12.12.04 TEHKÄÄ TIE KUNINKAALLE (Matt. 11:11-19)

TEHKÄÄ TIE KUNINKAALLE (Matt. 11.11-19)

Lauloimme tänään Forssan kirkossa:
”Valmistu, Herran kansa, nyt vastaanottamaan,
kun saapuu taivaastansa kuningas päälle maan.
On Hänet maailmaan valkeudeksi suonut,
Vapahtajaksi tuonut Jumala armossaan”. (virsi 7:1)

Odotamme joulua - kuka mitenkin.
Ensimmäisestä joulusta, noin 2000 vuotta sitten, alkoi Messiaan aika.
Tekstimme kertoo Johannes Kastajasta, joka raivasi tietä tulevalle kuninkaalle, Vapahtajallemme, joulun Herralle.

Johannes Kastaja saarnasi erämaassa.
Hän oli pukeutunut varsin erikoisesti. Hänellä oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö (Matt. 3:4) ja oli näin selvästi tunnistettavissa profeetaksi.
Jeesus sanoo hänestä: ”"Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?
Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa.
Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta”. (j. 7-9)

Vietimme juuri itsenäisyyspäivää. Voi sitä pukuloistoa, mitä saimmekaan nähdä presidentin linnanjuhlista TV:stä.
Tällainen itsekorostus ja omahyväisyys ovat sukua ylpeyden synnille. Sen rinnalla ahneus, juoppous ja siveettömyys ovat pieniä paheita. Ylpeys koitui saatanankin lankeemukseksi.
”Nöyryyttä, hiljaisuutta Jumala rakastaa,
ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa.
Kun sydän haluinen Herraansa odottaapi,
se tietä valmistaapi tulolle Jeesuksen.” (virsi 7:3)

Jumala painaa kuitenkin ylpeät alas, mutta alaspainetut Hän korottaa ylös. ”Suurelle vieraallenne nyt tietä raivatkaa
ja portit sydäntenne Hänelle aukaiskaa.” (virsi 7:2)
Ihmisen kovan sydämen täytyy ensin murtua, jotta Jeesus voisi tulla sinne asumaan.
”Oi Jeesus, armon tuoja, nyt sydän avaja,
ja uuden mielen luoja, tie itse valmista.
Voi, jospa minäkin huoneesi olla voisin,
niin kiitokseni toisin sinulle, armoisin”. (Virsi 7:4)

Mitä on hyvä elämä?
Se ei ole ulkonaista "pukuloistoa".
Usein juuri ulkonainen menestys vie meidät pois Jumalasta. Sanotaankin, että kaikkea ihminen kestää, mutta ei ainaista myötäkäymistä.

Hyvän elämän saamme, kun käymme sisälle Jumalan valtakuntaan. Paavali sanoo tästä valtakunnasta:” ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Rm 14:17).

Jeesus puhuu siitä (j. 16-19), kuinka sen aikainen sukupolvi torjui sanoman Jumalan valtakunnasta. Miten on tänään?

Rukouksenamme olkoon:
”Jumalamme, lähetä niitä, jotka tänäänkin rohkeasti osoittavat tietä Kristuksen luo”.

”Tie valmis on, nyt tunnen sen
ja lähden matkaan palvellen.
Voin jakaa, minkä itse saan,
rohkaista muita kulkemaan”. (virsi 511:6)
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siellä sitä loistoa oli vaikka muille jakaa ja kaikki jumalan tahdon mukaan.

Siell sinua olisi tarvittu huomioitsijana pukuloistosta ja kaikesta kullatusta ja prameudesta kertomassa.

Pientä se on kun Suomi juhlii. Ei voi Verrata Salomonin palatsissa vietettyihin juhliin. Siellähän juhlat jatkuivat taukoamatta jo häähumujen merkeissäkin. Salomo toi joja vuosi uusia daameja joiden kanssa pelehti ja hääräili.
Viimeksi ja parhaaksi kuljetutti faaraon tyttären,
jonka myös vaimokseen vihki.
Meidän hallitsija toi vain yhden jolle uskollisuuttaan vannoi.
Turhaan moitit linnan juhlia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapio52 kirjoitti:

TEHKÄÄ TIE KUNINKAALLE (Matt. 11.11-19)

Lauloimme tänään Forssan kirkossa:
”Valmistu, Herran kansa, nyt vastaanottamaan,
kun saapuu taivaastansa kuningas päälle maan.
On Hänet maailmaan valkeudeksi suonut,
Vapahtajaksi tuonut Jumala armossaan”. (virsi 7:1)

Odotamme joulua - kuka mitenkin.
Ensimmäisestä joulusta, noin 2000 vuotta sitten, alkoi Messiaan aika.
Tekstimme kertoo Johannes Kastajasta, joka raivasi tietä tulevalle kuninkaalle, Vapahtajallemme, joulun Herralle.

Johannes Kastaja saarnasi erämaassa.
Hän oli pukeutunut varsin erikoisesti. Hänellä oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö (Matt. 3:4) ja oli näin selvästi tunnistettavissa profeetaksi.
Jeesus sanoo hänestä: ”"Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?
Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa.
Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta”. (j. 7-9)

Vietimme juuri itsenäisyyspäivää. Voi sitä pukuloistoa, mitä saimmekaan nähdä presidentin linnanjuhlista TV:stä.
Tällainen itsekorostus ja omahyväisyys ovat sukua ylpeyden synnille. Sen rinnalla ahneus, juoppous ja siveettömyys ovat pieniä paheita. Ylpeys koitui saatanankin lankeemukseksi.
”Nöyryyttä, hiljaisuutta Jumala rakastaa,
ei kärsi kopeutta, ylpeitä vastustaa.
Kun sydän haluinen Herraansa odottaapi,
se tietä valmistaapi tulolle Jeesuksen.” (virsi 7:3)

Jumala painaa kuitenkin ylpeät alas, mutta alaspainetut Hän korottaa ylös. ”Suurelle vieraallenne nyt tietä raivatkaa
ja portit sydäntenne Hänelle aukaiskaa.” (virsi 7:2)
Ihmisen kovan sydämen täytyy ensin murtua, jotta Jeesus voisi tulla sinne asumaan.
”Oi Jeesus, armon tuoja, nyt sydän avaja,
ja uuden mielen luoja, tie itse valmista.
Voi, jospa minäkin huoneesi olla voisin,
niin kiitokseni toisin sinulle, armoisin”. (Virsi 7:4)

Mitä on hyvä elämä?
Se ei ole ulkonaista "pukuloistoa".
Usein juuri ulkonainen menestys vie meidät pois Jumalasta. Sanotaankin, että kaikkea ihminen kestää, mutta ei ainaista myötäkäymistä.

Hyvän elämän saamme, kun käymme sisälle Jumalan valtakuntaan. Paavali sanoo tästä valtakunnasta:” ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä (Rm 14:17).

Jeesus puhuu siitä (j. 16-19), kuinka sen aikainen sukupolvi torjui sanoman Jumalan valtakunnasta. Miten on tänään?

Rukouksenamme olkoon:
”Jumalamme, lähetä niitä, jotka tänäänkin rohkeasti osoittavat tietä Kristuksen luo”.

”Tie valmis on, nyt tunnen sen
ja lähden matkaan palvellen.
Voin jakaa, minkä itse saan,
rohkaista muita kulkemaan”. (virsi 511:6)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu