Jos ei työajan pidentäminen käy niin miksi sitten ette vaadi, että työaikaa on lyhennettävä esimerkiksi puoleen. Vai onko se nykyinen se ainut oikea ja kohdallaan oleva, sekä SAK- laisille sopiva?
SAK ei muka ymmärrä työajan pidentämisen etuja
tarkkuutta
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kunhan saataisiin etes niitä töitä työtömille,puhuttaisiin sitten työajan pitentämisestä
Työtä saadaan työttömille kunhan teemme vähän pitempää päivää. Näin palautamme kilpailukykyämme ja saamme vientituotteemme jälleen maailman markkinoille.
Vai luuleeko joku, että lyhentämällä työaika nollaan kaikki ostavat kilvan Suomessa tehtyjä tuotteita?
Kaunista utopiaa tuo työajan pidennys. Ei liene montaa alaa, jossa työteho sekä tuottavuus ei ole maksimoitu äärirajoille. Jo nykyinen työtahti on kuluttanut monia ennenaikais- tai sairauseläkkeelle. Jos tähän lisätään vielä parisataa tuntia työtä.niin lisääntyneet sairaspoissaolot nostavat kustannuksia ajateltua hyötyä enemmän.
Siis sinun mielestäsi työaikaa pitää vähentää, että saamme vientituotteemme vieläkin kilpailukyvyttämämmiksi globaaleilla markkinoilla.