YLE - huono häviäjä

Ylen radio1 ja Ykkösaamu, luvassa pohdintaa mitä Euroopassa ajatellaan perussuomalaisita.
Yle ei tunnu pääsevän yli siitä että perussuomalaiset voitti vaalit ja on nyt hallituksessa.
Hävisikö yle vaalit ja kipuilee vaikka ei ollut edes mukana. Vai oliko?
Jos ili niin Ylelle tuli rutku ja siksi se rutkuttaa.
Rutkutetaan: rutku, rutku, rutku, rutku...!
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Soini seuraava presidentti

Äänestä
  • Tuskin se enää suomeen edes tulee takaisin, sillä on jo persupuolueen rahat taskussa ja pesti paremmassa maassa.

    Äänestä

A-studiossa haastateltiin kreikan,portugalin isobritannian ja jonkun muun maan asiantuntijoita mitä mieltä olivat perussuomalaisista, ylen toimittaja koitti saada henkilöitä haukkumaan persuja mutta eipä oikein onnistunut ainoastaa portugalin hyysäri tantta otti tuulta alleen. Britti puolusti Persuja eikä mennyt ylenhuoran mukaan.
YLE-huoraa maailmalla laillista hallitusta vastaan, kuuluuko se ylen tehtäviin?

Äänestä
  • Kuka sanoikaan jokseenkin näin: "Suomi seiso omilla jaloillasi äläkä turvaudu vieraan apuun".
    Suomi on itsenäisenä valtiona nuori, mutta läpimätä. Vauhtia omille pyrkimyksille haetaan milloin idästä milloin muualta "vakuuttamaan " alemmuudentuntoista kansaa.
    Vero-YLE on siivottava. Kyllä Suomi tästä häpeästä vielä nousee. Nuori polvi näkee jo asiat eri tavalla. Valitettavasti vaan menetämme parhaimpia ja kyvykkäimpiä nuoria koko ajan muihin maihin.

    Äänestä

Ei edes voinut se salama iskeä YLEÄ päähän vaikka läheltä meni jo.

Äänestä
  • Onhan se hienoa kun kerrankin meillä on ulkoministeri joka tunnetaan hyvin ja arvostetaan muuallakin kuin Suomessa.Hyvä Soini.

    Äänestä

No eihän Persut voittanut vaaleja, vaan hävisi vaalit. Keskusta ja Vihreät voittivat vaalit, muut hävisivät. Mistä tämä väite Persun vaalivoitosta oikein tulee? Eduskuntapaikkoja väheni ja joku väittää, että voittivat vaalit.
Pitää kansalaisille edes vähän antaa tietoa siitä, mitä suomalaisesta politiikanteosta ajatellaan maailmalla. Ei ole Persulle kovin hyvää mainosta Euroopasta tippunut. Onkohan Soinista miksikään ministeriksi?

Äänestä
  • Voi voi sentään kun persut voitti kakkospaikan ei se oikein häviöltä vaikuta.Onhan se paikka määrä toista kuin vihervasemmistolla.

    Äänestä

  • Persuilla yhtämonta kansanedustajaa kuin ennenkin James Potkukelkka erotettiin ryhmästä eli ennen 38 nyt 38, samamäärä nyt.
    Yleä vituttaa valtavasti tuo persujen menestys, täytyy jo ulkomailta hakea apua, mitähän USAssa ajatellaan persuista kun Timokin on nyt ulkoministeri, entä Uudessa Seelannissa???

    Äänestä

Ja tämä Ylen lesbo nostaa verorahoista sikapalkkaansa vittuillakseen lähes miljoonalle toiseksi suurinta puoluetta äänestäneille. Toivottavasti kyseinen visvapillu kuolee kivuliaasti ja pitkään syöpään!!!

Äänestä

PS on ylivoimaa. On suuri nautinto, kun se aiheuttaa hirvittävää v1tutusta ylen hyysäri toimittajissa.

Äänestä

Uutisissa koitetaan saada ongelmaksi Timo Soini ulkoministerinä: "Mitä mieltä te ulkomaalaiset nyt olette nyt suomalaisista, onko Suomen maine nyt pilalla?"
Ajankohtainen kakkonen tuo esiin syrjäytyneiden mamunuorten ongelmat jotka aiheutuvat kun heidän ei sallita toteutta vapaasti kultturiaan eikä maahanmuuttajia ei auteta tarpeeksi.
Voi miten he joutuvat kärsimään täällä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ykkösaamu.nyt kirjoitti:

Ylen radio1 ja Ykkösaamu, luvassa pohdintaa mitä Euroopassa ajatellaan perussuomalaisita.
Yle ei tunnu pääsevän yli siitä että perussuomalaiset voitti vaalit ja on nyt hallituksessa.
Hävisikö yle vaalit ja kipuilee vaikka ei ollut edes mukana. Vai oliko?
Jos ili niin Ylelle tuli rutku ja siksi se rutkuttaa.
Rutkutetaan: rutku, rutku, rutku, rutku...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu