Hallinto-oikeuden mielestä esitetyt valitusperusteet eivät olleet sellaisia, että niiden perustella päätös olisi pitänyt kumota.
Hallinto-oikeus kumosi jäähallivalitukset
Päätöspysyyvoimassa
5365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Voi, voi ja voihan nenä. Ja kun me oltiin niin toivorikkaita, että jäähalli puretaan ja tehdään känniojalle.
Vaan tulipahan tehtyä kiusaa ja haaskattua kaupungin rahakasaa, kiusa se on pinikin kiusa.
Sakkoja maksaa kunnalle kulut ja miljoona euroa
Osoitus hallinto-oikeuden puolueellisuudesta. Lehden mukaan puheenjohtaja on menetellyt väärin mutta se ei vaikuttanut päätökseen jne... Eikä sillä valituksella enää mitään virkaa ollut kun vanha halli purettiin pois ennen päätöksentekoa. Mutta ei tuo uusi halli väkeä Haapavedelle. Jos luitte samasta lehdestä, niin Valio vähentää taas 28 työpaikkaa! Yhteensä 51 työpaikkaa lyhyessä ajassa. Verotulot hiipuvat kovaa vauhtia. Mistä rahat tilalle? Olisi pitänyt jättää halli rakentamatta.
Nillittäjä pillittää!
Pääsit sitten lopultakin suljetulta pois voi kun kiva. Melkein vuorokausi ilman häiriköintiä suomi 24lla uusi ennätys.
? Hallinto-oikeuden päätökset voi mennä helposti nurin korkeimmassa ja useat hallinto-oikeuden päätökset ovat pelkkiä muodollisuuksia joilla siirtävät päätöksen teon korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Korkeimmassakin päätökset voivat olla verrattavissa lantin heittoon. Koko oikeusjärjestelmä tulisi muuttaa siten, että välimallin hallinto-oikeus tulisi turhakkeena lakkauttaa kokonaan. Liian moni päätös on sellainen ettei HO edes käsittele koko valitusta yms.
Eikös ne ole suunnitelleet että turhat valitukset maksaa turhaa valittanu!
Yritä lopultakin muodostaa kokonainen ymmärrettävä lause että joku ymmärtäisi vihdoinkin mitä ihmettä sinä yrität sanoa? Ilmankos sinun kommentit yleisellä tasolla jää muutamien sanojen toistoihin kun ulosanti ei muuhun riitä kuin samojen sanojen toistamiseen. Nekin snat joita sinä pakonomaisesti toistat, ne sinä poimit lehtiartikkeleista tms. koska omassa päässä ei ole toimintaa sen vertaa että kykenisit yhden kokonaisen lauseen muodostamiseen.
Lueppa oma kirjoituksesi kuin monesti siinä toistat samaa höpinääsi, parenpi kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi!
Sitä kannattaa valituksen tehneiden miettiä, viettekö korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Lisäkuluja siitä teille tulee, ja päätöskin on vain muodollinen, koska vanha halli on purettu eikä sitä saa takaisin. Vahingontekijöitä ei myöskään saa vastuuseen. Kiitos teille kuitenkin, kun yrititte viimeiseen asti estää järjenvastaisen rahojen tuhlaamisen. Suuri osa haapavetisistä on teidän takana.
En tunne ketään jotka olisi turhien valittajien puolella, me luotamme enemistöpäätöksiin ja vaaleissa jokainen voi sanoa onko ollu oikeita päätökset, ei koskaan vähemmistö tiktatuuria!
Olisi totisesti Rantakangas saanut lähtijäiseksi saada edes vakavan huomautuksen kun ohjeisti / pelotteli keskustan valtuutettuja ennen äänestystä. Tällainen ei ole puheenjohtajalta sallittua. Mutta kepun mafia puhuu oikeusasteissakin täällä Pohjois - Suomessa, valitettavasti.
Ei demokratia näin toimi. Kyllä tämä on Valtuuston enemmistödiktatuuria.
EN todellakaan AINA luota enemmistöpäätöksiin. Jos demokratia toimisi,
niin tämä maa olisi ihan erinäköinen.
Miksi ei kansa saa päättää?
Siksi, että demokratiassa on vaaleilla valittu päättävä elin.
Miten luulisit monessa asiassa käyvän, jos esimerkiksi isoissa, kuntalaisia
koskettavassa asiassa kysyttäisiin kuntalaisten mielipide?
Luuletko tosiaan, että kunnanvaltuustossa ja hallituksessa istuvat ne
tämän kunnan terävimmät kynät. Luulen vahvasti, etteivät he koskaan
edes asetu ehdolle. Politiikka kun on mitä on.
Suhteellinen vaalitapa pienissä ympyröissä antaa kummallisia tuloksia.
Tää nyt on suomen demokratia tätä enenmistö päätöstentekoa, vähemistövalta on pahimmanluokan tiktatuuria, sitä kannattaa kaikkien kavahtaa!
Suomen temokratia toimii enemmistö päätöksillä, ei vähemmistö voi enenmistön puolesta tehä päätöksiä, ei ikinä vähemmistö tiktatuuria sitä me kavahetaan!
Naapurissa valitti enemmistö valtioneuvoston päätöksestä korkeimpaan rikottuaan ensin sopimuksia ja lakeja ja turpaan tuli. Vähemmistön valitukset maksattivat heidän omasta pussistaan ja omat käräjänsä maksoivat kunnan kassasta. Demokratiaa sano.
miten tuossa turpaan tuli.Lopputulema oli juuri se mitä enemmistö lähti hakemaankin.Yksityinen toimii.
Kerro YKSI esimerkki kuinka Attendo toimii Kärsämäessä YKSI? Attendo se haki lähes sadan miljoonan sitovaa sopimusta Kärsämäestä ja onnistuivat höynäyttämään Kärsämäen hyväveljiä ja kusivat silmään oikein kunnolla. Kärsämäkisille käy kuten kävi Rääkkylälle. Miljoona piti vuodessa tulla säästöjä mutta ei tullut euron euroa säästöjä ja Rääkkylä on nyt ulkoistamisesta huolimatta julistettu kriisikunnaksi. Valtio vie ja Rääkkylä vikisee.
Nauti kun vielä voit. Sen sitovan sopimuksen Kärsämäkiset kippaa kohta mm. Haapavetisten niskaan. Edellisestä kiitos Töllin puitelain siirtymäajalle josta löytyi porsaanreikä jonka Attendon lakimiehet löysivät kiertääkseen keskustan parashankkeen velvoitteet puitelakeineen.
Vähemmistön tulee valvoa päätösten oikeellisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Haapavedellä enemmistöpäätökset on silmänlumetta ryhmäkurin takia. Kepussa oli paljon jäähallin vastustajia myös, mutta he eivät saaneet lupaa äänestää omantuntonsa mukaan. Heidät määrättiin äänestämään jäähallin puolesta. Vain 2 kepuvaltuutettua uskalsi olla erimieltä ryhmäkurin kanssa. Turha puhua demokraattisesta enemmistöpäätöksestä.
Mitä temokratiaa se muka on että sinun määräysten mukaan pitäs äänestää?
Linnaan pitkäksi aikaa
Demokratiaa on, että jokainen saa äänestää omantuntonsa mukaan. Tätä ei kepulit tunne. Muutama jäärä käskee äänestää niin kuin he haluavat. Tämä ei ole demokratiaa. Onneksi on pienet puolueet jotka edes yrittävät toimia oikeudenmukaisesti.
Miksi pienpuolueet pysyvät aina vain pienpuolueena eivätkä kasva isommiksi johtuu varmaan huonosta politiikasta mitä ne harrastaa, kannattas varmaan alkaa tehdä rakentavaa ihmisläheistä politiikkaa, eikä aina valittaa ja nillittää?
Älä jauha juntti paskaa. Sinä jos joku tiedät kuinka maaseudulla keskustapuolueen jäsenkirja luovutetaan jälkikasvulle jo ristiäisten yhteydessä. Lestadiolaisuus ja kepulaisuus. Kaksi pahinta lahkoa pohjoispohjanmaalla. Sinäkin juntti liputat keskustaa ymmärtämättä hevonpersettä mistä milloinkin on kyse kunta- tai valtakunnan tasolla. Sinä olet hyvin tyypillinen rivilammas joka määkii muiden mukana antaen ajattelupuolen muiden hoidettavaksi. Yksi tolloimmista kepujen lampaista perusteina se silloin harvoin kun sinä yrität ottaa kantaa kuntapolitiikkaan sinä onneton kuset kintuillesi noloimmillaan haukkuen keskustaa sitä edes ymmärtämättä. Kerro esimerkiksi miksi sinä kannatat keskustaa maalaisjunttina koska keskusta on porvaripuolue? Seuraavaksi kerro mitä se sinun ihmisläheinen politiikka on jota Sipilä nyt ajaa?
Luuletsä että ihmisiä haukkumalla saat iselles enmmän kannatusta ei auta kyllä yhtään, kannattaa ottaa keskustasta mallia ihmisläheisestä politiikasta, annan sulle hyvän neuvon että vähemmän räksytystä ja nillitystä tehdyistä päätöksistä ja alat suunnata tarmosi haapavetisten asiain eteenpäin viemiseen, yleensä nämä hyvät neuvot on kalliita mutta nyt saat ne ilman!
Tuo yllä oleva, mutta halvalla menee. Samapa tuo, kun vastaanottaja ei kuitenkaan siitä mitään ymmärrä.
Jäi hiukan se vastaus auki koska sitä ei tullut joten toistetaan. Viitaten haapavetisten asiain eteenpäin viemiseen kuinka keskusta ihmisläheisesti haapavetisten asioita eteenpäin vie? Vastaus ilmaiseksi tai maksullisena kunhan se vastaus lopultakin tulee. Lyhyesti kertauksena : Minne keskusta haapavettä ihmisläheisesti vie? Vinkkinä maakuntamalli jossa mm. haapavetisiltä ihmisläheisesti vähennetään tehtäviä antaen valta soteasioissa haapavetisiltä maakunnalle.
Sinne ne maakuntiin joutaakin yhteistyöllä saa enemmän aikaan!
Ten points, aikuisen pitäisi ymmärtää....
Voisitko hiukan tarkentaa mitä tarkoitat yhteistyöllä asiayhteydessä missä itsenäisen kunnan nimeltä haapavesi, sen perustuslain turvaama itsemääräämisoikeus menee maakunnan mukana haapaveden kaupunkilaisten valitsemilta luottamushenkilöiltä ylivieskalaisten, nivalalaisten, haapajärvisten yms. käsiin haapavetisten joutuessa OPPOSITIOON? Tarkoittaa yhtä kuin haapavetisten asioista päättää suurempien naapurikuntien ihmiset ja haapavetiset nilittää.
Pohjustamisen kautta itse alkuperäiseen kysymykseen joko siihen alkaisi löytymään pikkuhiljaa vastaus tuon tyhjänpäiväisen räksyttämisen ja nilittämisen sijaan?
Ja haapaveen mussoliiniiniko on ainoa tie?
Käsitit ihan väärin. Se haapavetinen mussolinismi mikä on erittäin yleistä jokaisessa pienessä kunnassa eli valta on paikallisen hyvävelijärjestön pomolla tai pomoilla ja muut seuraa sokeasti perässä vähemmistön vikistessä jaloissa, se menee ja edellämainitut paikalliset mussolinit joutuu maakunnassa vähemmistön rooliin ja ovat sitten niitä jaloissa pyöriviä vikisijöitä. Tiedät ihan varmasti jo ennalta nimetä kuka tai ketkä haapaveden kepulaiset hyvävelit nimeää itsensä maakuntavaalien ehdokaslistoille polkien muut allensa kuten tähänkin asti?
tapella sen jälkeen persujen kanssa kun aika menee naapurikepujen kanssa tappelemiseen. Siinä sitä on pienten kuntien paikallisille kepupäälliköille nielemistä kun oma sana ei jatkossa olekkaan laki jonka alle kaikki taipuu vaan pelkkää tuuleen huutelua.
Eikös ne vähemmistöläiset ole niitä nillittäjiä jotka tekevät niin huonoa politiikkaa että kansakaan ei niitä äänestä?
on jo monella kepu-ukolla ,
ku moitetta tuulee joka suunnalta.
akakki lakanneet antamasta, hoopo-hannu valitteli.
Täyttä asiaa edelliset kirjoitukset. Hyvävelikerho toimii edelleen niin kuin Haapavedellä tähänkin asti. Erotuksena on juuri edellä mainittu seikka, että Haapaveden " hyvät veljet" jäävätkin maakuntamallissa itse oppositiovikisijöiksi. Pääsevätpä sitten nillittämään, miten surkeaa on kun muutama maakuntakepu vie koko joukkoa ryhmäkurin voimalla. Siinä ei enää haapavetisiltä kysellä, vaan määrätään. Se on itsenäisten kuntien loppu. Ja taas syntyy yksi uusi verotusmalli ihmisille. Maakuntavero
tulee vasta myöhemmin. Ensin junttaavat maakuntamallin ilman verotusoikeutta ettei nouse seinä pystyyn kun verot on jo tapissa. Niin että ensin maakuntamalli läpi ja viiveellä verotusoikeus ettei kaadu koko hanke alkumetreilleen
nyt oli alusta asti selvää,että turhanaikaiset valitukset kumotaan.Tottahan nyt hvesi enemmistö päättäjät osaavat tehdä oikeita päätöksiä.Persukset vaan aina turhaan vinkuu,ihan ja aina.
Sinua tyhmempää ei haapavedeltä löydy. Naapurikuntien keput laittaa haapaveden keput polvilleen ja sinä onneton nilittäjä itket persujen perään vaikka ongelmat ovat ihan toisaalla.
nyt on selevää että persus oot ja vähän pö....ä.Persukset luikerteli oppositioon kahdenkymmenenvuoden ajan,sellaset on luikeroita.
se ny toi humalojan mussoliini tyrkkää ittiään joka väliin.
yrittää vain tuoda omia puttiini piirteitään esille.
Totuus valkenee aikanaan kepulaisillekin kun ei kotona rahat riitä. Persut näkyvät osaavan ajatella. Kepulit vain tuhlata
Persut osaa muutakuin nillittää tehtyistä päätöksistä!
VALITTAJAT SIPERIAAN
"Kiitos" siitä että annat keskustalaisista kuvan jonka mukaan kaikki keskustalaiset ovat sisäsiittoisia seinähulluja.
Kyllä asiassa perää on. Mitä muuta ovat ihmiset, jotka eivät omaa omia mielipiteitä vaan kulkevat kuin sorsanpoikaset emon perässä teki emo mitä tahansa. Sellaisia keput ovat. Ollaan kepuja periaatteessa teki kepukoneisto mitä tahansa. Kepulaisuus on hyvin lähellä ääriuskonnollista ajattelua. Sokea uskollisuus silloinkin kun on itse eri mieltä. Aatteessa ei ole paljon kehumista
niille sorsille poikasineen heittelee naapurikeput leivänmurusia (maakuntamalli)
jos kaikki olisivat niin kun persukset,jossa jokainen sorsa huutaa omaan ääneen ja on enemmistön kanssa erimieltä,mitä siitäkin tulis.Demokratiassa asioita hoidetaan juurikin niin että sorsanpoikaset kulkee emon perässä=enemmistön kannan mukaan päätökset tehdään.
miten paksusta rautalangasta se pitää vääntää että sinä tajuat kuinka sipilä/keskusta tiputti maakuntamallilla mm. haapaveden keput vähemmistöön? Kunhan maakuntamalli aloittaa haapaveden emot on sorsanpoikasia jotka kulkee emojen perässä ja ne emot löytyy suurista naapurikunnista.
Pojat, jättäkää jo tuo p.....n jauhaminen. Eihän tuommoinen suun soitto johda mihinkään. Noilla ajatuksilla meidän pitäisi vielä luoda parempi Haapavesi, jo on aikoihin eletty.
Ei tule parempaa Haapavettä niin kauan kuin kepuenemmistö on vallankahvassa. Kepujohtoinen politiikka on suistanut Haapaveden tuhon tielle. Tätä menoa ei mene kauan kun Haapavesi pakkoliitetään Ylivieskaan. Onneksi pahin sähläri teki oikean johtopäätöksen ja luikkii häntä koipien välissä pakoon.
Ei ne nillittäjät osaa lopettaa!
sinusta