vielä edes prototyyppiä. Moderneja hävittäjiä valmistetaan myös Kiinassa ja Venäjällä."

Kyse on siis STT:n uutisesta ilman kommentteja.

Tiltut unohtavat kaikki valeensa muka jo ostetusta F-35:stä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu