Orja tulee tilallesi

Palkkatyöläiset eivät ole suojassa irtisanomisilta.

Yhtiö kertoi irtisanovansa työntekijänsä, jotka korvataan halvemmilla orjatyöläisillä.

Seuraavien kuukausian aikana monet työntekijöistä joutuivat itse kouluttamaan korvaajansa.

Toinen työntekijä kertoo, kuinka prosessi eteni. Ensimmäisen kuukauden nuoret korvaajat seurasivat edeltäjiensä toimintaa, toisen kuukauden he tekivät töitä yhdessä.

”Viimeisen 30 päivän ajan he tekivät työni kokonaan”. Irtisanomisbonuksen saadakseen hän myös joutui seuraamaan vierestä ja varmistamaan, että korvaaja teki hänen työnsä kunnolla.

”En voinut uskoa, että firma ottaisi työttömiä istumaan meidän työpöytiemme ääreen ja tekemään prikulleen samoja tehtäviä”, valittaa eräs ex-työntekijä.

Säästösyyt ovat kuitenkin selviä: asiantuntijoiden mukaan orjat tekevät samat työt monta kertaa halvemmalla.

Itseasiassa orjat eivät ole vain ilmaisia työntekijöitä, vaan yritys saa orjista rahaa.

Valtio maksaa 10,09 e/pv/orja kunta 10 e/pv/orja 48 e/h/orja (Tampere) orjan työpanoksesta saatu voitto jne.

Onko mikään ihme ettei palkallisia töitä enää ole?!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikä oli ongelma? Tehköön töitä ne jotka jaksaa. Jos siitä ei olla valmiita maksamaan tarpeeksi, niin olkoon prkl!

Äänestä

Monille riittää palkaksi se, että saa yleensä tehdä töitä. Turha siinä on palkkaa AHNEHTIVAN duunarin itkeä, parempi luopua omasta palkastaan niin pääsee samalle viivalle näiden muiden kanssa työnhaussa.

Äänestä

Orjuus lakkautettiin satoja vuosia sitten. Ei ole pakko nostaa työttömyyskorvauksia eikä suostua työkkärin vaatimuksiin. Elele sitten vapaana sossun rahoilla tai vaikka teltassa luonnon antimia syödä. Olet idiootti, jos et oma-aloitteisesti pysty mihinkään.

Äänestä

Kuka hullu nyt maksaa tuhansia euroja jollekkin laiskalle kermaperseelle palkkaa, jos muutamalla satasella kuukaudessa saa ahkeramman ja motivoituneen työttömän orjanpestille.

Äänestä

Ei tuo ole mitään uutta, noin on suomessa toimittu jo kymmeniä vuosia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


OrjaTekeeTyösi kirjoitti:

Palkkatyöläiset eivät ole suojassa irtisanomisilta.

Yhtiö kertoi irtisanovansa työntekijänsä, jotka korvataan halvemmilla orjatyöläisillä.

Seuraavien kuukausian aikana monet työntekijöistä joutuivat itse kouluttamaan korvaajansa.

Toinen työntekijä kertoo, kuinka prosessi eteni. Ensimmäisen kuukauden nuoret korvaajat seurasivat edeltäjiensä toimintaa, toisen kuukauden he tekivät töitä yhdessä.

”Viimeisen 30 päivän ajan he tekivät työni kokonaan”. Irtisanomisbonuksen saadakseen hän myös joutui seuraamaan vierestä ja varmistamaan, että korvaaja teki hänen työnsä kunnolla.

”En voinut uskoa, että firma ottaisi työttömiä istumaan meidän työpöytiemme ääreen ja tekemään prikulleen samoja tehtäviä”, valittaa eräs ex-työntekijä.

Säästösyyt ovat kuitenkin selviä: asiantuntijoiden mukaan orjat tekevät samat työt monta kertaa halvemmalla.

Itseasiassa orjat eivät ole vain ilmaisia työntekijöitä, vaan yritys saa orjista rahaa.

Valtio maksaa 10,09 e/pv/orja kunta 10 e/pv/orja 48 e/h/orja (Tampere) orjan työpanoksesta saatu voitto jne.

Onko mikään ihme ettei palkallisia töitä enää ole?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu