Oon kasiluokkalaine tyttö, jonka elämä on menny alamäkeen. Mul ei oo ystäviä koska kaikki on jättäny mut yksin. Mua kiusataan koulussa ja musta levitellää juttuja mitkä ei pidä todellakaa paikkaasa ja melkee kaikki muutkii kasit vihaa mua. Sen lisäks et joudun istuu koko kesänkii yksin omas huonees en uskalla mennä mun huoneest pois ja perhe on hajalla. Musta tuntuu et ihmiset arvostelee mua minne ikinä meenkii eikä ketään kiinnosta ees sanoo moi ku kävelen ohi. Mua dissataan koska oon lyhyempi ku muut ja koska mul on erilaiset meikit ja pukeudun erillailla ku muut. En oo nukkunu ku parina yönä tän kesän aikana koska yöt menee yleensä siihe et itken ja mietin mitä kaikkee väärää oon tehny ja mitä mun pitäs tehä et saisin ees yhen ystävän. Tilannetta ei parantanu ku mun paras ystävä alko huorittelee mua yhessä ryhmässä sen poika ystävän kaa ja sen jälkee vaa nauranu et se oli vitsi. Sit se sano et se pelkää et se on kyllästyny muhu ja et ei voitas olla enää useesti ja siitä lähtien oon ollu totaalisen yksin. Mietin vaa mitä tein taas vääri. Suurin syy mun kiusaamisee oli ku rupesin olee tän kyseisen ex ystäväni kaveri ja puolustin sitä minkä pystyin koska se kärsi masennuksesta eikä sillä ollu ystäviä. Oon kerran jo yrittänyy viiltää ranteen auki mut olin liian heikko tekemään sitä. Ennää olo ei oo itsetuhone mutta mun ajatukset pyörii tosi usein aiheissa; mitä jos kuolisin? 'Mikä ois hyvä tapa kuolla? Välittäiskö kukaa paskaakaa jos kuolisin." Ja en haluu kertoo mun äitille koska sekii kärsii pienestä alkoholi ongelmasta ja masennuksesta ja iskään mun välit ei oo kovin hyvät ja se ei oo tunne ihmisiä. Sisarusten kaa mul ei oo kovin hyvii välejä. Ainoo asia mikä mut on pitäny elossa on videopelit koska niissä mul on niin hyvä elämä ja jos pelaan ni mul tulee hyvä mieli ku unohan millane mun oikee elämä on. En enää uskalla kertoo mun yhelle kaverille (huomioi ystävänä pidän ihmistä joka on mun kas johon luotan ja joka on läheinen ja kaveri taas ihminen joka satunnaisesti silloin tällöin pitää yhteyttä yleensä jonkun yhteisen kiinnostuksen kohteen yhteydessä eikä me käydä mitään syvällisiä keskusteluja) koska en luota kyseiseen henkilöön enkä halua et musta levitetään enää mitää juttuja, sillä mäkun viimeeks kerroin parille ihmiselle mun perhe ongelmista ni yhtenä päivänä niitä huudeltii jo koulun käytävillä. Onko mulla masennus? Oisko mitään keinoo mil saisin elämääni vähän ylöspäin?
onks mulla masennus ? Mitä mä teen!?
Rinsessaruusunen
650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et ole varmastikkaan tehnyt mitään väärää samaa minäkin joka päivä mietin ja itken.. ja se videopelijuttu on hyvä juttu mulki on vaa pari kivaa juttuu mun elämässä :/ mutta toinen on jo viety toisen vientiä odotellessa :// jos haluat lue keskustelut "Ei ole totta" ja "Masentavaa... Kuka on mua vastaan??" (mut ne on sit aika pitkiä et ei oo päkko lukea :) ja jos jaksat niin olisi kiva jos vielä kommentoisitkin niitä mutta ei ole pakko :) ja saattaa olla että sinulla on masennus tai sitten ei. Kannattaa tehdä joku masennus testi niit löytyy aik hyvin netistä :) ja tos ku on toi et miten sais elämää ylöspäin niin jos kellekkää perheenjäsenelles tai kaverilkaa et voi puhuu ni sit koulun terkkari? joku kiva opettaja? (mä en tiiä saattaks lastensuojelu puuttuu mieti eka se ope et kantsiiks) joku sukulainen? Mut tos nyt vinkkei toivottavast on apua :D
Kyllä vaikutan masentuneelta, mutta alakulo tulee noista ongelmista. On hienoa että uskaltaa pukeutua ja meikata ihan niin kuin itse tykkää ja ei suostu menemään valtavirran mukana. Tuollainen saattaa ärsyttää ja aiheuttaa kateutta, kun monet haluavat samaa, mutta eivät uskalla.
Uskon että sanoissasi on perää, että sinua kiusataan, mutta varmaan myös kuvittelet paljon lisää ja käyttäydyt, että olet eristetty. Se antaa lisää vettä myllyyn.
Kun perheessä vanhemmilla on ongelmia ja heidän voimavaransa eivät riitä olla tukena jälkikasvulle, nuori joutuu selviytymään yksin. Voi kun lähistöllä olisi joku iäkkäämpi henkilö, aikuinen jolle saisit avautua ja saada tukea. Onko sinulla hyvät välit isovanhempiin, tätejä, ym. sukulaisia.
Ei sinussa ole mitään vikaan ja olet ihan normaali ja lahjakas nuori. Kaikki ongelmasi juontuvat siitä, että sinulta puuttuu tuvallinen aikuisten tukiverkosto. Puhuminen ja tällainen kirjoittamalla anonyymisti avautuminen jo helpottaa. Yhden neuvon annan sinulle, että älä ainakaan päihteillä ala korjaamaan tilannettasi ja varo epämääräisiä porukoita.
Yritä päästä sieltä neljän seinä sisältä pois, vaikka ulos luontoon. Älä liikaa mieti ongelmiasi. Lepää rentoudu ja yritä löytää hetkistä pieniä ilon aiheita.
Huojennusta päivääsi.
Sun ystävänä oli videopelit
Kun sä niissä kuolit sä elit
Jätä kuolema vaan peleihin
Älä tapa ittees
Vaan astu kesän keleihin
Niihin sateisiin sit ees
.
Mä tiedän se ei ehkä helposti käy
Ja sun tuska ei aina ees päälle näy
Mutta sulla on rakastava perhe
Sulle ei saa käydä suurin erhe
Sua vastassa on paha Darth Vader
Olet oman elämäsi Tomb Raider
.
Olkoonkin miljoona onnen tähteä
Joskus pimeys näyttäytyy lähellä
Mut et saa niiden luo vielä lähteä
Se on sun elämä, jota on vielä jäljellä
.
Ne, jotka juoruilee susta
Ne vaan yrittää
itseään pönkittää
Niillä silmissä samanlainen musta
Kuin niiden sydämessä
Sul on omanlaiset meikit
Olkoon niiden pissisleikit!
Sul on omanlaiset kuteet
Unohda ne #z?2#:n luteet!
uusia pelejä tulee kokoajan. pelit paranee. ei mitään vikaa elämän tyylissä. kavereita ei tarvita. tietty jos oikeasti luotetaan toiseen ja sen sitten pitää olla molempi puolista mutta muuten kaikki voi haistaa paskan. seuraavan kerran kun joku vittuilee sinulle henkilökohtaisi niin haistat heille paskat ja sanot mitä se heille kuuluu.
Moikka rinsessa,
Oon pahoillani et oot nuorella iällä joutunu kokemaan tuollaista. Olen samaa mieltä että olisi tärkeää, että löytäisit jonkun aikuisen, jolle purkaa mieltäsi. Vaihtoehtoja on yleensä koulupsykologi, kuraattori noin alkuunsa, opettajatkin ja sitten seurakunnan työntekijät (itse en ole uskonnollinen, mutta olen käynyt yliopistopapilla juttelemassa. heillä on perspektiiviä elämän ikäviin tapahtumiin jokatapauksessa, eivätkä mun kokemuksen mukaan tuputa sitä uskontoa).
Mutta näin alkajaisiksi, oletko keskustellut verkossa muiden samaa kokeneiden nuorten kanssa? Esimerkiksi nuo keskustelut mistä tyttö 12v kertoo. Tai sitten Heimo-sivusto (tyttö 12v ehkä sinäkin pitäisit tästä?)
https://beta.heimo.co/tribes/5553d9cee1cd9de601c87fdd
Tuossa ryhmässä on erityisesti nuorille suunnattuja keskusteluja, sinne voi luoda oman tarinan tai kommentoida muiden tarinoita kun on tehnyt profiilin.
Sen mitä olen oppinut muista ihmisistä, on että se mitä me luullaan niiden ajattelevan meistä ja se mitä ne oikeasti ajattelee on yleensä todellakin kaksi eri asiaa. Jos vaikka kerrot jonkun jutun ja toinen jää hiljaa niin saatat helposti ajatella että se kelaa että se juttu oli tyhmä. Mutta oikeasti se saattaa vaan miettiä ettei tiedä mitä siihen sanoisi tai mitä tahansa muuta. Eli en missään nimessä usko, että muut ikäisesi sinua vihaavat. Vihaatko sinä muita heppoisin perustein? Uskon kuitenkin tarinaasi luettuani, että olet joutunut tilanteisiin, joista tulee vaikutelma, että "kaikki vihaa". Minäkin luulin koko lukion että "kaikki vihaa" mua, koska olin eronnut yhdestä pojasta aika huonolla tavalla ja sitten tuntui, että sen pojan kaverit syrji mua. Tuossa tapauksessa voi olla että jotkut niistä sen läheisimmistä kavereista ei pitänyt musta sen takia mitä olin tehnyt, mutta ei kuitenkaan koko lukio ole siinä juonessa mukana. Ihmiset ajattelee myös omilla aivoillaan. Toivon etten olisi silloin niin paljoa rajoittanut omia tekemisiäni ihmisten kanssa sen takia, että oletin jo ennestään heidän kuulleen kamalia asioita minusta: koska ei sillä ole väliä! Jos ovatkin kuulleet jotain pahaa niin sitten kun on oma itsensä, he saavat kuulla paljon enemmän hyviä juttuja.
Ymmärrän toki jos vaikuttaa siltä että joku siellä luokalla olisi käännyttänyt kaikki sua vastaan, mutta musta tuntuu että se todellisuus ei oikeasti ole niin. Ikävää silti, että yksikin levittelee susta ilkeitä juttuja. Ja se sun entinen ystävä, joka teki sulle noin ilkeästi, mä oon aika varma että se joku päivä katuu sitä todella paljon, ehkä ei vielä, mutta jonain päivänä se oppii ymmärtämään, miten paljon toisia voi tuolla tavalla satuttaa. Mun elämänkatsomus on että niiden ihmisten kaveri ei kannata olla, jotka sua tahallaan satuttaa eikä pyydä sitä anteeksi.
Sitten vielä se totuus, että yläaste ja lukio on monien täyspäisten aikuisten mielestä aika, josta "hyvä että selvisin hengissä". Eli ei tarvitse huolestua loppuelämän suhteen vaikka olisi vaikea sieltä löytää kavereita tai olisi epävarma itsestään (KAIKKI on epävarmoja itsestään teinivuosina, KAIKKI). Munkin kotona riideltiin tosi rajusti vaikka ulospäin se näytti idylliltä.
Se mikä mua on ajanut elämässä eteenpäin on toivo siitä, että tulevaisuudessa on parempaa. Ja sinäkin, kun aikuistut niin olet varmasti superempaattinen tyyppi ja suosittu, koska osaat kokemustesi kautta olla muille ihmisille hyvä. Aikuisiällä toisia huonosti kohtelevat jää yksin ja olemalla hyvä tyyppi ja elämäniloinen voi rakentaa itselleen ihan super hyvän elämän. Myöskään tuo muiden asioiden levittely ei tulevaisuudessa tuu olemaan hyvä piirre.
Videopeleistä vielä: itse vaikeina teinivuosinani viihdyin usein nettipeleissä, sieltä sain muutamia ystäviäkin (Aapelin biljardi yms.). Vieläkin yksi laittaa viestiä synttärinäni. En ikinä tavannut heitä, mutta he olivat suuri henkinen voimavara ja itsetunnon kasvattaja, koin yhteenkuuluvuutta monen kanssa. Pelailin myös muita pelejä, ehkä se oli vähän sitä omasta elämästä pakenemista.
Kerro ihmeessä jos tästä herää jotain ajatuksia, ootko samaa mieltä, eri mieltä? Ja täydestä sydämestä kehotan keskustelemaan näistä vaikka verkossa, itsekin nyt käytän kesälomaani siihen, että puran asioita muille, jotka niitä ymmärtävät
Aikoinani yläasteikäisenä jouduin myös kiusatuksi ja eräs, joka oli aikaisemmin ollut kaverini kääntyi minua vastaan ja hänestä tuli minun pahin kiusaaja. Toki kyllä kiusasi myös muita. Sit muut tietenkin menivät hänen puolelleen, vaikka eivät olleet välttämättä mitenkään aktiivisia kiusaajia. Näin jälkeenpäin luulen, että kyseinen kiusaaja purki omaa pahaa oloaan minuun sen lisäksi, että oli kateellinen minulle. Tein siis samalla tavalla kuin sinä ja keskityin tietokonepelaamiseen, jonka avulla selvisin yläasteajasta. Yläasteen jälkeen kiusaaminen loppui, mutta oli ennättänyt jättää jälkensä. Elämä on kuitenkin normaalisti todella pitkä ja vaikka olisi ollut monta vuotta alamäkea, voi siitä hyvinkin nousta ja elää myöhemmin hyvinkin onnellisena. Anteeksi en tule kyseiselle henkilölle antamaan, mutta olen jo päässyt ylitse tuosta kiusaamisesta ja olen pärjännyt ja menestynyt hyvin elämässäni.
Käytännön neuvoja: Viiltely ei auta. Se voi helpottaa tilapäisesti, mutta ei poista pahaa oloa ja on lisäksi vaarallista. Ainoastaan puhuminen ja (pahanolon) tunteiden ilmaisu esim. itku auttaa. Puhuminen voi olla erittäin vaikeaa, jos ei perheessä ole totuttu puhumaan tunteista, mutta sen voi oppia ja kannattaa oppia, koska siitä on elämässä myöhemmin erittäin paljon hyötyä. Ja samalla oppii ymmärtämään paremmin itseään ja toisia ihmisiä. Tosin kenelle tahansa ei kannata puhua mitä tahansa. Henkilön, jolle voi puhua pitää olla sellainen, johon voi varmasti luottaa ja jonka kanssa tuntuu hyvältä jutella vaikeimmistakin asioista.
On sitten eri juttu mistä tällaisen henkilön voi löytää. Itse olin tunne-elämän asioista ihan pihalla yläasteikäisenä ja niin oli moni muukin. Tosin yhtälailla myös monet aikuiset voivat olla hyvinkin aivan pihalla tunteistaan tai sitten jumissa omien ongelmien ja menneisyytensä kanssa. Luontainen reitti voisi olla koulun terveydenhoitaja tai vastaava opinto-ohjaaja tai ope. Oma perhe voi olla se vaikein reitti. Ja netissä onneksi on mahdollista löytää paljonkin vaikkapa samassa tilanteessa olevia ihmisiä, joiden kanssa voi esim. kirjoitella.
Myöskään alkoholiin tms. ei kannata sortua niinkuin valitettavasti edelleen varsinkin moni mies tekee. Nämä voivat tuoda tilapäistä helpostusta, mutta eivät poista pahaa oloa eikä näistä lopulta tule muuta kuin jatkuva valtava pahanolon kierre. Sen sijaan joku sosiaalinen harrastus voisi hyvinkin muuttaa tilannetta, jos tällainen tuntuu itsestäsi luontaiselta ja paikkakunnalla olisi jotain tällaista tarjolla. Erilaiset urheiluharrastukset, partio, tms. Missä ollaan ja tehdään yhdessä. Taikka lähteä vaikka jollekkin kesäleirille. Toki porukkaan sisään pääseminen voi viedä vähän aikaa, mutta saattaa hyvinkin kantaa pitkälle ja saada masennuksen väistymään, kun uusia ihmisiä ja ystäviä tulee elämään.
Minulla on tuttuja, jotka ovat olleet tai ovat lastensuojelussa töissä. Mitä olen heidän kanssaan aiheesta jutellut, niin ei heitä tarvitse pelätä. Eivät todellakaan tule ekaksi ja ota lasta huostaan tms. ellei kyse ole akuutista ja hyvin vakavasta tilanteesta. Jos joku tekee lastensuojeluilmoituksen, niin yleensä tulevat tutustumaan ja tarkistamaan, että mikä tilanne todella on ja tarvittaessa voiko perhettä tukea jotenkin.