"Huonot fibat" jostain ihmisestä?

kummajuttu

Mistä johtuu ja mihin perustuu, että joskus jostain ihmisestä saa selittämättömästi ns. huonot fibat? (Tämä asia ei varsinaisesti liity masennukseen sinänsä, mutta en oikein löytänyt mitään palstaa, jolla puhuttaisiin yleisellä tasolla henkisestä olosta ja fiiliksistä.)

Minulle on aniharvoin käynyt näin kenenkään kohdalla, mutta viimeisten parin vuoden aikana olen havahtunut siihen, että yksi tietty julkisuuden henkilö, jonka olen harvakseltaan nähnyt mediassa, saa aikaan minussa negatiiviset fibat ilman ymmärrettävää syytä. Aivan kuin vaistoaisin, että hänessä on jotain pahuutta, petosta jne.

Minun on vaikeaa hyväksyä tätä, koska en voi ymmärtää, mistä tämä johtuu. Katselin äsken netistä löytyvää videomateriaalia tästä henkilöstä, haastatteluja jne., enkä millään pystynyt karistamaan itsestäni sitä fiilistä, että jotain "pimeää" siinä henkilössä on. Miksi!?

En tiedä tästä henkilöstä mitään, mikä selittäisi fiilikseni. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään, mikä selittäisi sen. Lisäksi tämä henkilö on erittäin kaunis, haastattelujen perusteella fiksu, ehkä jopa älykkääksi häntä luonnehtisin.

Tiedän, etten ole ainut, jolla on kokemusta tällaisesta "huonojen fibojen" vaistoamisesta jostain henkilöstä. Esim. yksi tuttavani juuri vastikään mainitsi kuin ohimennen saavansa huonot fibat eräästä ihmisestä, ja kun kysyin häneltä miksi, hän ei osannut antaa sille mitään syytä.

Onko teillä esittää jotain tulkintoja, miksi tällaista tapahtuu, mikä tämän ilmiön taustalla oikein on?

21

924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eric.seurainen

      Onhan tuo tuttua itselläkin. Joitakin ihmisiä ei vaan voi sietää. Myös ja enempi kyllä toisin päin.
      Minua inhoovat sekä jotkut naiset tai naiset. Huvittavinta on murrosikäisten syvä inho.
      Näin eräästä nuoresta naisesta, ettei hän ihan hallitse antipatiotaan meikän nähdessään. Itsellänikin vähän samaa.
      Mut mun sosiaalisuuteni onkin jäänyt vähän lapsen kenkiin.

    • kfjfng
    • jjhjkhkjhkj

      Transferenssi.

    • kummajuttu

      Olen itsekin tätä asiaa mietittyäni tullut siihen tulokseen, että todennäköisesti kyse on psykologisista ilmiöistä nimiltään transferenssi ja projektio.

      Transferenssi tarkoittaa tunteensiirtoa. Näen tässä toisessa ihmisessä, josta en pidä, joitain piirteitä, taipumuksia ja suhtautumista, joka muistuttaa minua jostakusta sellaisesta elämäni ihmisestä, joka on herättänyt minussa negatiivisia emootioita, esim. oma vanhempi, sisarus tai lapsuuden ystävä. Tästä syystä minussa syntyy kielteisiä emootioita tätä tuntematonta henkilöä kohtaan.

      Projektio on transferenssin sukulaiskäsite – se tarkoittaa heijastamista. Heijastan tuntemattomaan ihmiseen sellaisia omia piirteitäni ja taipumuksiani, joista en itsessäni pidä, ja joita en ole itsessäni välttämättä edes tiedostanut, saati käsitellyt ja hyväksynyt. Näen nämä omat piirteeni tässä toisessa ihmisessä enkä pidä näkemästäni. Tässä toisessa ihmisessä on jotain samaa kuin itsessäni, mikä teorian mukaan käynnistää heijastamisen eli projisoinnin, ja johtaa kokemiini antipatioihin.

      Näin siis tunnetun psykologisen teorian mukaan.

      Vai olisiko jokin parempi selitys olemassa? En nimittäin osaa eritellä tässä henkilössä, joka aiheuttaa minussa huonot fibat, mitään piirteitä tai taipumuksia, joita inhoaisin itsessäni ja projektion kautta hänessä.

      Entä hengelliset selitysmallit?

    • Itsekin olen saanut huonoja fiboja eri henkilöistä - lähinnä joistakin artisteista. Jos ei esimerkiksi ymmärrä jonkun musiikkia, niin on hankala selittää, miksi se ärsyttää.

    • kertokaatästä

      Mielenkiintoinen aihe kertokaa lisää. Mulle on joskus sanottu että minusta saa huonot fibat tai jotain, kertokaa mistä johtuu. Johtuuko siitä että olen monivammainen eli on monta vammaa mm. aivovamma

    • Tunnotoin

      Transferenssi on varmasti yksi selitys. Mutta voi olla muitakin. Esimerkiksi, että ihminen todella on "paha". Ajatelkaa nyt esim. psykopaatteja - pitäiskö niistä saada hyvät vibat? Rupesin nyt miettimään milloin vaisto on varottanut mua jostain paskiaisesta ja mun on sanottava, että ei kovin usein. Mielenkiintoinen aihe...

    • sdvdsvsgv

      Viitsitkö edes paljastaa kuka henkilö kyseessä? Itselläni on veikkaus että tarkoitat erästä poliitikkoa.

      • kummajuttu

        Tarkoittamani julkisuuden henkilö ei ole koskaan ollut politiikassa.

        En viitsi paljastaa, kenestä on kyse, koska jos hän googlaa itsensä tai muuten vain löytää itsensä tästä keskustelusta, niin se voisi olla ikävän tuntuista. Eihän hän mitään pahaa ole tietääkseni tehnyt (sen enempää kuin muutkaan ihmiset).


      • anna_mennä_vaan
        kummajuttu kirjoitti:

        Tarkoittamani julkisuuden henkilö ei ole koskaan ollut politiikassa.

        En viitsi paljastaa, kenestä on kyse, koska jos hän googlaa itsensä tai muuten vain löytää itsensä tästä keskustelusta, niin se voisi olla ikävän tuntuista. Eihän hän mitään pahaa ole tietääkseni tehnyt (sen enempää kuin muutkaan ihmiset).

        Suomi24:ssä ja muualla internetissä haukutaan julkisuuden henkilöitä todella rankastikin toisinaan. Ei se kovin suurta vahinkoa tee jos mainitset nimeltä jonkin julkisuuden henkilön josta saat "huonot fibat".


    • rumavain

      Mua kohtaan ihmisillä on huonoja fiboja pelkän ulkonäön takia koska olen todella poikkeavan näköinen. Eli rumuus on monesti syynä ainakin mun kohdalla. Luonteestani se ei johdu koska mua on sanottu kiltiksi, ystävälliseksi ja olen kaikille ihmisille mukava eli en koskana haasta riitaa ja olen auttavainen sydämellinen, myötäelävä jne.

      • Tunnotoin

        Voiko tuo olla totta? Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän huomaan, että ulkonäöllä ei juurikaan ole merkitystä ihmissuhteissa. Ja että ollakseen ruma ihmisen pitää myös luonteeltaan olla sellainen mikä pätee aika pitkälle kauneuteenkin (kääntäen). Jos koet itsesi rumaksi voisiko se tehdä susta niin ihmisaran, että jokin sun käytöksessä vaikuttaisi ihmisiin luontaantyöntävästi? Tuntuu surulliselta jos joku todellakin kokee noin!


      • epätavallista

        Mutta ihminen joka aloittajassa aiheuttaa huonoja fiboja on kaunis. No, onhan sekin tavallaan poikkeavuutta.


    • rasisti.ite

      Antipatia on näitä luonnollisia evoluution kummallisuuksia. Mistä tunnin ikäinen kanapoika tietää jo sisäisestä nokkimisjärjestyksestä.
      Sitä kuitenkin; toinen hyväksytään silti samanikäinen untuvikko ei. Mieti sitä!

    • luopumus.pitkällä

      Kristittyjen kohdalla syy on hengellinen. Aina kun ajattelen Jeesusta, osa ihmisistä on vihaisia minulle, ja sitten kun en ajattele Jeesusta, sellaista ei ilmene. Mistä ihmiset voivat tietää mitä pelkästään ajattelen??

      Myös demonit joskus possessoi joitain ihmisiä, ja demonit reagoi vihaisesti sellaiseen jossa on Jeesuksen henki.

      • luopumus.pitkällä

        En siis sano että aloittajassa on demoni tms. Mutta onko aloittajan tarkoittama julkiisuuden henkilö kenties jonkin uskonnon edustaja, erin kuin aloittajan?


      • mietin.vain
        luopumus.pitkällä kirjoitti:

        En siis sano että aloittajassa on demoni tms. Mutta onko aloittajan tarkoittama julkiisuuden henkilö kenties jonkin uskonnon edustaja, erin kuin aloittajan?

        Hei sinä mullakin on välillä jotai tollasta... et vaik aattelen en nyt tiiä ehkä jotai hiukan "väärää/pahaa/epäsopivaa" tai jotai sellasta nii musta tuntuu et muut ihmiset käyttäytyy mua kohtaa sillä hetkellä vähän niinku erikoisesti/vihaisesti tai jtn.................... :///


      • luopumus.pitkällä
        mietin.vain kirjoitti:

        Hei sinä mullakin on välillä jotai tollasta... et vaik aattelen en nyt tiiä ehkä jotai hiukan "väärää/pahaa/epäsopivaa" tai jotai sellasta nii musta tuntuu et muut ihmiset käyttäytyy mua kohtaa sillä hetkellä vähän niinku erikoisesti/vihaisesti tai jtn.................... :///

        Jeesus ajattelun aiheena ei ole väärää / pahaa / epäsopivaa, paitsi jonkun mielestä, joka ei usko Jeesukseen.

        Olen kyllä sitä mieltä, että ihmiset vaistoavat, kumman hengen alaisuudessa ihminen on, jotenkin vaistoavat. Tätä ilmiötä ei oikein voi selittää muuten kuin olettamalla ihmisiin hengellisen tason. Psykologisestihan ajatusten sisältöä ei voi vaistota.


      • mietin.vain
        luopumus.pitkällä kirjoitti:

        Jeesus ajattelun aiheena ei ole väärää / pahaa / epäsopivaa, paitsi jonkun mielestä, joka ei usko Jeesukseen.

        Olen kyllä sitä mieltä, että ihmiset vaistoavat, kumman hengen alaisuudessa ihminen on, jotenkin vaistoavat. Tätä ilmiötä ei oikein voi selittää muuten kuin olettamalla ihmisiin hengellisen tason. Psykologisestihan ajatusten sisältöä ei voi vaistota.

        Noh... En mä niinku Jeesusta ajattele vaan yli päätään kaikkea :)


    • alienikai

      Kyse voi olla näennäisesti ihmisestä eli oikeasti se on joku reptilaani tai muu paha avaruusolento jolla ihmisen kuori vain hämäykseksi, jotku vaistoavat tällaisia.

      • luopumus.pitkällä

        Ei avaruusolientoja ole täällä maailmassa. Ne ovat Hollywoodin juttuja ne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      84
      1792
    2. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      366
      1494
    3. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      65
      1202
    4. Palstasuden aamu

      Hyvää huomenta. Alkaa vähitellen tervehtymistä tapahtua. 😊🤗☕🐺
      Ikävä
      219
      1055
    5. Mikä kaivatussasi on

      parasta?
      Ikävä
      37
      966
    6. Kaipaatko vielä häntä?

      Entistä kumppaniasi?
      Suhteet
      187
      897
    7. Minulla on nyt niin hirveä ikävä,

      etten meinaa kestää. ;( Voi kun olisit lohduttamassa minua. Anteeksi.
      Ikävä
      71
      826
    8. Ken leikkiin ryhtyy

      Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop
      Ikävä
      66
      795
    9. Se mitä näytän ulospäin

      Ei ole koko totuus - tietäisitpä mitä tunteita kätken kulisseihin.
      Ikävä
      64
      738
    10. Mies, ei käytetä kortsua

      Olen terve ja ehkäisy löytyy.
      Ikävä
      25
      705
    Aihe