Ehkä olemme joskus ihmetelleet miksi miltei jokaisessa Psalmissa tulee esiin vihamiehen todellisuus. Jopa niin ihmeellisen lempeässä ja rauhallisessa paimenpsalmissa kesken kaiken pusertuu sydämestä riemullinen toteamus: "Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen". Voiko Jumalan ihminen joutua elämään noin vihamielisen ympäristön keskellä. Todennäköisesti nuorina uskovina sivuutimme tällaiset kohdat Psalmeista käsittämättöminä ja ehkä vain totesimme, ettei tuollainen enää meidän aikanamme pidä paikkansa. Ei ihmisten maailma ole noin kauhea. Valitettavasti se on todella kauhea. Kerran se paljastuu.
"Maailmassa ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta kuin vihaa ja kateutta, vihollisuutta, väkivaltaa ja vääryyttä, luottamuksen pettämistä, kostoa, kirousta, moittimista, panettelua ja pöyhkeää ylpeilyä, johon liittyy ylenpalttista koreilua, kunnianhimoa sekä maineen ja vallan tavoittelua". "Joka päivä me yhä vain hairahdumme emmekä hillitse itseämme. Me elämme näet maailmassa sellaisten ihmisten keskellä, jotka tekevät meille paljon pahaa sekä antavat aihetta kärsimättömyyteen, vihaan ja kostoon" (Iso Katekismus, Tunnustuskirjat).
Lienee mahdotonta määritellä kaikkia tyydyttävällä tavalla vihaa ja vihantunnetta. Lähden liikkeelle kuitenkin siitä, että jokainen meistä on tavalla tai toisella kokenut vihan tunteita. Väitän, että viha on suorastaan eräs perustavimmista ihmisen tunteista. Ihminen, joka väittää, ettei hänellä koskaan ole ollut vihaa eikä tiedä omasta kokemuksestaan, mitä viha on, on tavalla tai toisella sokaistunut, rampa tai ainakin sellainen, joka ei uskalla nimetä ja ilmaista jotain sellaista, mitä kokee ja tuntee. Yksikään ihminen ei voi olla ihminen ilman vihaa.
Ongelmana kuitenkin on vihan määritteleminen. Onko se jo vihaa, että jokin asia harmittaa ja ärsyttää minua? Onko se vihaa, että suutun ja kiukuttelen? Onko aggressiivisuus samaa kuin viha? Mikä on se tunne, joka valtaa minut, kun turhaudun ja erityisesti silloin, kun innolla tavoittelemani asia tai päämäärä luisuu käsistäni? Mikä on se tunne, joka valtaa minut, kun joku tekee räikeästi väärin minua kohtaan enkä voi puolustautua?
2. VIHA VOIMAN JA TUHON LÄHTEENÄ
Lue asiasta lisää...
http://rovasti.fi/node/390
"Maailmassa ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta kuin vihaa ja kateutta, vihollisuutta, väkivaltaa ja vääryyttä, luottamuksen pettämistä, kostoa, kirousta, moittimista, panettelua ja pöyhkeää ylpeilyä, johon liittyy ylenpalttista koreilua, kunnianhimoa sekä maineen ja vallan tavoittelua". "Joka päivä me yhä vain hairahdumme emmekä hillitse itseämme. Me elämme näet maailmassa sellaisten ihmisten keskellä, jotka tekevät meille paljon pahaa sekä antavat aihetta kärsimättömyyteen, vihaan ja kostoon" (Iso Katekismus, Tunnustuskirjat).
Lienee mahdotonta määritellä kaikkia tyydyttävällä tavalla vihaa ja vihantunnetta. Lähden liikkeelle kuitenkin siitä, että jokainen meistä on tavalla tai toisella kokenut vihan tunteita. Väitän, että viha on suorastaan eräs perustavimmista ihmisen tunteista. Ihminen, joka väittää, ettei hänellä koskaan ole ollut vihaa eikä tiedä omasta kokemuksestaan, mitä viha on, on tavalla tai toisella sokaistunut, rampa tai ainakin sellainen, joka ei uskalla nimetä ja ilmaista jotain sellaista, mitä kokee ja tuntee. Yksikään ihminen ei voi olla ihminen ilman vihaa.
Ongelmana kuitenkin on vihan määritteleminen. Onko se jo vihaa, että jokin asia harmittaa ja ärsyttää minua? Onko se vihaa, että suutun ja kiukuttelen? Onko aggressiivisuus samaa kuin viha? Mikä on se tunne, joka valtaa minut, kun turhaudun ja erityisesti silloin, kun innolla tavoittelemani asia tai päämäärä luisuu käsistäni? Mikä on se tunne, joka valtaa minut, kun joku tekee räikeästi väärin minua kohtaan enkä voi puolustautua?
2. VIHA VOIMAN JA TUHON LÄHTEENÄ
Lue asiasta lisää...
http://rovasti.fi/node/390
Vastaukset 6
Vanhimmat
2. VIHA VOIMAN JA TUHON LÄHTEENÄ
Viha on väkevimpiä voimia ihmisten maailmassa. Ihmiskunnassa on aivankuin suunnaton vihan lataus ja tarvitaan vain pieni sytyke ja vihan voimat tempaavat miljoonat ihmiset mukaansa. Viha innostaa ja panee uhraamaan kaikkensa. Vihalla saadaan aikaan hetkessä suuria mullistuksia. Viha näyttää ohjaavan historian kulkua. Vihalla rakennettiin koko kommunistinen maailma. Vihalla rakennettiin natsien "tuhatvuotinen valtakunta". Myös islamissa pääsee herkästi väkevä viha valloilleen: Allahu akbar on sotahuuto, jossa nyrkit heiluvat, joskus rynnäkkökivääritkin ja se huuto saattaa merkitä kuolemaa vastustajille. Etelä-Sudanissa kiihkomuslimit ovat surmanneet väitteiden mukaan muutaman viime vuoden aikana puolitoista miljoonaa mustaa kristittyä. Emmekä voi kristillisyyden nimeä käyttävinä kansoina pitää itseämme parempina. Ajatelkaamme vaikkapa nyt tilannetta entisen Jugoslavian alueella.
Tällainen viha voi olla kansallista vihaa, rotuvihaa, kielivihaa, muukalaisvihaa, juutalaisvihaa, mustalaisvihaa jne. Viha kohdistuu kaikkiin, jotka eroavat "meistä" tai eivät ole "meikäläisiä".
Vihaa kylvetään sinnekin, minne se ei kuulu.
Hyvä huomioida vihan lähde.
On olemassa tuhoavaa, ns. paljasta vihaa. Se on fanaattista vihaa. Se sokaisee. Sen vallassa oleva kokee voivansa oikeutetusti kohdella toista väkivaltaisesti. Se leimaa toisen jollain sellaisella leimalla, joka ilman muuta edellyttää hänen hävittämistään. Se ei näe vihansa kohteessa mitään hyvää eikä voi uskoa koskaan kohteen muuttuvan paremmaksi. Se vakuuttaa, että paha on voitettavissa vain voimalla ja väkivallalla. Myös sokaiseva kostonhimo on tätä puhdasta vihaa. Elämä ei voi jatkuva terveenä, jollei toista tuhota.
Fredrik Wislöff kuvatessaan vihaan perustuvan natsismin vaikutusta moniin saksalaisiin kirjoittaa: "Nämä ihmiset ovat kuin riivattuja. He eivät ole enää oma itsensä. Heidän luonteensa muuttui, persoonallisuus ikäänkuin jakaantui. Kuka pystyy selittämään sitä, miksi kunnialliset ihmiset ja hyvät perheenisät ovat päiviä ja vuosia kiduttaneet syyttömiä ihmisiä mitä säälimättömimmin murhanneet tuhansittain miehiä, naisia ja lapsia. Päätettyään päivätyönsä keskitysleirin vartijana he ovat menneet kotiinsa nauttimaan illan rauhasta perheensä parissa, antaneet omille lapsilleen hellän hyvän yön suukon. Sodan loputtua oikeudessa he ovat selittäneet olevansa täysin syyttömiä. He ovat nyt yhtä välinpitämättömiä kuin olisivat vain lopettaneet oman liikkeensä (Fredrik Wislöff, Antikristus).
45673