Voisitko antaa anteeksi tälläistä?

Ellinooraaa

Tai kokisitko huonoa omaatuntoa, tälläisessä tapauksessa, jos olisit kiusannut raa'asti toista henkilöä? haukkunut, naureskellut, mulkoillut, levittänyt perättömiä juoruja, uhkaillut, lyönyt, töninyt, töhrinyt hänestä vessan seinään juttuja... Eikä sun välttämättä ole tarvinnut tehdä edes kaikkia näitä asioita, vaan vaikka 2 asiaa noista ja tietäisit että moni muu olisi kiusannut häntä myös, vaikka eihän sillä periaatteessa ole merkitystä kuinka moni, kun tässä elämässä jokaisen ihmisen täytyisi kantaa vastuu vaan omista teoistaan. Näetkö tuollasen kiusaamisen ees raakana väkivaltana, tilanteesta riippumatta ja että joku ihminen, etenkin lapsi tai teini ansaitsisi sitä?



Tää kiusattu ois sit ollu sellanen 11-15v tyttö, joka olisi näyttänyt halvalta, seurustellut usean kanssa, flirttailut usean kanssa, harrastanut usean kanssa seksiä, iskenyt varattuja, puhunut pahaa seläntakana muista ja levitellyt toisten salaisuuksia. Sinä olisit joutunut edes jonkun noista hänen tekemien tekojen kohteeksi. Voisitko ymmärtää että hän on ollut lapsi/nuori ja tehnyt virheitä? osaisitko verrata hänen tekojaan siihen, että ehkä sinä itsekin kiusasit ja teit väärin, ei oo pääasiassa merkitystä kummasta osapuolesta teot alun alkaen alkoivat jos olet sortunut itsekin kiusaamaan = tekemään väärin? Tekisikö asiasta mielessäsi yhtään ymmärrettävämpää se, jos tietäisit tuon tytön elämän olleen aika rajatonta, on saanut tehdä aina mitään ja ehkä siksi myös olettanut, että on saanut toimia noin niin kun on muita kohtaan tehnyt? Ja tulisitko ajatelleeksi, että ehkä hänen perheen sisällä on voinut olla muitakin vakavempia ongelmia jotka eivät ole suoranaisesti näkyneet ulospäin.



Tietäisit tytön myös peruskoulun jälkeen muuttaneen muualle, jos joskus sattumalta vielä törmäisit häneen elämässäsi ja tunnistaisit hänet, kertoisitko mahdollisesti tytön tai nykyisen naisen, uudelle kumppanille, uusille ystäville hänen menneisyydestään vaikka voisit olettaa että tyttö muutti juuri sen takia kun halusi muuttaa tapansa ja elämänsä? Voisitko myös olettaa, että ehkä hän kärsi tarpeeksi siitä kiusaamisesta, muutti sen takia pois, muutti sen takia tapansa ja aikuisuus/ikä ovat tuoneet järkeä myös päähän, eikä nykyinen nainen toista enää lapsuuden virheitään? Miksi lähtisit pilaamaan tälläisen ihmisen elämää uudelleen kertomalla _menneisyydestä_, ajamalla häntä uudelleen huonoon maineeseen, kiusaamiseen, vaikka nainen ei olisi enää vuosi kausiin laittanut itse tikkua ristiin huonon maineen eteen? Ajattelisitko että oma käytöksesi olisi silloin myöskään hyvin tervettä, jos tahdot toista vainota hautaan saakka ja kertoa hänen menneisyydestään, vaikka hän on hyvin todennäkösesti muuttanut tapansa? Silloin se hauta voi löytyä aika hyvinkin äkkiä oman käden kautta, kun tietty piste kiusaamisessa saavutetaan ja ihmiselämä loppua hyvinkin nuorena.



Soimaisiko itsetunto, jos tietäisit että joku tekisi itsemurhan sinun vainoamisesi takia ja sen takia että et pysty anteeksi antamaan asioita, mitä ihminen teki joskus 11-15vuotiaana vaikka sinulle anteeksi annettaisiin kaikki henkinen/mahdollinen fyysinen väkivalta mitä olet toista kohtaan silloin joskus harjoittanut?



Toivon että tämä ketju kerää paljon vastauksia ja on ylhäällä vielä aamullakin.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tnkn

      Paha sanoa. Tuollaisessa tilanteessa on sekä kiusattu ja kiusaaja tehnyt toisilleen vahinkoa, mutta toisaalta menneiden kaiveleminen aikuisiällä ja varsinkin vainoaminen olisi kyllä tosi ala-arvoista käytöstä, johon itse en näkisi itseni ryhtyvän. Anteeksiantaminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa varsinkaan silloin kun toinen on tehnyt jotakin, mikä on jättänyt jälkensä omaan persoonaan ja toisen näkeminen nostaa pinnalle kivuliaita muistoja. Ihmisillä on se harmillinen piirre, että ne, jotka ovat tehneet virheitä ja vahingoittaneet muita, saavat kärsiä siitä että toiset ihmiset eivät anna asian olla, vaikka tekijä katuisi ja olisi ottanut opikseen virheistään.

    • kiusattuedelleen

      Hei, olen seiskaluokkalainen koulu kiusattu ja minulle sanotaan usein että olen liian kiltti, mutta itse haluaisin siltiantaa anteeksi ja sopia asiat. Mikäli mahdollista myös tutustua tähän henkilöön ja aloittaa vähän niinkuin alusta. Koska minusta me kaikki olemme sen arvoisia että ansaitsemme anteeksi annon ja toisen mahdollisuuden aloittaa alusta,jos todella katuu tekojaan ja haluaa muuttua, olimmepa tehneet mitä tahansa niin silti. "On parempi ajatella huomista, kuin murehtia eilistä."~minä.
      En ymmärrä ihmisissä sitä kuinka he jaksavat jauhaa samasta asiasta aina, eilistä ei voi muuttaa ja se on fakta! Niin miksi pitää valittaa menneitä? Miksei voi ajatella huomista ja sitä miten omalla toiminnallaan voi parantaa maailmaa ja sen ihmisten elämää? niin minä ainakin teen ja maailma tuntuu paljon valoisammalta ja mukavammalta. Toki ymmärrän kyllä ettei voi unohtaa ihan kaikkea ja mielestäni ei ole hyvä unohtaakkaan ihan kaikkea ja joskus menneet ajat vain iskevät päin naamaa, mutta silloin pitää iskeä takaisin ja näyttää niille muistoille ettei niillä ole juuri nyt mitään arvoa. Meidän on kuitenkin arvokasta muistaa miltä meistä tuntui joutua kiusauksen kohteeksi, kun olemme itse tekemässä pahaa jollekkin niin voimme muistella milta meistä tuntui ja ajatella miltä siitä toisesta ihmisestä nyt tuntuu. Kun luin tuon koti taustan niin ejattelin että enemmän tahtoisin auttaa sitä kiusaajaa ja päästä lohduttamaan häntä:,( kun ajattelen miltä itsestäni tuntuisi olla sellaisessa sekavassa tilanteessa:,\ Joten jos vastaukseni ei tullut selville niin "UNOHTAKAA JO MENNEET JA KÄÄNTÄKÄÄ UUSI PUHDAS SIVU!!!!" useimmat kiusaajat katuvat koko elämänsä tunnon tuskia ja eikö se ole jo kaikkein pahin rangaistus tässä elämässä jonka ihminen voi saada?!
      Kiitos kun luit loppuun toivottavasti pystyin vaikuttamaan jonkun elämään positiivisella tavalla :) T:"Kukaan ihminen ei ole kokonaan paha!" :)

      ps:kirjoitin tämän siis kiusatun perspektiivistä.

    • 662

      Noissa kannattaisi muistaa kyl taimen sääntö.
      Kiusatun pitäisi muistaa kuinka kamalaa asia oli,mutta perjattessa olisi oikein kostaa.
      Mutta silloin itse tekisi väärin.
      Ja jokainen tekee virheitä.
      Kannataa muistaa tämä:
      Jos annat sinua vastaan tikkoneelle anteeksi,muutkin voivat antaa sinulle anteeksi hos teet jotain väärin.
      Kinkkinen tilanne.
      Mielestäni kiusattua ei saisi olla vihainen enää jos kiusaaja olisi jo katunut tekoaan.
      Ette nyt varmaan saa tästä mitäön selvää,mutta laiatn tännnne silti.

    • PahanakinPidetty

      Olen itse ollut sekä kiusattu että kiusaaja. Luin vaan vähän alusta tosta jutusta, mutta heti tuli mieleen että mulla on ollut tosi huono omatunto niitä kohtaan joita kiusasin. Etenkin yhtä tyttöä joka laitettiin matalaksi melkein koko luokan voimalla monen vuoden ajan. Olkoonkin että oltiin ala- ja sittemmin yläasteella ja järkeä ei ollut päässä sen enempää, mutta edelleen olen yrittänyt selvittää kyseisen nyt jo naisen yhteystietoja että hän sais multa sen "anteeksi" ja sitten vaikka sylkäsis muutaman kerran, pistäis turpaan tai mitä nyt haluisikin. Tietty toivoisin että hän olisi päässyt jo pidemmälle elämässään ja voitais jutella asiasta mutta menisin tilanteeseen odotuksitta. Tunnen itse että on vielä paljon agressioita kiusaajiani kohtaan vaikka paljon olen terapiassa käynytkin ja tunnen olevani vahva tänä päivänä. Kaikkein eniten toivon kuitenkin että tämän ajan rehtorit ja opettajat ottaisivat vastuunsa jo alkuluokista ja miksei päiväkodista lähtien, ja opettaisivat lapsille, silloin kun vanhemmat eivät ole läsnä, mitä kiusaaminen on ja mitä pahaa se saa aikaan. Ottaisivat myös vastuun niistä lapsista jotka voivat niin huonosti että kyseinen pedagogiikka ei toimi, vaan jotka kiusaavat kaikesta huolimatta. Jos heistäkin edes joku välittäisi ja antaisi heille tunteen että vaikka kotona sua ei nähdäkään, niin täällä meidän kanssa sun ei tarvitse pelätä tai olla joku muu kuin se lapsi joka juuri nyt olet. Siitä se lähtee se kehitys parempaan: kiusatut eivät ole enää kiusattuja ja kiusaajat kiusatessaan eivät saa siitä kiusaamisesta tyydytystä vaan heidätkin halitaan tarpeen tullen ja hekin voivat oppia että terve läheisyys antaa paremmat kiksit kuin se kiusaajan rooli joka lopulta tuntee itsensä ulkopuoliseksi kun toiset/kaverit/luokkalaiset eivät yhtä herkästi enää lähde kiusaamiseen mukaan.
      Onko tässä mitään ideaa?
      Ehdotan palstan lukijoita, opettajia, rehtoreita, päiväkodissa työskenteleviä ja yleensä alan ihmisiä lukemaan Torey Haydenin One Child jota ei etsimältäni ole käännetty someksi, mutta kylläkin ruotsiksi nimellä Rävungen. Lukekaa sillä kielellä mikä sujuu parhaiten mutta lukekaa!

    • Jos olisin tehnyt jotain sellaista, kokisin huonoa omatuntoa _ja pyrkisin jotenkin hyvittämään asian_.
      Anteeksipyyntö, katumus ja kiusaajan myöhempi tai aiempi kärsimys ei auta, jos kiusatun elämä on palasina.
      Oma kärsimys tekee asiasta ymmärrettävän, mutta ei hyväksyttävää.
      Entiset kiusaajat tulee tuhota, mutta ei kostoksi, sillä kosto on lapsellista ja hyödytöntä, vaan pelokkeeksi, jotta kiusaaminen joskus loppuisi.

      • awefawef

        "Entiset kiusaajat tulee tuhota".. mä vaan sanon että mua on kiusattu aika paljon joka paikassa, enkä oo koskaan kuulunut minnekkään. Oon muuttanut 24 kertaa melkei aina vuoden asunu jossai ja muuttanu. siltikin mä luulen että parasta on antaa asian olla ja antaa anteeksi. käyttää sen kaiken energian mitä itellä on nii anteeksi antoon. jeesus kehoittaa rakastamaan vihamiehiään.


      • awefawef kirjoitti:

        "Entiset kiusaajat tulee tuhota".. mä vaan sanon että mua on kiusattu aika paljon joka paikassa, enkä oo koskaan kuulunut minnekkään. Oon muuttanut 24 kertaa melkei aina vuoden asunu jossai ja muuttanu. siltikin mä luulen että parasta on antaa asian olla ja antaa anteeksi. käyttää sen kaiken energian mitä itellä on nii anteeksi antoon. jeesus kehoittaa rakastamaan vihamiehiään.

        En minä vihaa. Mutta mikä saa kiusaamisen loppumaan, elleivät seuraamukset? Ei ainakaan omatunto. Jos se sattuukin kolkuttamaan, niin liian myöhään tai liian hiljaa.
        Jeesuksen oppeihin en ota kantaa, kun en niihin usko.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8203
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2572
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      73
      905
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      823
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      790
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      776
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      713
    Aihe