Kuinkahan paljon pitkäaikaisella mielialalääkkeen käytöllä on yhteyttä yleistyviin "masennuksesta" johtuviin työkyvyttömyyseläkkeisiin? Itse olin aikaisemmin innokas tekemään töitä, hyvin itseohjautuva ja viihdyin töissä. Päivät kuluivat nopeasti.
Viidentoista vuoden lääkekokeilujen jälkeen olen tilanteessa, jossa haluaisin kyllä tehdä töitä mutta en tiedä kauanko siihen kykenen. Haastavinta on muistamattomuus. Uuden viikon alkaessa edellinen on täysin unohtunut ja työssäni on olennaista hoitaa jatkuvia deadlineja ja kyetä pitämään langat käsissään. Ennen olin suoranainen muistihirviö, poikkeuksellisen hyvä muisti on aikanaan todettu myös neurologissa testeissä. Myös aloitekyky on nykyisin aivan nollassa, en meinaa millään kyetä tarttumaan työtehtäviin vaan ahdistun ja pää tyhjenee. Pelkään sairaalloisesti muutoksia ja uusia asioita. Lisäksi olen todella unelias, pahimmillaan saatan nukahtaa istualleni työpöydän ääreen. Hermo on koko ajan kireällä ja turhaudun ja luovutan nopeasti.
Elän nykyään huipputerveellisesti, nukun säännölliset ja riittävät yöunet ja syön monipuolisesti. Harrastan paljon kevyttä liikuntaa, kävelyä, kuntosalia, joskus juoksua.
Koen että työkyvyttömyyseläke häämöttää väistämättä tulevaisuudessa. Olen aivan loppu tämän muistin ja ahdistuneisuuden kanssa taistelemisen kanssa. Jokainen työpäivä on selviytymistaistelu ja joudun tekemään kaiken moninkertaisesti muistamattomuuden ja huolimattomuusvirheiden vuoksi. Pahimmillaan romahdin itkemään jo kotimatkalla bussissa, nykyään koen että liikunta ja pitkä säännöllinen yöuni ovat sentään rahtusen lisänneet jaksamista ja saan pidettyä itseni paremmin kasassa, vaikka olo sisäisesti olisi kamala.
Väistämättä tilanteeni pistää miettimään, kuinka usein erilaiset mielialalääkekokeilut ovat työkyvyttömyyksien taustalla.
Viidentoista vuoden lääkekokeilujen jälkeen olen tilanteessa, jossa haluaisin kyllä tehdä töitä mutta en tiedä kauanko siihen kykenen. Haastavinta on muistamattomuus. Uuden viikon alkaessa edellinen on täysin unohtunut ja työssäni on olennaista hoitaa jatkuvia deadlineja ja kyetä pitämään langat käsissään. Ennen olin suoranainen muistihirviö, poikkeuksellisen hyvä muisti on aikanaan todettu myös neurologissa testeissä. Myös aloitekyky on nykyisin aivan nollassa, en meinaa millään kyetä tarttumaan työtehtäviin vaan ahdistun ja pää tyhjenee. Pelkään sairaalloisesti muutoksia ja uusia asioita. Lisäksi olen todella unelias, pahimmillaan saatan nukahtaa istualleni työpöydän ääreen. Hermo on koko ajan kireällä ja turhaudun ja luovutan nopeasti.
Elän nykyään huipputerveellisesti, nukun säännölliset ja riittävät yöunet ja syön monipuolisesti. Harrastan paljon kevyttä liikuntaa, kävelyä, kuntosalia, joskus juoksua.
Koen että työkyvyttömyyseläke häämöttää väistämättä tulevaisuudessa. Olen aivan loppu tämän muistin ja ahdistuneisuuden kanssa taistelemisen kanssa. Jokainen työpäivä on selviytymistaistelu ja joudun tekemään kaiken moninkertaisesti muistamattomuuden ja huolimattomuusvirheiden vuoksi. Pahimmillaan romahdin itkemään jo kotimatkalla bussissa, nykyään koen että liikunta ja pitkä säännöllinen yöuni ovat sentään rahtusen lisänneet jaksamista ja saan pidettyä itseni paremmin kasassa, vaikka olo sisäisesti olisi kamala.
Väistämättä tilanteeni pistää miettimään, kuinka usein erilaiset mielialalääkekokeilut ovat työkyvyttömyyksien taustalla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Tästä asiasta pitäisi olla enemmänkin keskustelua! En ole vielä työelämässä, mutta opiskelija.
Samanlaisten asioiden kanssa kamppaillaan täällä. Olen masennuslääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjä, joka ei ole kuullut puoltakaan huonoa sanaa masennuslääkkeistä lääkäriltä. Yhdessä vaiheessa aloin huomaamaan sivuoireita, mitä lääke aiheutti. Ensimmäinen oli tarkkuuden puute ja turhautuminen. Ennen suht tarkkana ihmisenä aloin suhtautua asioihin niin, että "aivan sama". Ennen rakastin yksityiskohtia, vivahteita asioissa, ja tykkäsin mm. tehdä käsitöitä - enää en. Olin hyvä oppilas, jolle koulu ja keskittyminen ja oppiminen oli helppoa - en voinut käsittää sitä, että jollekin koulu oli vaikeaa - piti vain keskittyä ja kuunnella. Ennen muistan viimeistelleeni asioita ja olen halunnut niiden olevan jämptisti, nykyään olen kärsimätön. Aloin muuttumaan hajamieliseksi, millainen en ikinä ollut ollut. En pystynyt keskittymään enää tiettyihin asioihin opinnoissani, minkä huomasin siitä, että minulla meni mm. opettajien antamat ohjeet tehtäviin ohi ja jouduin aina kysymään niitä opiskelutovereiltani. Ihmisetkin alkoivat naurahtelemaan hajamielisyydelleni ja kysyivät "etkö kuunnellut- se sanottiin silloin alussa?" Itse en edes muista tätä. Tämän jälkeen olen huomannut poltteen hävinneen opiskeluun - saatan viivytellä joidenkin asioiden tekemistä pitkän aikaa johtuen siitä, että keskittymiskykyni juurikin on huonoa, vaativien korkeampaa kognitiivista kapasiteettia vaativien tehtävien tekeminen on vaikeinta, ja saa minut tuskastumisen partaalle ja monesti tuntuu, että ajatteluni on sumuista. Luovuuteni on kärsinyt myöskin, tuskastun tehtävistä, joissa vaaditaan omaa pohdintaa - ennen kirjoittelin niitä helposti. Olen monesti revennyt itkemään kotona, kun huomaan että keskittymiskykyni on nolla ja en saa tehtyä tehtävää. Luennoilla proffan puhumia lauseita on hankala kirjata ylös, koska lähimuisti on niin lyhyt, että en muista koko lausetta. Saatan myöskin saada ajatuskatkoksia eli ajatus katkeaa vaikkapa kesken puhumani lauseen.
Huolimattomuusvirheet - tell me about it. Hukkailen ja unohtelen asioita jatkuvasti kaikenpäälle- jälleen kerran ei minua muutama vuosi sitten. Uskon, että vaikutusta on pitkäaikaisella masennuksella mitä koin, mutta vasta lääkehoidon aikana aloin kokea näitä oireita.
Olen lopettanut lääkityksen ja peloissani tulevaisuudestani, olenko tätä menoa menettämässä kykyni opiskella... Toinen vaihtoehtoni olisi jatkaa lääkitystä hamaan tappiin, minkä kannalla outoa kyllä, monet lääkärit ovat olleet, kun aina vain suosittelevat jatkamaan käyttöä. Joudun tosissani miettimään, jatkanko lääkettä useita vuosia lisää, mutta kaikkien muiden oireiden kanssa, mitä lääkitys aiheuttaa, joutuu priorisoimaan terveytensä ja opiskelun välillä. Jos vetäisin lääkettä, minulla olisi kumminkin mahdollisuus edes jonkinlaiseen opiskeluun, lopetusvaihe on vienyt viimeiset kykyni, kun aivokemiat heittelevät. Haluaisin lopettaa nämä myrkyt! Mietin masennuslääkkeitä niin, että niiden käyttäjät esim. työelämässä ovat ongelmissa - milloin lopetat lääkkeen käytön, koska ainakin itselläni lopettaminen on ollut invalidisoivaa. Jos ne lopettaa työaikana, se vaikuttaa merkittävästi työtehoon, vaikka, kuten itse tein, lopettaa hitaasti. Kuinka paljon lääkitys aiheuttaa sairaslomia tai jopa työkyvyttömyyttä - hyvä kysymys.
Tilanteesi on niin samankaltainen kuin omani että se olisi voinut naurattaa ellei se olisi niin murheellista. Itsellänikin sekä persoonallisuus että kognitiiviset kyvyt muuttuivat aivan päinvastaisiksi monessa suhteessa. Muistan miten yliopisto-opintojen loppuvaiheessa tajusin, että en ole pudonnut omiin ajatuksiini luennolla kertaakaan koko seitsemän vuoden opintojen aikana. Olin siis todella tarkkaavainen perusluonteeltani. Gradua tehdessä ohjaaja oli huolissaan käytettävien lähteiden vähäisestä määrästä, kun taas itse olin innoissani, että saan suoltaa sen sata sivua pääasiassa omaa pohdintaani ja huomioitani. Nyt se tuntuisi äärimmäisen ahdistavalta.
Toinen on tuo kärsimättömyys. Itsekin olin todella kärsivällinen aikoinaan. Nykyään hermostumiskierrokset kohoavat kestämättömiksi pienistäkin viivytyksistä.
Inhottavinta taitaa kuitenkin olla tämä täydellinen piittaamattomuus asioista. Kaikki tuntuu yhdentekevältä. Olo on uupunut, sumuinen ja irrallinen.
On äärimmäisen petollista, että lääkkeen jälkeensä jättämät oireet on niin helppo tulkita mielialahäiriön oireiksi. Itse sain ensimmäiset lääkkeet liikanukkumiseen eikä minulla ollut mitään muuta masennuksen oireistoa. Sinänsä on melko helppo huomata, että tämä valtaisa "masennusoireiden" kirjo on aika selvää seurausta noista lääkekokeiluista.
Hei. Katsokaahan molemmat seuraava kolmiosainen dokumentti. Saatatte hämmästyä.
Who Cares In Sweden
www.whocaresinsweden.com