Olen lintukammoinen. Menin tänään autolle. Lokki hyökkäsi kimppuuni. Rukoilin asunnolle palatessa että Jeesuksen nimessä jätä lokki minut rauhaan. Rentouduin, ajattelin että rukous tehoaa. Kun tulin takaisin ja pysäköin niin lintua ei näkynyt. Kun olin lähestymässä rapun ovea, lokki teki taas uhkaavia hyökkäyksiä.
Eniten pelkään silmieni puolesta kun sellainen painava lintu lentää nopeasti kohti. Poliisille en soittaut mutta mielessä kävi. Ajattelin että tuskinpa mitään tekisivät asialle vaikka kertoisin sen että olen tasaisiseen tahtiin saanutpestä autostani lokin paskoja. Korvaako kaupunki minulle pesumaksut? Eikö Helsinginkaupungin tulisi thdä asialle jotakin via voiko lokki paskoa ja terrorisoida uhkaavin hyökkäyksin? Alle metrin pääöhän päästäni teki syöksyjä.
Rukoile tilanteen ratkeamisen puolesta. Jokin aika sitten aurinkolaseista irtosi toinen linssi joten jouduin olemaan ilman aurinkolaseja. Huomenna on sellaiset ostettava. Luulen että nähtyäni lapsena linnut elokuvan sain kammon lintuihin. Olin todella peloissani silloin. En pysty esim. kuolleita lintuja koskemaan kuin äöärimmäisessä pakkotilanteessa.
Iltalehdessä oli juttua tällaisesta paoauksesta että lokki kävi naisen kimppuun nokkien häntä kasvoihin, silmään ei osunut. Mitään ihmeempää poliisi ei taiunnut asialle tahdä. Lokkeja saisi minun puolesta tappaa ja urakalla. Ovatko ne rauhoitettuja vai miksi niitä on niin paljon? Muista minua seuraavassa rukouksessa, uskoni lienee liian heikko kun ei toiminut. Oloni on karmea. Mietin mikä on tilanne huomenna, naapurienkin silmissä joudun naurunalaiseksi sillä lintukammoisuuteni näkyy ulospäin vaikka kuinka esittäisin kovista.
Lokin hyökkäyksen kohteena, rukoile apua mulle
8
1770
Vastaukset
- udkt
Eniten pelottaa että menetän silmäni lokin takia. Mutta ei ole mukava sekään että lokki nokkii ja kynsii kasvojani.
http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/292190-palomies-neuvoo-nain-suojaudut-jos-lokki-hyokkaa
Löysin tuollaista lisäinfoa. Kehtaanko ottaa sateenvarjon mukaani huomenna. Hyökkäys alkoi tänään mennessäni autolle. Palatessani autolta hyökkäys alkoi taas. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sen koin tänä kesänä. Muista rukoilla apua minulle. En tiedä ynmmärrätkö kuinka vaikeaksi tilanteen kon. Mietin onko kyse sattumasta vai voiko paha ohjastaa lintuja hyökkäämään ihmisen kimppuun kostoksi siitä että ihminen on uskova. Auta, rukoile nyt lyhyesti jos sinulla on toimiva yhteys Herralle! Mitä ihminen pelkää,, se kohtaa hänet..
- ttkkl
HHanki sateenvarjo, joka aukeaa napin painalluksella. Voit tuolla trjua nuo lintujen hyökkäykset. Voit maalata pari suurta silmäkuviota tehosteiksi. jos haluat!n, jollain akryyliärillä esimerkiksi.
- udkt
Kun on kaksi kättä kiinni kahdessa painavassa muovikassissa niin siinä ei puolustauduta käsiä nostelemalla vaan ollaan alttiina lokin hyökkäyksille.
Kuka korvaa autooni lokin paskomien pesemiset? Joudun tänään pesemäännauton jälleen.
Lokkeja on aivan liikaa ja ne ovat riesaksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lokit
Lokit murhaavat muita lintuja kenenkään siihen puuttumatta. Jos kissa on murhaajana niin siihen puututaan.
http://www.iltalehti.fi/autot/2015052719760894_au.shtml
Oma autoni on väriltään metallin hopea. Jos Helsinginkaupunki ei vähennä lokkikantaa niin ainakin Helsinginkaupungin tulee maksaa autonpesukustannukset ja bensamaksut pesuun sekä vaivannäkölaskun, 80 euroa per kerta, joka tulee autopesulalaskun ja bensamaksujen lisäksi autolle paskomisuhrille maksettavaksi. Ryhdytään toimiin, addressi nettiin, jossa vaaditaan Helsingin kaupunkia vastuuseen lokkiongelman aikaansaamista psykologisista ja taloudellisista haitoista ihmisille. Asiasta on saatava laki. Kenenkään ei tule olla jatkuvasti lokinpaskoja puhdistamassa autostaan eikä tarvitse olla lokkien uhkaavan käytöksen kohteena. - udkt
Tuli mieleen vielä että jos vaikka vauva tai pikkulapsi on pihalla tai parvekkeella vauvakärryssä ja lokki tulee paikalle niin se voi silmät nokkia päästä ja kukaties tappaa. On ne niin murhanhimoisia.
Mitä enemmän rikollista ainesta keskittyy johonkin paikkaan niin seurauksena on terroria kuten ISIS ja lokit näyttävät. Pahaa vastaan tulee taistella.>Tuli mieleen vielä että jos vaikka vauva tai pikkulapsi on pihalla tai parvekkeella vauvakärryssä ja lokki tulee paikalle niin se voi silmät nokkia päästä ja kukaties tappaa. On ne niin murhanhimoisia.
Tätä kannattaa pelätä. Vielä ei historia tunne ensimmäistäkään tapausta, mutta silti. Pelkääminen kannattaa aina.
- laskettelulasit
Monet käyttävät laskettelulaseja muistuttavia aurinkolaseja. Nämä aurinkolasit on umpioitu joka kohdasta, joten linnut eivät pääse nokkimaan silmiäsi (muutenkin epätodennäköistä). Osta sellaiset. Halutessasi voit ostaa ihan oikeat laskettelulasit aurinkotummennuksilla. Ne on vielä tukevasti venykenauhalla kiinnitettävissä ympäri pään, joten lokit eivät pääse töytäisemään laseja ensin pois silmiltäsi ja sen jälkeen nokkimaan paljaita silmämuniasi (muutenkin erittäin epätodennäköistä).
Voin toki rukoilla puolestasi tässä asiassa. - udkt
Tänään kiinteishuolto piip piip piip ja se lieni sen piip piip piip. Lokit ilmentävät käytöksellään liberaaleja, ateisteja, muslimeita, ja jossain määrin agnostikkojakin, jotka asioita tajuavat mutta esiavillosta seksiä harjoittavat kiimansa takia.
Olin tänään myös myllypurossa , n. 10km päässä asunnoltani kun huomasin teboilin lopettaneen toimintansa. Kahvilapalveluita ei ollut tarjolla. Kävelin siitä k.kaupaan ostoksille. Palasin teboilin pihalle kun näin lokinpoikasen kävelevän samaan suuntaan kuin autoni on. Lokkiemo tuli paikalle, päästeli pahoja ääniä ja näin naisen tulevan vasemmalta ja meni häntä kohti hakemaan turvaa. Naisen kohdalla vilkaisin taakseni ja taivaalla se lokkiemo lenteli. Mitä olisi tehnyt minulle ellei meitä olisi ollut kaksi ihmistä paikalla.
Ajattelin että noita on joka paikkaan ja mietin että kylmäksi jätetty huoltoasema on antanut rauhallisen pesimäympäristön petolinnulle.
https://www.youtube.com/watch?v=-0XG3oHEBnI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1033505Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1992248Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02100Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k371832Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91649- 951098
No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....5850- 49831
Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu69827Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.
Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti129773