Jussi Niinistön menneisyydestä vaietaan

Yksikään media ei ole kertonut kansalaisille puolustusministeri Jussi Niinistön toiminnasta ennen persuihin liittymistä. Hänhän oli Valkoinen Rintama -lehden kantavia voimia:

http://lievemaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70433-valkoisen-rintaman-ja-suur-suomen-kannattaja-jussi-niinisto-puolustusministeriksi

Ollaanko keskustassa ja kokoomuksessa sokeita vai miksi puolustusministeriksi hyväksyttiin ilmeisen epävakaa henkilö?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sairashan toi on

Äänestä
  • Neuvostoliitto luhistui 1990-luvun alussa. Viro ja monet muut maat irtosivat siitä. Koiviston tomppeli tyri Karjalan palautuksen kuten oli tyrinyt vahvan markan politiikalla myös Suomen talouden kaaokseen.
    Eräiden tietojen mukaan johtavissa ent. neuvostovenäläisissä piireissä ihmeteltiin miten hyvin Suomen suomettuminen oli onnistunut. Gorba ja Jeltsin olisivat varmasti puoltaneet Karjalan palautusta. Samoin väestö, vaikka olikin paljon "vaihdettu". Helposti Karjalan olisi saanut, jos olisi edes puoli sanaa valtion johdon suusta siihen suuntaan vihjaistu.
    Raukka ja pelkurimainen selän takana naruja vedellyt Koivisto on aiheuttanut Suomelle yksinkin vähintään yhtä paljon vahinkoa kuin Halonen. Salaisia päätöksiä, salattuja dokumentteja.
    Sitä on SETA-STASI-HALOSLANDIA vielä tänäänkin. Salauskulttuuria. SAK:n ja sen valeorganisaation SDP:n pienen mafian mätää valtapolitiikkaa.
    Kansan silmien aukeneminen vie aikansa.
    HUOM!!! Myös Koiviston tunnustus myös Viron itsenäisyydelle viipyi ja viipyi...

    Äänestä

  • SOININ SUURI IDEA ONKIN KERÄTÄ KAIKKI ISÄNMAALLISET IMMONEN, JNIINISTÖ, HALLA-AHO JNE.

    YHTEEN PARLAMENTAARISEEN PUOLUEESEEN ETTEI VIITERYHMIÄ TARVITSE HAKEA ERILAISISTA GERMAANISISTA TAI MUISTA HÖRHÖISTÄ

    suomalaista politiikkaa eduskunnassa kommunisteja ja vasliittolaisia ja vihreitä sosialistipettureira vastaan

    soini, halla-aho, jniinistö, immonen jne.

    Äänestä

Jussihan on ollut kunnon lahtari.

Äänestä
  • ERITTÄIN HUVITTAA ON OLLUT SEURATA ETTÄ IMMOSEN KIMPUUN HYÖKÄNNEET HÖRHÖT HESARISSA JA YLESSÄ EIVÄT OLE KERTAAKAAN USKALTANEET KYSYÄ JUSSI NIINISTÖN HISTORIANTUTKIMUKSISTA SUOMALAISISTA VALKOSANKAREISTA JA HEIDÄN TAISTELUSTAAN KOMMUNISTIPETTUREITA VASAAN VAAN PASKAT ON OLLUT HESARIN JA YLEN TOIMITTAJIEN HOUSUISSA MUTTA IMMOSEN KIMPPUUN ON HYÖKÄTTY

    ehdottomasti Jussi Niinistö on valkoisen Suomen puolella kommunisteja vastaan

    Hänen nuoruudessaan ei ollut Perussuomalaista puoluetta joten oli toimittajava sen ajan järjestöissä

    Soini on koonnut ISÄNMAALLISET IHMISET TAISTELUUN SUOMALAISUUDEN PUOLESTA

    sen taistelun voitta PERUSSUOMI

    Äänestä

Hyi helevata

Äänestä

TÄSSÄ ON JUURI SE ERO

KAIKKI SUOMESSA TUKEVAT SCHAUMANIA JA SIVONIA JA NIIN EDELLEEN mutta

Hesari ja Yle hyökkäävät IMMOSEN KIMPPUUN koska hän on heidän mielestään heikko lenkki

Eivät uskalla edes haastatella HALLA-AHOA EIKÄ JUSSI NIINISTÖÄ

JUSSI NIINISTÖ ON ISÄNMAALLLINEN MIES JA AJAA SUOMALAISEN VAPAAN MAAN ASIAA KOMMUNISTEJA JA VASEMMISTOLIITTOLAISIA RIEKUJIA JA EPÄISÄNMAALLISIA AINEKSIA VASTAAN

KUKAAN EI USKALLA MEDIASSA HYÖKÄTÄ JUSSI NIINISTÖN TAI JUSSI HALLA-AHON KIMPPUUN ENÄÄ KOSKA SAAVAT NENILLEEN

Äänestä
  • Olen halukas imemään Tohtori Niinistön kullia, siksi kirjoittelen näitä julistuksia, vaikka itsekin häpeän niiden sekavaa sisältöä.

    Äänestä

Onneksi ei kuulunut punaiseen rintamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KansallistaKulttuuriako kirjoitti:

Yksikään media ei ole kertonut kansalaisille puolustusministeri Jussi Niinistön toiminnasta ennen persuihin liittymistä. Hänhän oli Valkoinen Rintama -lehden kantavia voimia:

http://lievemaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70433-valkoisen-rintaman-ja-suur-suomen-kannattaja-jussi-niinisto-puolustusministeriksi

Ollaanko keskustassa ja kokoomuksessa sokeita vai miksi puolustusministeriksi hyväksyttiin ilmeisen epävakaa henkilö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu