Sipilä vielä hoitelee hoitokoouksetkin!

Mehän_voitais
13.6.2015 14:11
Kuulemeitä kirjoitti:
Periaatteessahan Vuoko oli hoitokokousharhojen suhteen oikeassa, koska kaikki asiathan silloin menivät päin persettä, mutta sitä vatvomalla kun ei kukaan voi enää saada mitään aikaan - eihän ajan ratasta voi kääntää takaisinpäin ja saada tehtyä tekemättömäksi.
###
antaa nämä hoitokokousharhat Sipilän hoidettaviksi niin hetkisen vatuloinnin jälkeen tulisi valmista.

Kyllä Sipilä tähän pystyy.

Hänhän pitää tuon otsikoissa mainitun Mantilankin kurissa. Jos lestadiolaisvihamielinen Mantila vähänkään vittuilee taikka edes katsoo kieroon niin kenkää tulee.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sipilä!

Äänestä
  • Sipilä sanoisi heti aluksi, että mitä tässä vielä jappastaan, aletaan hommiin.

    Äänestä

Tarvitaan ulkopuolinen taho, joka ottaa hoitokokoukset hoidettavakseen.
Vl-uskovaiset ovat liian traumatisoituneita siihen, he eivät pysty hyväksymään
niitä kauheuksia, joita hoitokokouksissa tapahtui. SIIS MITÄ KAUHEUKSIA HEILLE ITSELLE TAPAHTUI SILLOIN. Ne halutaan unohtaa, halutaan uskoa, että ne asiat ovat olleet ja menneet, ne eivät enää vaikuta uskovaisten elämään.

Asiahan ei ole niin, ne asiat vaikuttavat meidän elämään niin kauan, kunnes ne lopultakin uskalletaan käydä läpi, kuten Vuokko Ilola on tehnyt.
Minäkin olen käynyt läpi niitä asioita, mitä minulle hoitokokoukissa tapahtui.

Kun yksittäiset ihmiset alkavat käydä läpi hoitokokouksia, siinä käy niin, että he jättävät vl-liikkeen. Koska he tajuavat, että suurin osa liikkeen jäsenistä elää vielä hoitokokoustraumojen kanssa, eivätkä koskaan pääse niistä pois, ellei hoitokokouksia aleta julkisesti käymään läpi, niin, että jokainen saa/joutuu miettimään niitä asioita omakohtaisesti.

Äänestä
  • sitä tuohonkin tapaan voi ajatella. Niitä kun vain elämässä pakkaa olemaan muitakin ajatteluttavia asioita kuin 40 vuoden takaiset tapahtumat.

    Äänestä

Kauheat kokemukset, vainot, hengelliset kiduttamiset, saatanalle heittämiset hölynpöly-syistä ovat asioita, jotka seuraavat mukana vielä vuosikymmenienkin jälkeen. Lapsi aistii ja muistaa pelottavan ilmapiirin jopa koko ikänsä, vielä vanhana. Moni myös ajattelee, että joutuivatko tyhmistä syistä saatanalle heitetyt ja ulos potkimisen jälkeen kuolleet hengellisen vainon uhrit helvettiin. Eli olivatko SRK-helvetti-tuomiot yksilön tasolla silti valideja, vaikka järjestelmässä hiukan metsään mentiinkin. SRK-tahot ovat uskottavuus-syistä tyytyneet vain yleisluontoisiin pahoitteluihin. Raskauttavaa on, jos edelleen puhujina toimii hoitajina kunnostautuneita ja harhoistaan parannusta tekemättömiä tyyppejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selevän_teki kirjoitti:

Mehän_voitais
13.6.2015 14:11
Kuulemeitä kirjoitti:
Periaatteessahan Vuoko oli hoitokokousharhojen suhteen oikeassa, koska kaikki asiathan silloin menivät päin persettä, mutta sitä vatvomalla kun ei kukaan voi enää saada mitään aikaan - eihän ajan ratasta voi kääntää takaisinpäin ja saada tehtyä tekemättömäksi.
###
antaa nämä hoitokokousharhat Sipilän hoidettaviksi niin hetkisen vatuloinnin jälkeen tulisi valmista.

Kyllä Sipilä tähän pystyy.

Hänhän pitää tuon otsikoissa mainitun Mantilankin kurissa. Jos lestadiolaisvihamielinen Mantila vähänkään vittuilee taikka edes katsoo kieroon niin kenkää tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu