Varokaamme siis, koska lupaus pääsystä Hänen lepoonsa pysyy voimassaan, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Hepr. 4:1
Tässä joku sanonee: Sitä paitsi minä juuri pelkään. Nyt minulla kyllä on armo uskoa, mutta kuinka voin loppuun asti pysyä vahvana? Näen, kuinka moni voi luopua ja hukkua! Vastaamme tähän Kristuksen sanoilla: »Minä olen se hyvä paimen. Ja minä tunnen omani, ja omani tuntevat minut. Minun lampaani kuulevat minun ääneni, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.» Nämä sanat osoittavat, ettei kenenkään tarvitse epäillä pysymistään, ei kenenkään tarvitse hukkua. Ei ketään voida ryöstää hyvän Paimenen kädestä, ei ketään voida erottaa Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa - suurempia vakuutuksia Raamattu ei anna.
Moni, joka ei tyydy olemaan alituisessa riippuvaisuudessa Kristuksesta, tahtoo kuitenkin kuulla vakuutusta siitä, ettei hän koskaan voi langeta. Mutta sellaista vakuutusta Raamattu ei anna, vaan päinvastoin se todistaa vastakohdasta ja varoittaa jokaista tästä vaarasta. Meidät jätetään siis alituiseen pelkoon itsemme suhteen ja alituiseen Herran armon tarpeeseen, ja tämä onkin meille mitä terveellisintä. Tätä Raamattukin selvin sanoin vaatii: Vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika. Iloitkaa vavisten. Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy voimassaan, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
Mikä on sitten lohdutuksemme Herrassa? Se, että Kristus, Jumalan Poika, joka antoi henkensä puolestamme, on myös paimenemme. Kun hänellä on sellainen rakkaus ja uskollisuus, että hän tähtemme on tullut ihmiseksi, tullut veljien kaltaiseksi, ollut kiusattuna kaikessa, kuten mekin ja lopulta antanut henkensä lammasten puolesta, mitä me emme häneltä silloin odottaisi? Kun hän vielä on kaikkivoipa Jumala, mikä vihollinen silloin voi vahingoittaa lammasta, joka lepää hänen olallaan, joka kuulee hänen ääntään ja turvautuu häneen! Tämä on lohdutuksemme, että hän, hyvä Paimen, on itse ruokkiva lampaansa, s.o. jatkuvasti evankeliumin sanalla ylläpitävä uskoamme, vahvistava ja elvyttävä lohdutusta ja iloa hänessä, rakkautta, kärsivällisyyttä ja toivoa.
Jatkuu
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor6-15.html
Tässä joku sanonee: Sitä paitsi minä juuri pelkään. Nyt minulla kyllä on armo uskoa, mutta kuinka voin loppuun asti pysyä vahvana? Näen, kuinka moni voi luopua ja hukkua! Vastaamme tähän Kristuksen sanoilla: »Minä olen se hyvä paimen. Ja minä tunnen omani, ja omani tuntevat minut. Minun lampaani kuulevat minun ääneni, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.» Nämä sanat osoittavat, ettei kenenkään tarvitse epäillä pysymistään, ei kenenkään tarvitse hukkua. Ei ketään voida ryöstää hyvän Paimenen kädestä, ei ketään voida erottaa Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa - suurempia vakuutuksia Raamattu ei anna.
Moni, joka ei tyydy olemaan alituisessa riippuvaisuudessa Kristuksesta, tahtoo kuitenkin kuulla vakuutusta siitä, ettei hän koskaan voi langeta. Mutta sellaista vakuutusta Raamattu ei anna, vaan päinvastoin se todistaa vastakohdasta ja varoittaa jokaista tästä vaarasta. Meidät jätetään siis alituiseen pelkoon itsemme suhteen ja alituiseen Herran armon tarpeeseen, ja tämä onkin meille mitä terveellisintä. Tätä Raamattukin selvin sanoin vaatii: Vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika. Iloitkaa vavisten. Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy voimassaan, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
Mikä on sitten lohdutuksemme Herrassa? Se, että Kristus, Jumalan Poika, joka antoi henkensä puolestamme, on myös paimenemme. Kun hänellä on sellainen rakkaus ja uskollisuus, että hän tähtemme on tullut ihmiseksi, tullut veljien kaltaiseksi, ollut kiusattuna kaikessa, kuten mekin ja lopulta antanut henkensä lammasten puolesta, mitä me emme häneltä silloin odottaisi? Kun hän vielä on kaikkivoipa Jumala, mikä vihollinen silloin voi vahingoittaa lammasta, joka lepää hänen olallaan, joka kuulee hänen ääntään ja turvautuu häneen! Tämä on lohdutuksemme, että hän, hyvä Paimen, on itse ruokkiva lampaansa, s.o. jatkuvasti evankeliumin sanalla ylläpitävä uskoamme, vahvistava ja elvyttävä lohdutusta ja iloa hänessä, rakkautta, kärsivällisyyttä ja toivoa.
Jatkuu
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor6-15.html
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on lohdutuksenne, että hän on etsivä kadonneen ja palauttava eksyneen, niin että vaikka olisimme eksyneetkin oikealta tieltä, hän ei kuitenkaan tahdo meitä hylätä, vaan tahtoo etsiä poissaolevan lampaan, huutaa ja houkutella sen takaisin ja, jos se uudelleen alkaa kuunnella hänen ääntään, panee hän sen hartioilleen iloiten. Edelleen, että hän sitoo haavoitetun, s.o. lohduttaa ja virvoittaa saatanan runteleman sielun ja korjaa sen rauhaan ja terveyteen. hän vahvistaa heikot ja kokoaa karitsat, jotka eivät voi laumaa seurata, syliinsä ja kantaa ne helmassaan. lyhyesti, hoivaa kaikki lampaat niiden tarpeen mukaan.
Mutta eikö lammasten itsensäkin ole tässä jotakin tehtävä? Näistä Herra sanoo vain: »Lampaani kuulevat minun ääneni.» Tämähän on aivan samaa kuin: He turvaavat minuun, heillä on toivonsa vain minussa. Sillä me kuulemme sen ääntä, joka hädän hetkellä on toivomme. Mutta Paimenen äänen kuuleminen on sen vaarinottamista, kunnioittamista ja tottelemista sekä sen erottamista vieraista äänistä. Tätä vain tarvitaan. Silla kaiken, mitä hyvä Paimen tekee suojelukseksemme, tekee hän äänellään. Kun vain tarkkaamme hänen ääntänsä, parantuu kaikki. Kaikki Saatanan kavalat hyökkäykset, kaikki lihan kiusaukset, kaikki maailman viettelykset, kaikki heikkoutemme, epäuskomme, kylmyytemme, kopeutemme - lyhyesti, kaikki paha parantuu vain kuulemalla hänen ääntänsä.
Ei kukaan kristitty ole niin luja, niin oppinut Jumalassa, niin uskova, niin vahva kristillisyydessään, ettei mikä tahansa paha voisi häntä vallata. Silloin kaikki riippuu siitä, antaako hän totuuden sanoille enemmän painavuuden kuin omille ajatuksilleen, luuloilleen ja tunteilleen ja antaa siten itseänsä ojentaa, rangaista ja lohduttaa - tämä on Paimenen äänen kuulemista. Silloin voi kaikki tulla autetuksi.
Näemme, etteivät Vapahtajan opetuslapset koskaan olleet päässeet sellaiseen täydellisyyteen ymmärryksessä, uskossa, valppaudessa ja lujuudessa, että he saattoivat siten ohjata itse itseään, uskoa ja käyttäytyä, niin kuin heidän piti, vaan päivittäin ilmeni suurempia tai pienempiä puutteellisuuksia. Mutta mikä vaikutti sen, että he sentään säilyivät ja kasvoivat armossa, oli vain, että he olivat lähellä Paimenta, että he sentään kuulivat hänen ääntänsä, antautuivat joka päivä hänen ojennettavikseen, varoitettavikseen, rangaistavikseen ja lohdutettavikseen. Sen kautta tuli taas kaikki hyväksi, ja niin he oppivat yhä enemmän ja enemmän, mitä heidän tarvitsi oppia.
Miksikä nimittäin Juudas raukka hukkui? Vain siksi, että hän ei kuunnellut Paimenen ääntä. Kun Perkele herätti hänen sydämessään pahan, hän ei huolinut Herran varoituksista. Kun omatunto kauhulla heräsi, hän ei antanut armon sanan lohduttaa itseään. Jos hän vain olisi totellut lempeän Paimenensa ääntä, olisi hankin voinut pelastua. Sen takia, niin kauan kuin vielä kuulemme Paimenen ääntä, rakastamme sanaa Kristuksesta ja vakavasti sitä viljelemme saamme siitä voimaa uskoon, rakkauteen ja jumalanpelkoon. Kun kuuntelemme uskollista ystävää, joka näkymättömänä seuraa meitä ja puhu sydämillemme, niin kauan ei mikään vihollisvoima voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä Herra on suurin kaikista, ja hän on juhlallisesti vakuuttanut: Kukaan ei ryöstä heitä minun kädestäni.