Se oli taianomainen. Kuulin sut ekaa kertaa silloin. Nyt on meno jo tasoittunut huomattavasti siitä alusta. Hakoteillekin mentiin kaksi kertaa, mutta kolmannella kerralla mun mielestä onnistuttiin niin julmetun hyvin.Vielä, kun saatais tää pelleily loppumaan, ni voitaisiin olla yhdessä ainiaan.
Muistan sen illan kun kohdattiin kunnolla.
toiveajatelua
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aina pitää vähän pelleillä kunhan ei aleta pilluilla.
Olisin onnellinen jos kaikki pelleily loppuu ja voitaisiin olla taas yhdessä
Ennen annoin Annelle tekohengitystä, ensiapukorttia suorittaessani.
Meilläkin oli koulussa ensiapukurssilla Anni niminen nukke, tosin sillä tuskin oli mitään tekemistä tämän kaverini kanssa. En myöskään itse ollut kyseisellä tunnilla. Jos siitäkin jotain saatu jotakin kautta kenties kuviteltua.
Millä tavalla hakoteillä?
No, asiat ei loksahtaneet kohdalleen kahtena ekana kertana, mut kolmannella kaikki meni just niinkuin pitikin. Näin ainakin uskon.
Tarkoitatko, että kahdella ensimmäisellä tapaamisella jotain meni pieleen ja kolmas kerta onnistui?
Juurikin näin tarkoitin.