Elämisen haasteet

Uskovaisilla tuntuu aika usein olevan tarve, ettei heidän uskontoaan saisi kritisoida, vain muiden uskontoa. Jos sille tielle lähtee, se on loputon. On aina lisää, mikä loukkaa. Mitä ei saa sanoa, mitä ei saa tehdä. Ja aina lisää, mitä kaikkien muidenkin on noudatettava, vaikka eivät uskoisikaan.

Vaikeneminen on pahasta mielestäni. En tiedä, missä raja menee, mutta ainakaan se ei voi mennä siinä, että koko yhteiskunta elää uskontokonservatiivien ehdoilla.

Minusta on vähän erikoista, että kun satunnainen uskovainen haluaa elokuvan bannattavaksi, niin sitä leikellään. Tuollaiseen leikkiin ei ole hyvä lähteä.

Eihän siihen rajaan tarvitse valmista vastausta toisaalta ollakaan, vaan siitä on hyvä avoimesti keskustella ja etsiä sitä tasapainoa. Yksi ulottuvuus muiden joukossa on mielestäni se, miten uskovainen suhtautuu toiseen uskovaiseen. Jos kristitty voi pilkata muslimia tai muslimi kristittyä, ei kumpikaan silloin voi vaatia itselleen parempaa kohtelua tai koskemattomuutta pilkasta. Toinen se, miten paljon haluaa muille vyöryttää omia sääntöjään. Jos uskovainen voi vaatia muita elämään omien käsitystensä mukaisesti, ei hän voi vaatia itselleen erityiskohtelua, jos jonkun muun tavat vyöryvät hänen omiensa yli, vaan silloin on alistuttava keskusteluun ja kompromisseihin.

Ongelmat olisivat huomattavasti vähäisemmät, jos ihmiset pystyisivät myöntämään, että itse voi elää tavallaan mutta toisen on annettava elää hänen tavallaan. Jos elokuva loukkaa, sitä ei tarvitse katsoa. Jos haluaa rukoilla, se ei edellytä ei-uskovaistenkin osallistumista.