Anteeksi..

Anteeksi

Tuttu aihe! Monet kerrat kuultu ja tietoakin on mutta iskostunut se ei kuitenkaan ole kun monesti rakkaudettomana täällä vaellamme… Anteeksi sana on pieni mutta hyvin tärkeä sana mutta jos ylpeys saa meissä sijaa on meidän vaikeampi antaa anteeksi. Anteeksi sanaa on ainakin kahdenlaista versiota. Sydämestä sanottua tai vain sanana sanottua. Ja tällainen esimerkki tulee mieleen ainakin vain sanana sanottuna versiosta..

Tiedämme että riideltyämme jonkun ihmisen kanssa meidän täytyy sopia se ennen kuin aurinko laskee eli saman päivän aikana. Lihallinen mielemme ei tahtoisi antaa anteeksi sille joka meitä vastaan on rikkonut eikä tietysti silloinkaan vaikka olisimme itse tehneet vääryyttä sitä toista osapuolta vastaan. Otan nyt esimerkkinä vaikkapa nyt omasta elämästä tilanteen. Olen riidellyt vaimoni kanssa ja olemme puhumattomia toisillemme koko päivän.. eikä ole tahtoa sopia ja pyytää anteeksi.. vaikka omatuntoa kolkuttaakin. Molemmat odottavat että toinen osapuoli tulee ja tunnustaa olleensa riitaan syyllinen ja tulee pyytämään anteeksi että saisi antaa sille toiselle anteeksi hänen tekemänsä vääryyden. Mutta tuleekin ilta ja sovitusta ei kuulu ja pitäisi päättää päivä kiittäen ja rukoillen Herraa Hänen edessään mutta kun riita on sopimatta ei se onnistukaan…kun ei kehtaa edes nostaa katsettansa tai sanoa sanaakaan Herralle koska syyllisyys painaa sisimmässä… mitä siis tehdä haluan lopettaa päiväni Herran kanssa mutta olen vihainen vaimolleni? Pyydän anteeksi vaikken sitä sydämestäni tahdokaan mutta vain sen tähden että voi lopettaa päiväni Herran kanssa… liha ei tahdo nöyrtyä! Eli anteeksi sanasta on tullut vain sana mikä voisi olla mikä tahansa sana. Olenko nyt hyvin omintunnoin Herrani edessä. Sisäinen ääni on kyllä vaiennettu mutta rukous nousee vain kattoon asti. Eikö Herra näe meidän lävitsemme kuin ilman? Eli sovinnon tekeminen onkin ollut tässä tapauksessa omantunnon vaientamista.

Miksi täytyy sopia samana päivänä miksei vasta vaikka yli yli yli huomenna? Jos otamme auton ja lähdemme ajamaan kohti tuntematonta päämäärää mitä enemmän aikaa kuluu sitä kauempana olemme lähtö paikasta. Eli mitä kauemmin sovittelumme kestää riitapuolemme kanssa sitä kauemmin kestää sovun ja anteeksi antamisen löytäminen. Tänä päivänä voidaan nähdä monia rikkinäisiä tai eronneita ihmisiä joiden avio-onni on päättynyt siihen että ei ole osattu antaa eikä pyytää anteeksi toisilta.

Joudumme elämässämme tilanteisiin joissa loukkaamme tai tulemme loukatuiksi.. sisällämme kuohuu ja anteeksi antamattomuus tahtoisi saada meistä vallan. Anteeksi antaminen ei kuulu vain perheisiin aviopuolisoiden välille vaan meidän täytyy myös toisia ihmisiäkin kohtaan olla valmiita antamaan anteeksi. Olemme erilaisia ihmisiä ja toisia meistä on helpompi kestää kun toisia. Toisten kanssa tulee enemmän kitkaa kun taas jonkun toisen kanssa on aina helppoa ja miellyttävää olla. Niin kuin 1Kor 13 sanotaan meidän täytyy olla kärsivällisiä toisiamme kohtaan ja vääryyttä kohdatessamme meidän ei tule muistella kärsimäämme pahaa vaan antaa anteeksi ja rakastaa samoin tavoin sydämestämme sitä joka on tahtonut pahaa kuin sitäkin joka rakastaa sinua. Herran tahto on että olemme valmiita antamaan Anteeksi vaikka olisimmekin oikeassa… silloin se onkin helppoa kun olemme oikeassa mutta kun pyytää anteeksi katuen kun on väärässä… eli tehden aloitteen. Se kasaa sen toisen päälle niitä kekäleitä jotka aukaisevat vihan silmät näkemään asian todellisen laidan.

Minulla on tässä kaunis ja minua koskettanut tarina siitä mitä Anteeksi sana saa aikaan kun vilpittömästi ja katuen sen sanomme. Luin kirjasta Saarnaaja William Dorsetin kertomana tällaisen tarinan…


2

Hän oli saarnaamassa Itä-Lontoossa. Häntä tultiin kutsumaan erään sairaan luokse. Hän löysi nuoren miehen kovissa kuolon tuskissa. Hän tahtoi puhua tälle evankeliumia Jeesuksesta. Hän kertoi miten Jeesus Kristus tahtoisi tämänkin sairaan nuoren miehen auttajana ja ystävänä olla,
mutta sairas torjui pois sen ajatuksen ja sanoi; Minua ei rakasta kukaan, minulla ei ole yhtään ystävää maailmassa. Kaikki ovat minut hyljänneet. Mutta saarnaaja vakuutti; Jeesus Kristus on teidän ystävänne ja Hän voi teitä auttaa. Kun hän oli aikansa puhunut tälle nuorelle miehelle Jeesuksesta ja rukoilee tuon nuoren miehen puolesta niin ihmeellinen valo kirkastaa sairaan miehen sydämen. Hän tulee uskoon juuri sillä tavalla jonka Pyhä Henki synnyttää sydämessä jossa kaivataan pelastusta ja anteeksiantamusta. Ja hän sanoo.. Nyt minä olisin valmis kuolemaan ja menemään Herran luokse, jos minä vielä saisin anteeksi Isältänikin ne rikokset joita olen häntä vastaan tehnyt! Hän siis kaipasi vielä anteeksiantamusta vaikka Jumala oli hänelle anteeksi antanut. Dorset tarjoutui menemään nuorukaisen isän luokse, mutta nuorukainen sanoi; Älkää menkö, sillä jos menette hänen luokseen, niin hän ajaa kenties teidätkin pois luotaan. Hän ei tunnusta minua enää pojakseen. Tästä huolimatta saarnaaja kuitenkin meni. Hän saapui komean palatsin edustalle, jossa tämän nuorukaisen isä asui, avautuivat hienot talon ovet ja virkapukuinen palvelija johti hänet palatsin omistajan vastaanotto huoneeseen. Pian sinne ilmestyi myös pojan isä jolle hän sanoi; teillä on poika nimeltä Josef eikö niin? Isän kasvoille levisi kylmä ja kova ilme ja hän sanoi; Jos te tulitte puhumaan tuon maankiertäjän puolesta, niin joudutte heti lähtemään ja jättämään minun kotini. Hän ei ole enää minun poikani. Dorset sanoi; niin.. tänään hän on vielä teidän poikanne mutta ei ole niin sanottu onko hän sitä vielä huomenna. Silloin isä säikähti ja sanoi; onko Josef sairas? On ja hän kuolee pian, mutta en tullut pyytämään hautajaisrahoja hänelle vaan tulin välittämään hänen pyytämänään teiltä anteeksi pahoja tekojaan ennen kuin hän kuolee. Tämä sana koski isän sydämeen ja suuret kyyneleet rupesivat vuotamaan hänen silmistään ja hän huudahti; Kaipaako Josef minun anteeksiantamustani? Minähän olisin antanut hänelle anteeksi jo aikoja sitten jos olisin tietänyt että hän sitä kaipaisi. Tahtoisitteko viedä minut hänen luokseen. Sen tahdon mielelläni! Ja yhdessä he lähtivät pojan luo. Kun he sitten nousivat pimeitä vintin rappuja huoneistoon jossa poika makasi, ihmetteli isä suuresti millaisessa paikassa hänen kuoleva poikansa asui. Nähdessään poikansa Isä riensi hänen vuoteensa ääreen ja kietoi käsivartensa poikansa ympärille ja sanoi; Rakas poikani, nyt minä vien sinut kotiin ja hoidan sinua siellä. Mutta Poika vastasi; Ei isä minä kuolen tähän, mutta minä kuolen onnellisena kun sinä annat anteeksi minun rikokseni sillä Jumalakin on minun syntini anteeksi antanut. Ja tuo poika eli ainoastaan muutaman silmän räpäyksen tämän sanottuaan ja nukkui pois mutta hän lähti täältä kaksinkertainen anteeksiantamus matkassaan taivaankotiin.

Rakkaus saa meissä aikaan laupeutta, armollisuutta ja anteeksiantamusta… (1Kor 13: 1-7,13)

Jos rakkaus saa meissä vallan se saa meidät myös hätääntymään niiden puolesta jotka elävät ilman Jumalaa ilman Jeesuksen veren sovitustyötä hoippuen kohti kadotusta ikuista eroa Jumalasta!!!