EI oo totta?

FT: Stubb kompromissiehdokas euroryhmän johtoon
Keskiviikko 10.6.2015 klo 01.27 (päivitetty klo 03.09)
Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) voi olla kompromissiehdokas euroryhmän puheenjohtajaksi, kirjoittaa Financial Times.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

yrittää päästä kantamaan vastuuta samalla tavalla kuin Kokoomuksen Katainen joka myös luikki karkuun omia aikaansaannoksiaan.

Äänestä

Hyvä uutinen. Toivottavasti valitaan. Upea kielitaito. Parhaita Suomen lähettiläitä maailmalla. Ja saisi valmiit paperit numeroineen eteensä.
Tehtävän hoidossa auttaa se, että Stuppi ehti olla vuoden pääministerinä ja jo hetken valtiovarainministerinä. Valmiit oikeaoppiset fraasit hallinnassa.
Ongelman ydin on siinä, että Stuppi ei jaksa perehtyä numeroihin. Eikä niistä paljoa ymmärrä. Lyhyt matematiikka heikoimmalla hyväksyttävällä arvosanalla kertoo paljon, näin varsinkin, kun Suomessa yli puolet ikäluokista saa valkolakin.

Äänestä
  • Stuppi ja kokooomuslaiset ovat siis vihdoinkin hiffanneet,että rahanjakeluministerin pesti ei sovi laskutaidottomille.(Katainen)
    Ja nyt aukesi Brysselissä suojatyöpaikka?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VAI_onko kirjoitti:

FT: Stubb kompromissiehdokas euroryhmän johtoon
Keskiviikko 10.6.2015 klo 01.27 (päivitetty klo 03.09)
Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) voi olla kompromissiehdokas euroryhmän puheenjohtajaksi, kirjoittaa Financial Times.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu