Ovelaa toimintaa

asiakashuomaa

Kun kulutustavaraa valmistava yritys haluaa nostaa tuotteen hintaa, se turvautuu ovelaan strategiaan.
Maksat saman verran kuin aina, mutta saat vähemmän. Tätä keinoa hyödyntävät monet kuluttajatuotevalmistajat, jotka haluavat nostaa tuotteidensa hintoja. Ilmiöstä kirjoittaa talouslehti Wall Street Journal (WSJ).

Lehden mukaan esimerkiksi murovalmistajat toteuttavat hinnannostoja lykkäämällä paketteihinsa aiempaa vähemmän muroja. Samaa temppua käyttävät myös sipsivalmistajat. Kikka on tuttu myös vessapaperinvalmistajille, jotka ovat huomanneet, että on helpompi vähentää paperin määrää kuin nostaa paketin hintaa.

Olen huomioinut saman ilmiön Keravan kaupoissa esim. tomaatit rasioissa maksavat yhtä vähän kuin ennenkin, mutta niitä on rasiassa vähemmän kuin ennen. Uudenmaan Herkun vuokaruisleipä maksaa saman kuin ennenkin, mutta vuoan koko on pienentynyt. Tarjoushiusväripaketeissa on entinen hinta ja vähemmän väriä.
Tarjouksessa olevat vessapaperit on rullattu löyhemmin. Hedelmäpakkauksissa on keskellä usein pilaantuneita hedelmiä.

13

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MaksaMaksaMaksa

      Jos et halua laadusta tinkiä niin ainahan voi kokoa pienentää :) Ihan perussääntöjä bisneksessä Rooman ajoista asti!

      • halpaeiolehalpaa

        Näin se näyttää nyt olevan! Tarjousjuustoissakin on nykyään kaksi kokoa esim. Pirkka kermajuustot tänään, sama hinta molemmissa 3,99 eli 4 €, toinen painaa 1 kg ja toinen 17% versio 900 g.
        Sama ilmiö pyykinpesunestepulloissa. Niitäkin myydään nyt kahta kokoa samalla hinnalla. Kiinnostavaa tässä on se, että näitä 10%:lla pienennettyjä pakkauksia ei aikaisemmin ollut. Ne on ilmestyneet nyt näiden hintahalpuutus kampanjoiden myötä.

        Mainnoslehtisessä komeilee etusivulla ylitsepursuva, iso ruokakassi ja teksti: Alle kympillä koko perheelle! Mainnos antaa sen vaikutelman, että koko kassillisen saisi alle kympillä.

        Nyt en enää muista mikä tarjouksessa oleva grillimakkara se oli viime viikolla Prismassa. Hinta oli halpa ja lihapitoisuus makkarassa 11 %.
        Mietin, kuinkahan moni asiakkaista lukee tuoteselosteita?


    • pettynytasiakas

      Olen huomannut saman ilmiön, tänään viimeksi.
      Kauppaketjut eivät olevinaan nosta hintoja, kun samalla pienentävät pakkauskokoja ja huonontavat laatua esim. myydään kananpojan hunajamarinoituja fileesuikaleita 250-300g pakkauksissa 1,99 € rasia, kun ennen sai kananrintaa 400 g kolmella eurolla, ilman että kana lillui hunajaliejussa.

    • ärsyyntynytasiakas

      Eikö 0,99 € hullutus hintalapuissa lopu koskaan?
      Eikö hintalappuun voisi reilusti kirjoittaa 2 € 1,99 euron asemasta.
      Miten tyhminä kauppiaat oikein pitävät asiakkaitaan?

      • Alasajoalkanut

        Kyseessä ei ole kauppias vaan loppupeleissä pankit. Jengi meni halpaan ja siirtyi käteisestä korttiin :) Ja muutaman vuoden kuluttua saatiin sulkea pankkikonttoreita :) Kilometritehdas kutsui monia.

        Nyt Keravan postin lakkauttamisen ymmärrän täysin. Ensimmäisenä se oli Sonera, kun paperiseen laskuun lisäsi 1 €. Oli edullisempaa siirtyä sähköpostilaskutukseen. Elisa sekä DNA seuraa.. Suomessa oli v-12 kotitalouksia n.2,6milj. Esim. otetaan vain puolet joilla olisi puhelin eli 1 300 000 paperista laskua kuukaudessa. Eli 1,3 milj. x 12kk on 15,6 milj. kirjettä vuodessa postilla vähemmän jaettavaa. Oma työpaikkani jopa vaati ottamaan netpostitilin palkkalaskelmaa varten ja varmaan moni muu firma teki samoin. Kyseisestä pääsi moni postilainen ja varmaan metsäteollisuuden työntekijä kilometritehtaalle :)

        Harmillisinta postin ja pankkien alasajosta on se, että vaikutus laajenee myös välillisesti tai välittömästi myös toisien alojen työpaikkoihin. Herää vain kysymys, että oletko miettinyt tarvitaanko sinua 5-15 vuoden kuluttua työpaikallasi? (kysymys tarkoitettu kaikille txt lukijoille)

        Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta häpeän olevani monen muun tavoin lammas!


      • selvänäköinen

        Kaiken takana ovat mielestäni eturistiriidat rikkaiden ja köyhien välillä.
        On rikkaiden etu, että työläiset irtisanotaan sillä kustannustehokkuus nousee palkkakustannuksia vähentämällä. Myös nuoret aikuiset ovat osaltaan syypäitä työpaikkojen häviämiseen.
        Nuoret ovat nk diginatiiveja ja juuri he vapaaehtoisesti ja innoissaan ovat siirtymässä digipalveluihin ja juuri he kehittävät itse työntekijöitä korvaavia digipalveluohjelmia, ajattelematta lainkaan kuinka siinä sivussa häviävät työpaikatkin. Kaikki halutaan nyt nettiin, lääkäripalvelut, vanhustenhoito, kaikki kassapalvelut jne. Ihminen ei kohta enää tapaa toista ihmistä kasvokkain missään. Näin se menee, valitettavasti! Keravaltakin on poistettu VR:n lipputoimisto, verotoimisto, työvoimatoimisto, poliisilaitos, nyt lähtee posti, pankit ja mitä seuraavaksi? Ei tämä tähän vielä lopu, siitä uusi hallitus pitää huolen. Hallituksella on tavoitteenaan rikkaiden varallisuuden maksimointi. Vaaleissa toteutui pahin mahdollinen vaihtoehto pienituloisten kannalta. Kansa äänesti puhtaan oikeistohallituksen, joka ei aivan varmasti sääli vähäosaisia ja miksi säälisikään? Ihmiset ovat kyltymättömiä rahan ahneudessaan.


      • simpleaslife

        Kortilla maksat 0,99 € Käteisellä se tekee tasan 1 ,0 € eli jollet osta muuta kannattaa käyttää muovikorttia.


    • hinnatnousussa

      Kai olette huomanneet, kuinka hinnat on lähteneet jo nousuun!
      Esimerkkinä tuoreyrttien hinnannousu Prismassa. Ennen tuoreyrttiruukun sai eurolla, nyt se maksaa jo 1 50. Prosentuaalisesti iso korotus, vai mitä?

    • vilpillistätorikauppaa

      Ostin Keravan kävelykadun torimyyjältä roppeellisen mustaherukoita puistonpenkillä naposteltavaksi. Muoviroppeen päällä oli isoja herukoita, mutta niiden alla kokonainen roppeellinen nuppineulanpään kokoisia rupeloisia marjoja. En ollut uskoa silmiäni!

      Ei kukaan kehtaisi myydä tuttavalleen sellaisia ja tuntemattomienkin petkuttaminen on aika lyhytnäköistä toimintaa.
      Nyt kierrän kaukaa tämän ystävällisen nuoren naisen kojun ja varoittelen ystäviänikin ostamasta siitä.

    • huomattuoveluus

      Maksapasteijarasioiden koko on nyt paljon entistä pienempi.
      Hinta on entisensä. Ovelaa!

    • Kaupantyöntekijä

      Mutta tämähän on ollut tiedossa itselläni jo useamman vuoden että koko muuttuu mutta hinta ei.Voisin sanoa muutaman esimerkin näin aluksi Grillimakkarapaketti oli 500g-->400g, Lihapullapaketti 400g-->360g,Valion herkuttelujuustot 400g--> 300g.Jo useamman vuoden teollisuus on vetänyt kuluttajaa höplästä. Saarioisten joululaatikotkin valmistetaan suomalaisista aineksista mutta Puolassa,siksi ei saa suomenlippua tuotteisiinsa.Suomessa valmistetut myydään loppusyksystä ennen suurinta pikkujoulukautta.Nyt Vaasan ja Vaasan on ruvennut tuomaan leipiään Virosta yhä enemmän.Fazerhan on tehnyt näin jo vuosia..

    • taasjujuteen

      Taas jujutetaan! Nyt tuotemerkki Knorr hetivalmiit keitot pussissa.
      Keittoja tarjotaan monen kokoisissa pusseissa; 250 gr, 390 gr, 570 gr.
      Tarjous 2 pussia (2 x 250 gr) yhden hinnalla, on tulee kalliimmaksi kuin yksi 570 gr sisältävä normaalihintainen. Kaupoissa vilisee nyt Knorrilta jos jonkinlaisia "tarjouksia" joiden kanssa pitää olla tarkkana.

    • simpleaslife

      Nykyään lähes kaikkien hyllyssä olevien tuotteiden hinnat on merkitty myös kilo- ja litrahintoina. Siitä on helppo laskea ( ei tarvitse edes laskea vaan katsoa ) mikä on edullista mikä taas ei. Samanlaisten tuotteiden kilohinnoissa on yllättävän suuria eroja vaikka yksikköhinta on hyvin lähellä toisiaan. Paino tai tilavuus ratkaisee ei pakkauksen ulkomitat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      153
      2885
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      281
      2576
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      45
      1652
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      37
      1369
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1246
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1173
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1105
    9. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      62
      1010
    Aihe