Jälleen lähestymme tuota kummallista kapinetta - sydäntämme, jotain sellaista, josta Raamattu sanoo karusti: ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? Minä, Herra, tutkin sydämen ” (Jer 17:9-10).
On kyse eräänlaisesta otteen herpaantumisesta.
En jaksa, en viitsi enää. Yritin aikani eikä siitä sen kummempaa ja selvempää tullut. Jätän kaiken. Mitä sitä kannattaa itseään rääkätä! Luovutan! Laahaudun silloin tällöin kavereitten tähden mukaan!
Heprealaiskirjeen kirjoittamisen syynä on juuri tällaisen asenteen leviäminen Vähän-Aasian eräitten alueiden uskovien pariin. Masennus oli saamassa uskovat valtaansa (Hepr 12:5, KR 92). Kädet ovat herpoamassa ja polvet halvaantumassa (12:12) ja vaellus uskon tiellä muuttunut ontumiseksi (12:13). Lainaan me-muodossa niitä sanontoja, jotka löytyvät Heprealaiskirjeestä. Mielessäni on myös Galatalaiskirjeen uskovat. Totisesti näissä kohdissa Raamattu ei kuvaa uskovana olemista iankaikkisen pelastusvarmuuden pohjalta (eternity security).
Olemmeko ajautumassa virran vieminä harhaan (2:1). Olemme kuin kuollut kala, ajelehdimme vain yhteen suuntaan, elävä kala ui myös vastavirtaan. Emme enää pidä arvossa suurta pelastustamme (2:3) ja näyttää siltä , ettemme säilytäkään loppuun saakka rohkeutta (3:6). Emme enää ole varuillamme, vaan olemme jäämässä taipaleelle (4:1) ja näin siksi, että olemme langenneet seuraamaan niskoittelijoiden esimerkkiä (4:11). Emmekä halua seurata niiden esimerkkiä, jotka ovat uskoneet ja kärsivällisesti odottaneet ja sen tähden saavat omakseen sen, minkä Jumala on luvannut (6:12). Olemme tulleet niin haluttomiksi kuulemaan (5:11) Jumalan sanaa. Olemme veltostuneet (6:12).
Emme enää astukaan Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta (Hepr 10:22). Emme pysy horjumatta tunnustuksessa ja toivossa (Hepr 10:23). Emme pidä huolta toinen toisestamme emmekä kannusta toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin (10:24). Samalla lyömme laimin seurakuntamme yhteiset kokoukset (10:25).
Luen vielä tuon kauhean kohdan 10:25-27, jotta se paljastaisi meille kuinka kapinallisesti, kyynisesti ja suorastaan pirullisesti vastaamme Jumalan sanan vakavaan uhkaukseen:
Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat (10:26-27).
http://rovasti.fi/node/318
On kyse eräänlaisesta otteen herpaantumisesta.
En jaksa, en viitsi enää. Yritin aikani eikä siitä sen kummempaa ja selvempää tullut. Jätän kaiken. Mitä sitä kannattaa itseään rääkätä! Luovutan! Laahaudun silloin tällöin kavereitten tähden mukaan!
Heprealaiskirjeen kirjoittamisen syynä on juuri tällaisen asenteen leviäminen Vähän-Aasian eräitten alueiden uskovien pariin. Masennus oli saamassa uskovat valtaansa (Hepr 12:5, KR 92). Kädet ovat herpoamassa ja polvet halvaantumassa (12:12) ja vaellus uskon tiellä muuttunut ontumiseksi (12:13). Lainaan me-muodossa niitä sanontoja, jotka löytyvät Heprealaiskirjeestä. Mielessäni on myös Galatalaiskirjeen uskovat. Totisesti näissä kohdissa Raamattu ei kuvaa uskovana olemista iankaikkisen pelastusvarmuuden pohjalta (eternity security).
Olemmeko ajautumassa virran vieminä harhaan (2:1). Olemme kuin kuollut kala, ajelehdimme vain yhteen suuntaan, elävä kala ui myös vastavirtaan. Emme enää pidä arvossa suurta pelastustamme (2:3) ja näyttää siltä , ettemme säilytäkään loppuun saakka rohkeutta (3:6). Emme enää ole varuillamme, vaan olemme jäämässä taipaleelle (4:1) ja näin siksi, että olemme langenneet seuraamaan niskoittelijoiden esimerkkiä (4:11). Emmekä halua seurata niiden esimerkkiä, jotka ovat uskoneet ja kärsivällisesti odottaneet ja sen tähden saavat omakseen sen, minkä Jumala on luvannut (6:12). Olemme tulleet niin haluttomiksi kuulemaan (5:11) Jumalan sanaa. Olemme veltostuneet (6:12).
Emme enää astukaan Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta (Hepr 10:22). Emme pysy horjumatta tunnustuksessa ja toivossa (Hepr 10:23). Emme pidä huolta toinen toisestamme emmekä kannusta toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin (10:24). Samalla lyömme laimin seurakuntamme yhteiset kokoukset (10:25).
Luen vielä tuon kauhean kohdan 10:25-27, jotta se paljastaisi meille kuinka kapinallisesti, kyynisesti ja suorastaan pirullisesti vastaamme Jumalan sanan vakavaan uhkaukseen:
Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat (10:26-27).
http://rovasti.fi/node/318
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paatuneita ihmisiä ja psykopaatteja ei ainakaan mikään kaduta.
Tämähän on kuin Damokleen miekka koko uskonelämämme yllä. Jollemme ole oppineet tuntemaan evankeliumia ennen kuin olemme kuulleet tai lukeneet tämän kohdan, on peli menetetty, siihen päättyi meidän kristillinen kilvoituksemme. Heitämme hanskat pöytään. Tämän mukaan olemme tehneet synnin Pyhää Henkeä vastaan!
Toinen KUN EI ENÄÄ KADUTA – asenne vie meidät sellaisen seuraan, joka ei suostu mihinkään, mikä repii häntä irti rakastamastaan asiasta ja itse hyväksymästään elämänasenteesta.
Olen päättänyt pitää omastaan kiinni sanokoon puhujat, Raamattu ja toiset uskovat, mitä sanovat. Hän tietää, mitä tahtoo! Hän kulkee omaa tietään.
amen.
8978
76895
aammeen aloitukselle.