Kertokaa diakoniatyöstä ortodoksisessa seurakunnassa. Voiko siihen osallistua kuka vaan, joka on kirkon jäsen? Vai onko palkattuja työntekijöitä ollenkaan? Voiko diakoniatyön kohteena olla muutkin kuin ort.kirkon jäsenet? Mitä muuta kuin kerhotoimintaa on olemassa?
Kertokaa diakoiatyöstä
Elinakysyy
17130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Diakoniatyö on ortodoksisessa kirkossa aivan eri asia kuin luterilaisessa kirkossa.Ortodoksisen kirkon diakoniatyö tekee suurimmaksi osaksi työtä vanhusten parissa vierailemalla heidän kodeissaan.
Ortodoksisessa kirkossa ei ole pahemmin rahaa sellaiseen diakoniatyöhön kuten luterilaisessa kirkossa ja ortodoksisen kirkon diakoniatyö on melkoisen suppeaa ja yksinkertaista kaikinpuolin myös työtavoiltaan.
Kuka vaan voi osallistua ortodoksisen kirkon diakoniatyöhön kirkon diakonin ja henkilöstön valvonnassa tai mukana.Eli käytte tarinoimassa kirkollisista asioista ja elämästä mummojen tykönä ja saatatte käydä hänen kanssa kaupassa.
Voit sitten miettiä miten laajamittaista tämä on jos työntekijöitä on yksi tai jolla ehkä on joku pappi työparinaan ja mummoja on muutama sata tuhatta.
Palkattuna muuta eli ei papillista diakonia ei taida olla kuin yhdessä seurakunnassa suomessa ja siinäkin seurakunnassa on pitkä matka eläkeikään saati että kyseistä virkaa on varmasti kärkkymässä monia.
Ne seurakunnat joissa on esimerkiksi palkattuna diakoniatyöntekijä pitävät itseään ortodoksisen kirkon sisällä jopa edistyksellisenä mutta se ei poista sitä tosiseikkaa että diakoniatyö on olematonta ja huonosti organisoitua, huonosti tunnettu työkenttä ja suoranainen häpeä kirkkokunnalle pienuudessaan.
Ortodoksisen kirkon diakoniatyö on tynkä verrattuna luterilaisen kirkon laajamittaiseen ihmisen sielunhoitoon ja avustamiseen.Tosin täytyy kritisoida sitäkin että luterilainen kirkko ottaa hartioilleen yhteiskunnan säästöt auttaessaan ja joutuessaan auttamaan köyhiä ihmisiä.Siitä ei ole ortodoksisessa kirkossa pelkoa että kirkkoveroeurot menisivät köyhien avustamiseen.
Kiitos vastauksestasi! En ole hakemassa palkkatyötä, mutta muuten diakoniatyö kiinnostaa. Ihan oikeastiko toiminta keskittyy vain vanhuksiin? Mielessäni on eroperheiden lapset ja työttömien perheiden lapset ja nuoret - koko perheet. Onko niin, ettei tämän päivän kylmän maailman ongelmat kosketa kirkkoa muuten kuin opetuspuheiden herkistävinä lauseina? Lasten ja nuorten hätä tänään vaikuttaa heidän koko elämäänsä.
Mummot ja vaarit ovat ansainneet avun ja tuen, mutta hekin varmaan kantavat huolta uudesta sukupolvesta.
Onko kokemuksia muusta diakoniatyöstä kuin vanhustyöstä? Miten olette päässeet alkuun, onko löytynyt vaikkapa tiloja käyttöön?
Jos tehdään yhdessä ja ollaan luovia ei rahaa välttämättä tarvita paljoakaan.
Nokärjistetysti se on sitä tässä seurakunnassa ollut.Jotain pienimuotoista päiväpiiriä ja mummojen jumppaa on olemassa vanhuksille otka vielä kykenee kynnelle.
Materiaalinen avustus esim. laskuissa auttaminen yms. on todella minimaalista en ole kuullut etät muuss akuin kauheassa kriisissä talo palanut yms... olisi ortodoksinen seurakunta avustanut pääsääntöisesti ketään.Vastatkoon joka paremmin tietää asiasta.
Silti mummojen ja pappojen hoivaa ja huolenpitoa ei voi sysätä yhteiskunnalta kirkolle vaikka se kuinka olisi kristillistä toiminta.Valtio huolehtikoon mummoistaan ja papoistaan siksi näitä verojakin maksetaan.
Tiloja erikseen ei ole päiväpiirit tapaavat seurakuntasalilla.
Työssäkäyvillä ihmisillä joilla on vielä omia pieniä lapsia tai lapsia ei juurikaan riitä ruutia enää työn ja perheen jälkeen vapaaehtoistyöhön.
Pääsääntöisesti ortodoksikirkossa ei ole vähävaraisia ja jos on eivät he häpeänsä takia viitsi hakea apua kirkolta jossa suurinosa seurakunnasta on hyvätuloisia.
En oikein usko, että ortodoksikirkon jäsenet olisivat sen rikkaampia kuin ihmiset yleensä. Ja aina ei ole puute rahasta. Yksinäinen kaipaa seuraa lenkille. Yksinhuoltaja edes joskus omaa aikaa - lapsille hoitajan. Joku lapsi tai nuori tarvitsee kavereita tekemään jotain yhdessä toisten kanssa. Eroisä vois nauttia kokkausopeista yhdessä lastensa kanssa jne. jne. Apu olisi ilo ja toistemme löytäminen.
Ja toki niin, että se tekisi, joka tuntee olevan juuri nyt sopiva aika ja intoa löytyvän.
Olenko haihattelija vai voisiko edes jotain toteuttaa? Kuuluuko kirkolle, kuuluuko meille - mehän siellä kirkossa ollaan?
Lappeenrannassa on kirkkopäivät, joiden aiheena on vapaaehtoistyö. Ohjelmasta en oikein päässyt käsitykseen, mitä siellä mietitään. Onko toiminta vain seurakuntalaisille tarkoitettua vai koetaanko kaikkien auttaminen yhtä tärkeäksi. Ohjelmassa puhuttiin kerhoista ja piireistä.
Joissakin seurakunnissa on voinut raha tehdä pesän useimpien taskuun ja köyhälistö sivistymätön on vähemmistössä.
Miksi ei voisi toteuttaa jos oma talous sen sallii.Ennenhän ei työttömät esimerkiksi saaneet osallistua vapaaehtoistyöhön koska se oli rangaistava teko työvoimatoimistossa ja siitä katkesi sitten sekin viimeinen leipäraha.
Ota yhteys seurakuntasi papistoon he osaavat neuvoa sinua tarkemmin ja tietävät tarpeensa ja suunnitelmansa.
Toinen asia on että pääset piireihin ja sinut hyväksytään ja sinuun luotetaan seurakunnassa.Kannattaa hankkia hyvä ja tietynlainen stäväpiiri joka voi sitten epävirallisesti suositella sinua, silloin voi olla hyvät mahdollisuudet päästä samaan pöytään diakoniatyötä tekevien kanssa.
Minä itse tavallani yritin hengellistä työtä vapaaehtoisena kirkon piirissä ja koitin paljon muutakin mutta ilmeisesti minulla ei ollut oikeita meriittejä eikä kavereita joten minut tyrmättiin hyvinkin monenlaisen asian myötä.
Lopetin kirkossa käymisen koska se ensinnäkin satutti liikaa ettei tullut kohdelluksi samanvertaisena toisten kanssa, eikä missään asiassa luotettu ja meno alkoi maistua maalliselta sen jälkeen.Kohtelen yleensä ihmisiä yhdenvertaisina vaikka mielessä olisikin ennakkoluuloja ja teen asioita toisten eteen.Mutta täystyrmäys silti tuntuu ulevan puun takaa ja pahoittaa mieltä.
Ehkä meitä lahjattomia on sitten olemassa joilla ei ole oikeita meriittejä ja ystäviä.Toivon kuitenkin sinulle onnea yrityksellesi mutta jos käy huonosti älä sillä suotta murehdi, varoitettu on.
Vapaaehtoistyötä voi tehdä muuallakin yhteiskunnassa kuin seurakunnissa. Seurakunnat toimivat kuin yhteiskuntakin, siellä on omat pomot ja alistujat ja liehittelijät ja sitten on ne joita kiusataan. Hyvinkin julmaa menoa. Jos jossakin toimintapiirissä on kolme naista niin yksi pomoilee, toinen liehittelee ja kolmatta kiusataan. Useimmiten toimintapiirit ovat ovat hyvvinkin naisvaltaisia ja ilkeitä juonittelun pesiä. Naiset eivät näe kokonaisuutta asioissa, saati että toteuttaisivat asiaa. Aika menee keskinäiseen riitelyyn ja päsmäröintiin.
Niinhän se yleensä tahtoo olla ja joskus toimintapiirien vetäjät voivat olla toki lahjakkaita osaamisalallaan muta persoonallisuus, toimintatavat tai ennakkoasenteet tiettyjä asioita kohtaan todella vaikeat.
JOissakin paikoissa missä vaikuttaa korkeasti koulutettu sivistyneistö tai pappissuvut voi olla että taustasi vaikuttaa paljon siihen kuka tekee ja mitä.
Ikäväähän se on huomata jos seurakunta ja hengellinen elämä on tärkeää sitä toivoisi voivansa tehdä jotain hyvää mutta todellakin ei kristillisyys ja hyväntekeminen ole seurakunnasta kiinni.Laupeutta tulisikin harrastaa kaikkialla.
Kissa ei kiitoksella elä ja tuskin monikaan vilpitöbn hyväntekijä siitä mitään odottaakaan hyvä mieli tulee siitä että on voinut toisen olotilaa ja tilannetta edes vähän jeesata.
Kirkossa toki saa niitä siunauskirjoja uskollisuudesta ken niitä halajaa.
Hyvinpä tiedät, miten se seurakuntien systeemi toimii.
Olet vaan sievistellyt asiaa. Se asemaan pääsy itsestään ei toukkaan sitä
mielihyvää kuin odotetaan ja sitten se menee vallasta nauttimiseen.
Oivalsin myös katsoessani "Les Miserables", että ne armahtavat sisaret
kadehtivat monenlaista, mistä tuntevat itse kieltäytyneensä turhan takia,
kuten jonkun nuoren naisen ulkonäköä, kykyjä, elämäniloa,miesten huomiota...
Vieläpä se, että tuntee elämänhalua, -iloa voi laukaista heissä raivarin ja
perättömät juorut leviävät tulimeren tavoin suusta suuhun.
Mentori on valittava huolella, sillä usein saa väärää tietoa vain sabotoidakseen
toisen elämää. Ainoa, mikä voi auttaa ja hillitä katkerimpia on päästä johtavan miehen suosikiksi, niin se hiukan hiljentää naisten pahanilkisyyttä.
Jos nyt kestää olla iljetyksien sivuvaimona. Se antaa hiukan suojaa.
On myös varottava joutumista syyllistetyksi varkauksista.
Sellainen jekku on helppo järjestää joko varastamalla ja suuntaamalla
syytökset haluttuun henkilöön tai sijoittamalla varastettu esine henkilölle.
Pirullisuuksien keksimisellä ei ole rajoja - olen itse kokenut monenlaista.
Naiset jotka ovat miehen psyykkisessä ja fyysisessä väkivallassa ovat
todella vaarallisia ja kykenevät murskaamaan uskon ei vain ihmiseen
vaan myös Jumalaan ja kaikkiin hyviin henkiin universumissa.
Et myöskään kykene tekemään mitään niin, että se miellyttäisi asianomaista.
Aina löytyy valittamista tai aikasi, voimasi uhraaminen ei ollut minkään arvoista.
Se kuuluu nähtävästi meidän naisten kärsimyksiin, joita meidän on kestettävä
ollaksemme Jeesuksen Kristuksen jäljittelijöitä.
Onnea matkaan vain! Se mikä ei tapa, vahvistaa:)
Onpas täällä katkeran oloisia ortodokseja. Missähän seurakunnassa olette noin myrkyttyneet tai mitä seurakuntaa--- palvelette? En usko, että tuollainen asenne ja itsensä ilmaisu tekee kenellekään hyvää. Ei minulle ainakaan.
Turkulaiset ovat hyviä tässä! Uskon että Helsinkiläiset kans ja Joensuussa, kyllä!
Varkaaksi lavastamista yritti yks "pyhä naikkonen", oikein kuulustelu myyjäisten asettelun jälkeen taka vuosina. Alibi löytyi kun henkilöllä oli kaksi todistajaa ettei ollut ollut yksin tilassa. Paskat mikä madonna! Mustasukkainen naaras! Pidä munkkis ja pappisi vaan itelläs!
Ehkä yhteisössä on joskus maallista vikaa eikä vältämättä ihmisissä jotka sitä kritisoivat.
Niin se kertookin että kyseisten yhteisöjen jäsenten ja papiston on syytä nostaa kissa pöydälle ja keskustella asioista ja tarkasti miettiä asenteitaan.
Eikö niin?
Uskoisin että elitismi näkyy päälleppäin vaikka kyseiset ihmiset eivät sitä itse ymmärtäisikään.Inhoan elitismiä pahaksi onneksi rippi-isäni on sellainen sekä hänen perheensä.Rippisuhdetta varjostaa ylimielisyys, piittaamattomuus, pintapuolinen kiinnostus sekä ajan käyttö oman uran ja perheen uran nostamiseksi.Myös papin perhe panostaa näyttämiseen ja itsensä kehuskelemiseen.
Toki seurakunnassamme on niitäkin jotka ovat hiljaisen nöyrän ja tervepäisyydenkin rajoissa koulutettuja ja pappissukua.En viitsi nimiä sanoa mutta eivät tuo esille sitä että ovat pappissukua eikä myöskään käyttäydy hölmön lesbaavasti vaikka ovatkin tohtoriskoulutettua väkeä.Ovat helposti lähestyttäviä ja ystävällisiä myöskin.
Toiset ovat suorittajia ja huonolla itsetunnolla varustettuja tai muuten ihmeellisiä häröjä ja toiset taas ovat aikuiseksi jo kasvaneita.
Ehkä joissakin suvuissa joku maine on tärkeää ja jos se on rikkoutunut niin sitten pitää jälkipovien kokea paineita sen maineen nostattamiseksi uudelleen vaikka kuinka olisi jaksamisen äärirajoilla ja alkaisi jo näkyä seurakuntatyön huonona hallitsemisena ja uupumuksena.Joskus tulee mieleen että ei se perisyntikään niin kaukana ole ja syntien periytyminen jälkipolville.
Itse sain ahdingossani aikoinaan puheaikaa, lahjakortin ruokakauppaan, bussilipun ja ikimuistoisen hetken diakoniatyöntekijän ja opiskelijan kanssa.
Hienoa että olet saanut apua itse en ole tässä seurakunnassa kuullut että moista olisi tapahtunut.
Se saa apua, josta on suurin mainoshyöty srk:lle.
Tai suhteet oikeaan henkilöön.
Apua eniten tarvitsevat eivät enää kykene edes
hakemaan sitä.
Voi olla hyvinkin totta itse en hakisi ort. srk nnasta koska en kestäisi sitä perään katsomista kun olen köyhä.Siksi olenkin hakenut luterilaiselta puolelta ja vannottanut ettei saa kertoa meikäläisille että olen käynyt.Sieltä olen saanut avun vaikka suuri on häpeä ollut sinnekkin mennä.
Kukaan edes rippi-isä ei tiedä köyhyydestämme ja siksi hän ei aina tajuakkaan miksi jotkut ihmiset eivät tee samoja asioita kuin he itse hyväpalkkaisina ja työssä olevina tekevät.
Ovat aivan kujalla köyhien ahdingosta tai työttömien.
Kävitkö ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijän luona vai kävitkö luterilaisen seurakunnan diakoniatyöntekijän luona? Osa apuatarvitsevista ortodokseistahan kääntyy luterilaisen seurakunnan diakoniatyöntekijän puoleen ja saa apua ev-lut.kirkon kautta.