KEPUli Sipilä pimitti omaisuustietonsa

KEPUn kymppi ja pääministeri Juha Sipilän omaisuuden arvo ei selviä valtioneuvoston eilen antamista sidonnaisuusilmoituksista.

Sipilän ilmoituksessa kerrotaan, että hänellä on muun muassa ”kiinteistöjä, joista merkittävimpinä omakotitalot Kempeleellä ja Sipoossa.” Lisäksi hän kertoo omistavansa merkittävää rahoitusomaisuutta muun muassa Nordeassa sekä OP-pankissa. Näiden rahallista arvoa ei kuitenkaan kerrota.

Sipilän ilmoitus ei ole riittävä. Ilmeisesti Sipilällä on paljonkin peitettävää. Jo kauan on huhuttu Sipilän hämäristä bisneksistä ja tämä puutteellinen ilmoitus vain vahvistaa tätä kuvaa.

28

61

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei valtioneuvosto eilen mitään sidonnaisuusilmoituksia antanut. On sillä sunnuntaisin tärkeämpääkin tekemistä.

    • Oikeusoppinut

      Ohoh. Skandaali. Nyt poliisit tutkimaan Sipilän toimet.

      • Poliisia ei tarvita. Puutteelliset tiedot ovat jo verottajan tiedossa ja verotustiedot ovat pääosin julkisia.


    • Mitä_Känä_meinaat

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13639839
      Pikkasen väärin perustein pres eläke.
      Mutta sehän on Halosella, ei haitanne?
      Olette vasemmisto kovin kieroa porukkaa.
      Jo Suomen käynnistäminen 1917-1918 sen näytti.

    • Otetaa-selvää

      Mitä Sipilä salailee? Hmm. Mielenkiintoista.

      • JompenHVjohtosi

        Kapi ei salaile mitään, perseenkin paljastaa. On siinä meillä "avoin" ihminen. Onkohan anuskin avoimena?


    • mielipijepankki

      Mk kuvaajien kympillä, kapi-ukolla on harvat ja harmajat karvat. Siinä ei ole mitään salattavaa.

    • Kieroäijä

      Näkeehän tuon nyt jo päällepäin Sipilästä että on kiero kuin korkkiruuvi.

      • Mustanaamion_susi

        "Kun Sipilä avaa suunsa, ulos tulee pelkkiä valheita."

        - vanha viidakon sanonta


    • D_D_T

      Sipilä on aina ollut jotenkin filunkin tuntuinen tyyppi. Tämä varallisuustietojen pimittäminen ei tässä mielessä yllätä.

    • Oikeusoppinut

      Ansaitsee noston, että ihmiset tietävät millainen rosvo nyt pääministerinä

      • Ope_Oulusta

        Ryssä Ernesto palstan aatelia


    • Faktaapukkaa

      Poliisiasia

    • Punikkeja_näköjään

      taas loputon kateus kourii.

      Ite on vain luukulta luukulle vaellettu vujesta toiseen...
      Jäi ommaisuus haaveeksi. Lottokin petti.

    • Oikeusneuvosmies

      Sipilän on syytä välittömästi täydentää omaisuusilmoitustaan. Muuten tästä tulee poliisiasia.

      • Mitä sitä armoa jakelemaan. Rikos on jo tapahtunut eli linnaan vain heti.


    • KepuPettääAina

      Sipilä osaa kepulipelin. Veronkierrossa hän on Suomen mestari.

    • IngwarKamprad

      Sipilä on kieroilun Suomen mestari.

    • Jäljet_johtavat

      Mitä salattavaa Juha Sipilällä on?
      Onko kyseessä mahdollisesti jopa rahanpesu?
      Sipilää on aikoinaan epäilty mm. sisäpiiritiedon hyväksikäyttämisestä...

    • Annie_Lenox

      Juha Sipilä halveksii eduskuntaa. Kun asiasta keskusteltiin eduskunnassa, Sipilä vain katseli ministeriaitiosta ylimielisesti. Selittelyt hän jätti Muna-Matti Vanhaselle.

      • Lain_pitkä_koura

        Sipilälle ja Kepulle laki ja oikeus eivät koskaan ole olleet ensisijaisia. Kepulille oma suu on aina kaikkein lähimpänä.

        Juha Sipilä on bisnesaikoinaankin ollut poliisin tutkinnassa. Sipilä on ollut epäiltynä mm. sisäpiirikaupoista...


      • Oikeusneuvosmies

        Sipilän menneisyys bisneksissä ei kestä päivänvaloa kaikilta osin. Tästähän on jotain tihkunut julkisuuteenkin.


    • J-Utta

      hih hih minä en peittele vaan pyllistelen verkkosukissa hih hih

    • J-Uha

      On mun vaikea tajuta isoja lukuja. On ihan sama onko miljoona vai miljardi...

    • M_O_T

      Juha Sipilä on kepuketkuna pahinta luokkaa.

    • Kysyvä

      Miten viettää Sika-Sipilä juhannuksensa?

    • NiinpäNiin_____

      Oikeusoppineiden mielestä Juha Sipilä toimi tässä asiassa väärin. Hänen olisi syytä ilmoittaa sidonnaisuutensa yksityiskohtaisemmin.

      Nythän on jopa todennäköistä, että Sipilä voi omilla poliittisilla päätöksillään vaikuttaa oman nykyisen omaisuutensa kasvuun. Näinhän toimittiin jo haja-asutusalueiden jätevesilain suhteen. Paskalaki-Paulan hän mobilisioi säätämään lain, jonka turvin Sipilä tienasi miljoonia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      270
      766
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe