Mielisairas kansa

KokoomusMÄTÄ-tappaa

Suomi oli rikas maa ja valtio omisti paljon arvokkaita luonnonvaroja. Kulta-, fosfori- jne. rikaudet on lahjoitettu pois maailman eliitille, joka tahkoaa niillä jättivoittoja maksamatta Suomeen veroja lainkaan. Kaikki GTK:n verovaroilla yli sadan vuoden aikana etsimät luonnonaarteet, eli yli 15 % maan pinta-alasta, on lahjoitettu ulkomaisten kaivosyhtiöiden hallintaan. Kaikki valtion arvo-omaisuus on hävitetty ja tilalle on hankittu tappiota tuottavaa pas-kaa. Valtio ja kansa velkaantuvat vauhdilla. Vanhuksia kohdellaan kuin haittaeläimiä. Homekoulut sairastuttavat lapsia massoitain. Kunnollista terveydenhuoltoa saavat vain rikkaimmat rahoillaan. Ihan kaikki yhteiskunnassa muuttuu suurimmalle osalle kansasta erittäin huonoon suuntaan, mutta silti suurin osa äänestää yhä uudelleen valtaan niitä, joiden ainoa tavoite on rosvota kansalta mahdollisiman paljon globaalin ja kaikkialla veroja kiertävän omistajaeliitin taskuihin. Ihmisen täytyy olla pahasti mielisairas, kun hän yhä uudelleen äänestää KOKOOMUSMÄTÄÄ valtaan. ...Monikohan päiväkodin työntekijäkin on äänestänyt Kokoomusta tajuamatta vieläkään sitä totuutta, että heidän työnsä alipalkkaus ja lasten hoitoa vaikeuttavat leikkaukset johtuvat juuri siitä, että Kokoomusmätä on saanut pysyvää valtaa, jonka avulla se jatkuvasti on ryöstänyt yhä enemmän valtiolta kansainvälisen konserniomistajien miljoääriklubin taskuihin.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillä on mm. muihin pohjoismaihin verrattuna on ollut vahva NL-Venäjänkauppasidonnaisuus.
      Suomi vaurastui idänkappasuhteilla. Nyt kun sinne päin on paljon luukkuja kiinni, niin tämä näkyy vaikkapa lisääntyneinä työttömyyslukuina.
      Hallituksemme olivat voimattomia tai ottivat liian optimistisen asenteen velaksi elämiseen ja työllisyyden romahtamiseen.

      Ei kai tämä nyt ylitse käymätön kuilu ole. Vaikka lamassa rämmitään, silti on paljon ihmisiä joita lama ei juuri kosketa. Hyvä että jollain ees menee hyvin.
      Ihan ohkaista viennin edistymisen kehitystä on nähtävissä. Ensi vuonna ehkä 1% lisääntymistä. Nyt vielä alle.

      • joopa_joojoo

        Vai niin. No miksei se sitten näy Saksassa, jossa idänviennin osuus on samoissa lukemissa, ellei mittavampaakin? Selityksiä löytyy, osaamista ei. Sitähän 2000-luvun Suomi on läpikotaisin.

        Lama tulee kyllä koskettamaan vielä muitakin. Moni kuvittelee pelastaneensa nahkansa irtisanottujen työkaveriensa köyhyydellä, mutta juuri siinä piilee heidän oman romahduksensa siemen.

      • Jako_oikeaksi

        "Hyvä että jollain ees menee hyvin."
        Ei ole, koska ei kukaan ole etuoikeutettu siihen, että menee hyvin. Mieluummin ja nimenomaan niin, että jos yhdellä menee huonosti, niin kaikilla menee silloin huonosti ja asiaan on puututtava.
        Suomalaisesta yhteiskunnasta on tullut sellainen, että ne, joilla menee hyvin, istuutuvat tyytyväisinä kammioonsa ja ovat hiljaa onnellisia. Korkeintaan yrittävät kahmia yhteisestä kakusta vielä suurempaa palaa itselleen. Samaan aikaan naapurissa saattaa olla ihmisiä, joilla on hätä ja puute, mutta heistä ei kukaan välitä mitään.
        Uskokaa tai älkää, tällainen yhteiskunta ei voi menestyä. Jos hyvinvointi keskittyy aina pelkästään harvoille, niin muilta menee motivaatio. Itsekkyydestä ja ahneudesta on pystyttävä siirtymään kohti yhteisöllistä välittämistä ja hyvinvoinnin oikeudenmukaista jakamista tai muuten hyvinvoinnille voidaan tulevien vuosien kuluessa heittää hyvästit. Silloin hyvinvointi häviää myös hyväosaisilta.

      • justniinmenee
        Jako_oikeaksi kirjoitti:

        olet niin oikeassa, koko ajan tämä "kehitys" on menossa juurikin tuohon suuntaan.

      • 44rrryyy

        Kantavana ideanaonkin se että on suht. iso keskiluokka jolla pyyhkii hyvin, surkaan luuseriasemaan poljettuja siinä niin mennen sitten saa olla aika paljonkin.

    • missärahat

      Suomi on myynyt tai liikelaitostanut monta hyvinvointia tuottanutta laitosta. Postipankki on tuhottu, telelaitos on tuhottu, rautatiet palvelevat huonosti muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Kuntapalvelut on ajettu alas; monestako koulusta löytyy enää oma keittäjä (en tarkoita ruoan lämmittäjä-jakajaa) tai puheterapeutti? Kansan olisi aika kysyä kenen taskuun kansan rahat ja omaisuus on varastettu.

      Huomasitteko muuten yhtään uutista tänään järjestytyistä, tuhansia osallistujia keränneistä mielenosoituksista muualla kuin somessa?

      • huonoa.kaupantekoa

        Joo ja telakka-ja kaivosteollisuus kenkättiin ulkolaisille sijoittajille. Norskit nauroivat partaansa lähes lahjoitetusta telakasta.
        Ilkka Suominen oli silloin teollisuusministerinä.

      • kauheeta_kattoo

        Se on ollut hyödytöntä myös varkaalle. Ne typerykset olisivat saaneet Porschensa, Rolexinsa ja muut tippavaippansa joka tapauksessa, vieläpä vielä enemmin lisävarustein vaikka tämä tyhmyys olisi jätetty tekemättä.

        Mutta uskovat ovat uskovia. Ja tyhmät laumat uskovat nekin, sen kaiken hallelujah-potaskan, jota rahan ohjaama media niille suoltaa. Ei tätä todeksi uskoisi, jos ei itse näkisi. Noinkin tyhmiä ihmiset voivat siis olla. Jälleen kerran karman laki tulee antamaan takaisin ja sitten itketään. Mutta eipä ole ensimmäinen kerta tämän pallon historiassa, eikä varsinkaan Euroopan historiassa.

      • karja.kko

        Ei ole niin. Ihmiset ovat aika huonoja oppimaan. Kun joku pitää tarpeeksi vetävän puheen, jossa kehutaan kuinka paljon maitoa (vaikka terveyspalveluita) voi ostaa kun myy lehmän (lopettaa omien terveyspalveluiden tuottamisen), niin yllättävän moni uskoo. Ja kun omaa lehmää ei enää ole, ilmestyy yllättäviä korotuspaineita maidon hintaan.

        Miksi muuten kv veroparatiisifirma siivoaa Helsingin asemalla? Mihin joutuivat vr:n omat siivoojat, joilla oli asiallinen palkka ja työolot?

    • 22344kkk

      Sikäli kommenttisi on tyypillistä vasuripropakandistin pakapuhetta kun sanot tavallisella suomalaisella menevän huonosti, ja syytät kaikest epämääräisiä sijoittajapiirejä jotka kaiken varallisuuden kahmivat ja joita vastaan keskiluokka yrittää heikompana osapuolena kamppailla. Tavallinen suomalainen on siis keskiluokkainen vakaalla työuralla oleva palkanssaaja tai yrittäjä joilla on vahvat etujärjestöpamput puolesta puhujinaan ja politikkoihin päin kiristäjinä, ja monopolistisista asemista kiristys näillä onnistuu hyvin(syrjäytetyiksi saamistaan ei tässä asiassa heillä mitään uhkaa). Mitä se nyt onkaan keskituloisen palkansaajan ansiotaso kuussa, jotain lähemmäs 3 tonnia se on.
      Mutta sitten luusereita kyllä meillä on yhä enemmän ja yhä kurjemmassa ja toivottomammasa asemassa, pitkäaikasityöttömiä, pieneläkeläisiä, ja myös jotain pienipalkkaisissa tilapäishanttihommisa pyöriviä. Mutta nämä luuserit eivät ole keskiluokkaa, ja nämä ovat edelleenkin vähemmistö suhteessa hyvinvoiviin keskiluokkaisiin palkansaajiin, joskin näiden luusereiden suhteellinen osuus on kasvanut ja edelleen kasvamassa.

      • 122fffff

        Ja tosiaankin on näiden keskiluokkaisten palkansaajien terveydenhuoltokin hyvin toimiva työtervesyshuollon piirissä. Luusereiden julkinen terveydenhuolto se vaan on rapautunut surkeaksi.

      • karja.kko

        Mitä mahdat hakea kirjoituksellasi? Jotain oikeutusta kohdella työntekijöitä miten sattuu? Kannatat paikallista sopimista, nollatuntisopimuksia ja 9€ työkokeiluja, joita vasemmisto vastustaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3585
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2480
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1730
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1546
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1427
    Aihe