Kenraalit eivät tiedä, mistä ostetaan hävittäjät

Puolustusvoimilla on pallo yhtä hukassa kuin Kataisella ennen maastapakoaan. Puolustusvoimat haluaisi ostaa köyhän kansan varoilla 10 000 miljoonaa euroa maksavat monitoimihävittäjät, mutta kenraalit eivät tiedä mistä.

Eiköhän asia selviä lähipäivinä viimeistään siinä vaiheessa, kun Niinistö palaa Putinin työhaastattelusta Moskovasta.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kenraalit eivät osta hävittäjiä, vaan Suomen valtio. Ostopäätös tehdään 2021 perusteellisen valmistelun jälkeen.
Niinistön Moskovan vierailulla ei ole mitään tekemistä hävittäjähankinnan kanssa. Niinistö ei ole muutenkaan merkittävässä roolissa hankinnassa.

Äänestä
  • Asia on jo päätetty, Kanervan naamasta paistoi selvä varmuus...kone tulee olemaan tämä kallis mutta onneton F-35.

    Äänestä

  • Tiltuthan ovat väittäneet hankinnan salaa tehdyksi jo vuosia sitten. Ainoaakaan todistetta ei ole esitetty.
    Toisekseen kaikki viisi ehdokasta ovat samalla viivalla. Päätös tehdään tarkan analyysin jälkeen. Vuosien aikana voi ehdokkaita tulla lisääkin.
    Kanerva ei ole asemassa, jossa päätös tehtäisiin.

    Tiltujen valeet eivät asiassa vaikuta mitään.

    Äänestä

Mitään ei ole vielä päätetty!

On se aika merkillistä, että ainoastaan Tiltuilla on varmuus tilattavasta koneesta!?

Äänestä
  • Käyttäkää aivojanne ja siihen mihin Suomi itseään on yhä lujemmin sitonut.
    Aivan sama mitä sieltä myydään me ostetaan ja vertailut ovat tyhjää teatteria?

    Äänestä

Miten niin? Jos meillä on vaalissa esim viisi kpl länsimaisia koneita niin tottakai niitä vertaillaan ja pidetään tarjouskilpailuja! Tyhmäkö olet?

Äänestä

"Puolustusvoimilla on pallo yhtä hukassa kuin Kataisella ennen maastapakoaan. "

Katainen meni töihin eikä paennut!

"Puolustusvoimat haluaisi ostaa köyhän kansan varoilla 10 000 miljoonaa euroa maksavat monitoimihävittäjät, mutta kenraalit eivät tiedä mistä."

Ei, eikä kuulukaan tietää ennen kuin on pidetty vertailut ja tarjouskilpailut!

"Eiköhän asia selviä lähipäivinä viimeistään siinä vaiheessa, kun Niinistö palaa Putinin työhaastattelusta Moskovasta."

Ei tietenkään, koska päätös tehdään vasta 2019-2020.

Sauli käy retuuttamassa Puttea korvasta ja kertoo tälle vähän elämän totuuksia. Putte kuuntelee kiltisti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Puolustusvoimilla on pallo yhtä hukassa kuin Kataisella ennen maastapakoaan. Puolustusvoimat haluaisi ostaa köyhän kansan varoilla 10 000 miljoonaa euroa maksavat monitoimihävittäjät, mutta kenraalit eivät tiedä mistä.

Eiköhän asia selviä lähipäivinä viimeistään siinä vaiheessa, kun Niinistö palaa Putinin työhaastattelusta Moskovasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu