Leikkauslistaan myös rikkaat eikä vain köyhät

Rikkaat maksamaan niin että kukkarossa tuntuu.Isot tulot niin leikkaukset ovat silloin myös isoimmat.Palkka-ale puolet pois palkasta tai palkan verotus 50% kaikille isokenkäisille.
2797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Miksi rikkaat muka pääsisivät leikkurilta kun heillä sitä pelivaraa eli mania just on.Päivänselvä asia on että rikkaat ovat myös maksumiehiä eikä heidän pidä päästää kuin koira veräjästä. Laki määräämään moinen ihmeellinen epäitsekkyys.

Äänestä
  • Kyllä on kaksinaamainen verotus. Suomessa työkyvyttömyyseläkeläisetkin verotetaan toisin kuin sivistysmaissa.
    Suomessa oli 31.12.2014 työkyvyttömyyseläkeläisiä 172.507 henkeä ja keskimääräinen työkyvyttömyyseläke 1.027 e/kk. On juhlan aihe!!!
    Siitäkin menee vero.
    Palkkaverotushan on kevyempää kuin eläkkeiden verotus kautta linjan. Lisäksi eläkkeiden ostovoimaa on leikattu koko ajan ja kulutukseen kulutusveroineen menee useimmilla eläkeläisillä 100 %.
    Naisista 49 % saa kokonaiseläkettä alle 1.250 e/kk ja miehistäkin 34 %. Ja näistäkin maksetaan veroa enemmän kuin palkkatulosta.

    Äänestä

  • Suomen pääomaverotus 5,5 miljoonaa euroa vuodessa alle EU-keskitason, jos olisi nostettu edes EU-tasolle niin SSS-porvarihallituksen ei olisi tarvinnut ottaa taas valtionvelkaa lisää 5,2 miljardia euroa. Yritysten yhteisöveron lasku 20%:iin toi 800 miljoonan euron vuosittaisen loven verotuloihin, ja samansuuruisen voiton yritysten omistajille.

    Köyhempi puolisko suomalaisista omistaa varallisuudesta vain 6%, rikkaampi puolisko 94% Suomen varallisuudesta, mutta rikkain 10% suomalaisista omistaa massiiviset 45% varallisuudesta. Nyt heti yli 100.000 € vuodessa tienaaville se 5%:n lisävero, ja kaikki henkilökohtaiset tulot/voitot saman veroprogression piiriin, siis ansiotulojen lisäksi myös pääomatulot, bonukset, optiot ym.

    Oikeistolaisen valtamedian, EK:n, kokoomuksen, keskustan, pääomapiirien ekonomistien ja valtiovarainministeriön virkamiesten aivopesemän yhden valetaloustotuuden lisäksi löytyy toinen vaihtoehto talouden kuntoon saattamiseen, joka ei leikkaa työntekijöiltä, työttömiltä, huono-osaisilta, pieneläkeläisiltä, matalapalkkaisilta, pätkätyöläisiltä, 0-tuntisopimuslaisilta, opiskelijoilta, vammaisilta, pitkäaikaissairailta ja lapsiperheiltä, vaan niiltä joilla on varaa osallistua talkoisiin, koska ovat eniten hyötyneet ja vaurastuneet lähivuosina.

    Älä usko median yhteen rahavallan totuuteen.

    Äänestä

Omaisuus- ja varallisuusvero takaisin, jotta myös isorikkaat osallistuvat "talkoisiin" - nyt näyttää, että vain köyhimmät eli pienituloiset, työttömät, eläkeläiset ja opiskelijat maksavat tämänkin "sopeutuksen" kuten 90-luvun alussa.

Yksi säästökohde olisi sulkea Talvivaara eli aikuisten teemapuisto ja halvemmalla päästäisiin kun samat työntekijät purkaisivat,siistisivät ja maisevoisivat kaivoksen alueen entiselleen - nykyään alue tuottaa vain paskaa ympäristön vaikka mitään tuotantoa ei edes ole käynnissä.

Kaivoksen ylläpito maksaa satoja miljoonia euroja vaikka mitään tuotantoa ei käytännössä ole eli eikö olisi parempi käyttää nekin miljoonat hyödyllisesti eikä keskustan työllisyysprojektiin tai lehtovaaran/pekkarisen omiin pisniksiin.

Pari sataa miljoonaa olisi voitu käyttää vaikka lastensairaalaan tai opiskelijoiden asuntoihin, mutta näemmä ne mieluimmin hukutettiin Talvivaaran jätevesiin.

Talvivaara on esimerkki poliitikkojen arvomaailmasta - pakonomainen nikkelin louhinta on tärkeämpää kuin lasten tulevaisuus.

Lehtovaaran voisi joku jo vetää oikeuteen - sen verran härski ämmä niin Talvivaaran kuin jätevesiasetusten suhteen ja molemmissa oma lehmä ojassa eli veti härskisti välistä saaden henkilökohtaista hyvää perheen pankkitilille.

Äänestä

Muistele sinä Vihervassari vaan niitä Valcon kuvaputkitehtaita ja punapääoman konkurssia Suomessa.

Äänestä
  • No olet kyykäärmes.

    Viljelijät myös osallistumaan. Sieltä jos jostain tehdään isot säästöt.

    Äänestä

  • kansalliset maataloustuet hei lakkautettava!! Ylisyyret eläkkeet pois, pääomaveroprosentti tarkastettava1!!

    Äänestä

  • Muistele vasuri Wärtsilän uutta 1970-luvulla valmistunutta Pernon telakkaa. Se lakkoiltiin naama virneessä lopulta konkurssiin 1989.
    Lakkoja oli enemmän kuin vuodessa työpäiviä. Viikonlopun viettoon lähdettiin jo torstai-iltapäivisin. Komeimpia sulkia SAK/SDP/Kommarien hattuun.

    Äänestä

Ei onnaa, sillä nythän ne suunnittelee isorikkaille armahduslakia.

Lakia, jonka tarkoitus on vain piilottaa veronkiertäjien nimet julkisuudelta ja,josta ei mitään järjellistä tuloa ole tulossa valtion kassaan.

Suurin osa Suomessa vaikuttavien sijoitusryhmien rahoituksesta on jo veronkiertoa veroparasiittien kautta suomalaisten toimesta ja tuottaneet huomattavasti enemmän kuin lakiehdotuksen 5 prosentin jälkivero.

Joten maksamalla 5 prossaa rangaistusveroa nämä kansantalouden ihmelapset saavat siis syytesuojan ja immuniteetin kun EU:n lainsäädäntö astuu voimaan ja kukaan ei siis saa tietää kuka huijasi ketä ja kuinka paljon.

Ja tämä on lain tarkoitus - piilottaa nimet julkisuudelta ja tehdä rikollisista taas yhteiskuntakelpoisia ja kansa maksaa.

Äänestä
  • Eli lääke tuloerojen kasvuun on piilottaa se tavalliselta kansalta.

    Äänestä

Verottamalla ei voida hyvinvointivaltiota ylläpitää, on alettava töihin ja lopetettava ruikuttaminen.
Työtä voi myös keksiä itse, pian on taas metsät marjoja täynnä. Kurkun viljelijät etsivät työntekijöitä kurkunpoimintaan, ei tahdo Suomesta löytyä.
Vienti tuontia suuremmaksi, miksi ostaa ulkomaista, jos Suomalaistakin saatavana. Suosi avainlipputyotteita.
Rikkaita täällä on aivan liian vähän , heidän verottamisellaan ei ratkaista mitään, vaikka kaikki vietäisiin.
Koska velkaa ei voida enempää ottaa, on tulonsiirtoja saavien tultava vastaan ja luovuttava osasta etuisuuksiaan on päivän selvää.
Keskiluokka on se tärkein julkisen talouden kannalta, se ei saa paljonkaan tukia, mutta on maksumiehenä vähän kaikessa.
Toivottavasti keskiluokka kestää vielä muutaman vuoden, kyllä maailmantalous aikanaan paranee, kunhan työtä tehdään.

Äänestä
  • Päinvastoin - juuri verottamalla saadaan yhteiskuntaan volyymia ja voidaan maksaa velvoitteet.

    Tätä ns. uusliberalliset eivät usko vaan elävät vieläkin leivänmuru-ideologiassaan, jossa varallisuuden valuminen raharikkailta alas pöydältä muka hyödyttää koko yhteiskuntaa.

    Äänestä

  • Se on kyllä nähty mitä volyymia verottamalla järjettömän paljon saadaan aikaiseksi. Uusi omakotitalo maksaa rakentaa vähintään 400 000 €, siitä alvia on n. 100 000 € ja toinen 100 000 € muita veroja, sekä veroluonteisia maksuja.
    Kaikissa hinnoissa jo puolet on veroja ja Suomi kallein Euromaa hinnoiltaan, silti velkaakin yhteiskunnalla vähintään 150 000 000 000 €.
    Kiitos sosialistit ja Vihervasurit tästä kaikesta, tavallinen kansa maksaa teidänkin palkkanne siellä virastossa viilennyskoneen vieressä.

    Äänestä

  • Tätämieltätästä kirjoitti:

    Se on kyllä nähty mitä volyymia verottamalla järjettömän paljon saadaan aikaiseksi. Uusi omakotitalo maksaa rakentaa vähintään 400 000 €, siitä alvia on n. 100 000 € ja toinen 100 000 € muita veroja, sekä veroluonteisia maksuja.
    Kaikissa hinnoissa jo puolet on veroja ja Suomi kallein Euromaa hinnoiltaan, silti velkaakin yhteiskunnalla vähintään 150 000 000 000 €.
    Kiitos sosialistit ja Vihervasurit tästä kaikesta, tavallinen kansa maksaa teidänkin palkkanne siellä virastossa viilennyskoneen vieressä.

    Itseasiassa juuri se keskusta ja kyykyt näitä veroja tehtailee - ettekö sitä edes huomaa.

    Järki käteen ja vaaliuurnille seuraavalla kerralla vaikka tuskin se sen paremmaksi muuttuu - samat hiipparit valitaan kumminkin ja meno jatkuu samanlaisena ellei jopa pahempana.

    Äänestä

  • Keskustan päästäminen hallitukseen oli pahin mahdollinen virhe.

    Äänestä

Ei rikkailta voi leikata kun ei ne voi köyhtyä,köyhä on jo valmiiksi köyhä niin ei se edes tajua köyhtyneensä köyhästä köyhemmäksi.
Rikas on tottunut ylelliseen elämään,eikä se voi tulla köyhäksi koska sehän olisi maailman hirvein asia,mitenkäs se rikas nyt pärjäisi köyhänä?
Köyhä kyllä pärjää ja jos ei pärjää niin kuolkoon pois kitisemästä.

Äänestä

Lähes kaikki velkaantumista aiheuttavat tulonsiirrot annetaan juuri köyhille, rikas ei saa kuin lapsilisää, joten leikkaukset koskevat köyhiä.
Veronkorotukset taas rikkaita, koska heillä ainostaan on mitä verottaa.
Nyt pitäisi puuttua verotuksen tarpeeseen, eli julkisen sektorin palkkoihin ja lomaetuihin. Sitähän AY liike ei tee, mielummin leikkaa köyhiltä ja verottaa rikkailta. Ei ihme ettei Demari ole kovin suosittu nykyisin.
Ei voi olla oikein, että julkisen sektorin työntekijä ei osallistu talkoisiin lainkaan, viettää vain pitkiä lomia puolitoistakertaisella palkalla , tekee lyhyttä työpäivää, ei kilpaile lainkaan, nauttii vielä lopuksi parempaa eläkettäkin. Kaiken huippu on kuntaliitosten 5 vuoden irtisanomissuoja, kun yksityisen sektorin porukkaa marssitetaan kortistoon tuhansittain.
Suomi kuntoon ja rohkeasti vaan !

Äänestä

Tosi härskiä pistää aina köyhät maksumiehiksi.Siitä näkee millainen hallitus meillä on.Keskusta käy köyhien kimppuun kokoomus kannoilla huutamassa hyvä keskusta. Perussuomalaiset eivät yksin saa ääntään kuuluviin kahden härskin puolueen seassa.Eliitin puolta taas pidetään tiukasti härskillä tavalla.

Äänestä

Rikkaille verot kovemmiksi vaan kun tulotkin sen sallivat.Turhat pään silittelyt pois vaan.Kukkaron nyörit auki heiltäkin ja sassiin.

Äänestä
  • No ei toi Sipilänkään ratkaisu mitään suurta älyä osoita. Tyypillistä että jättäydytään yhden pankin varaan ?
    En usko että noin tyhmää sijoituspolitiiikkaa harrastaa. Ainoa mikä hyötyy on Nordea.

    Mutta kuten sanoin, en usko koko juttuun...köyhien hämäämiseksi/rauhoittamiseksi ?

    Äänestä

Kaikenmaailman työllistämis tuki rahat ovat myös rikkaiden hyödyksi. Lisäksi palkka toimitusjohtaja saa aikanaan usein vielä varhemmin kuin duunarit työeläkettä. Köyhällä tai keskituloisella ei ole varaa jäädä kotihoidontuen varassa kotiin hoitamaan mukuloita, mutta moni rikas tekee niin. Kotitalousvähennys menee käytännössä rikkaan hyväksi, se voi palkata siivoojan sun muuta palvelijaa ja saa siitä vähennyksen. Rikkailla on sama mahdollisuus kuin muillakin ilmaiseen koulutukseen, sairasnhoitoon, sairaalapalveluihin. Lisäksi yhteiskunta kouluttaa niille ilmaiseksi työntekijöitä, sekä huolehtii työntekijöiden terveydestä ja työntekijöiden lasten päivähoidosta. Lisäksi se rikas kuluttaa verorahoilla kustannettuja teitä. Käy oopperassa, teatterissa, taidenäyttelyissä, kaikki nämä saavat yhteiskunnan tukea. Rikas saa maataloustukia ja johtuen siitä, että rikkailla on varaa sijoittaa isompaan maatilaan, on tulikin tottakai suurempi. Täällä on maksettu telakkatuet, Talvivaarat. Valtion yhtiöiden toimitusjohtajille on maksettu valtaisa palkkioita, vaikka yritykset ovat tuottaneet tappiota.

Silti tämä sakki ei ole valmis luopumaan saavutetuista eduistaan, mutta köyhää se vaatii luopumaan ihmisarvostasn.

Äänestä

Lisäksi tulee vielä tulonsiirtoa rikkaille, jopa ulkomaalaisille rikkaille, kun yhteiskunnallisia palveluita yksityistetään. Valtio maksaa yksityiselle palveluntuottajalle, lääkäriasema, vanhainkodille, sairaalalle, lastenkodille jne..Sen tarjoamista palveluista, harmi vaan kun yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa ja mahdollisimman paljon..

Äänestä

Häkämies häärii suunapäänä palkkamaltista kun on itse saanut rohmuttua tulonsa kohdalleen. Itsekäs rohmu sopii hyvin neuvottelemaan muiden palkoista.

Äänestä

Kaikki rikkaat yli 100000 € tienaavat Suomessa maksavat jo yli 50 prosentin veroastetta, joten Vihervasurin päiväuni on toteutunut.
Velanoton ja verotuksen tarpeeseen on nyt puututtava.
Suomen kova hintataso johtuu pääasiassa veroista ja siihen suurin syyllinen on mammuttikokoinen julkinen sektori. Siellä on kymmeniä tuhansia yli 100000 € vuodessa tienaavia, hoitamassa meidän köyhiä sun muita.
Julkisella sektorilla on ylivoimaisesti enemmän näitä 100000 € tienaavia, kuin yksityisellä sektorilla, ottakaa oikea mittakaava asioihin.

Äänestä

Jos tutkii eri maiden kansantuloa henkeä kohden (GDP) ja innovatiivisuutta eli keksinnöllisyyttä (INNOVATION INDEX), huomaa helposti, että oikeastaan paljon muuta tulotason selittäjää ei enää olekaan kuin kansan innovatiivisuus. Niin voimakkaasti tulotaso riippuu innovatiivisuudesta.

Esimerkiksi Sveitsissä ei juuri ole muita luonnonvaroja kuin vesivoima. Mutta elintaso on korkea juuri innovatiivisuuden vuoksi. Muistaakseni pari vuotta sitten Sveitsissä ehdotettiin minimipalkaksi noin 3300 euroa kuukaudessa.

Mitän poliittista keskustelua en ole juuri nähnyt suomalaisen keksimisen ja innovatiivisen yrittämisen edistämiseksi. Sen sijaan lähes koko kansa sanoo: anna mulle, anna mulle .... ja poliitikot katsovat, että heidän lähes ainoa tehtävä on verorahan jakaminen.

Äänestä

Anna mulle, anna mulle porukkaa on vain osa, mutta ovat suuri äänisiä. Käenpoikia riittää Suomessa, kotkia vähemmän.
Tyypillistä leikkauslistalle rikkaat vouhkaamista, eihän rikkaalta mitään voi leikata, kun ei ole annetukkaan.
Sosialistin ja AY miehen pahin vika on hirveä kiire jakaa toisten rahoja !
Sveitsistä sen verran, että hinnat ovat sitten myös sen mukaiset, mitä palkkaa maksetaan. Suomessa hintoja taas nostaa sikaverotus ja anna mulle porukkaa huutaa lisää.
Otit kantaa tärkeään asiaan innovaatioita pitäisi saada ja mahdollisimman monelta, voisikohan sitä kouluttaa ? Suomessa linjana on etupäässä innovaatioiden romuttaminen tai sitten se juuttuu byrokratiaan ja häviää sinne. Rohkeutta kokeilla uutta ei täällä tosiaankaan ole. Kun pitäisi katsoa tulevaisuuteen, niin päinvastoin katsotaan ainoastaan taakse.
Suomessa oikein verovähennys oikeuksin ylläpidetään jarrumiehiä, näille maksellaan huomattavia kuukausipalkkoja AY toiminnan yhteydessä.
Peiliin pitäisi katsoa, eikä peruutuspeiliin , terveisiä anna mulle porukalle !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeinon kirjoitti:

Rikkaat maksamaan niin että kukkarossa tuntuu.Isot tulot niin leikkaukset ovat silloin myös isoimmat.Palkka-ale puolet pois palkasta tai palkan verotus 50% kaikille isokenkäisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu