Kkiitota saa erityisesti tuontipolttoaineiden korvaaminen kotimaisella energialla. Hyvänä Lindholm pitää myös sitä, että turve on otettu selkeästi mukaan kotimaisten biopolttoaineiden valikoimaan. Olen sitä mieltä, että kyllä turve siihen palettiin kuuluu ja sen on syytä olla mukana ihan jo teknisistäkin syistä.
HALLITUKSELLE KIITOSTA BIOENERGIAPOLITIIKASTA
NYTLÄHTEE
27113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
repii nyt perseensä !
Suomlaisille työpaikkoja ja energiaa..
demut ei voi sietää..
puhumattakaan..
sanottu !
hilpeyttä on herättänyt hallitusohjelman kirjaus sallia hevosenlannan käyttö energiantuotannossa. Lindholmiakin nauratti, kun hän sai tietoonsa, kuinka paljon hevosenlannalla voitaisiin vuosittain tuottaa energiaa.
vaikea ymmärtää, miksi hevosenlantaa ei ole saanut polttaa. Se on tuntunut ikään kuin tyhjänpäiväiseltä byrokratialta. Nyt tulee fiilis, että tässä ihan oikeasti halutaan tarttua asioihin ja karsia tyhjänpäiväisyyksiä pois
tekosia !
pitkä varjo,,,,,,,,,,,,
Kansainvälinen uutistoimisto
PUTIN TARJOAA SUOMEN TÄYTEEN YDINVOIMALOITA
NIINISTÖ TEKI VIRHEEN JA MENI PUTINIAAN
NYT Kremlin rosvo tarjoaa lisää ydinvoimaa ja keskustelu alkaa
siitäkin jälleen
Tässähän ollaan pian samassa tilassa KUIN KEKKOSEN AIKANA
SIPILÄ OSTAA YDINVOIMAA VENÄJÄLTÄ JA SAULI NIINISTÖ KÄY KERJÄÄMÄSSÄ TURPIINSA KREMLISSÄ
Suomesta voidaan myydä sähköä ulkomille !
kunhan uusi atomivoimala saadaan tulille..
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielialahäiriöt aiheuttavat yhdessä lähes puolet kaikista sairauspoissaoloista. Niistä johtuvat sairauslomat johtavat myös yleisimmin kokonaan työelämästä syrjäytymiseen.
kansaako ?
Millä lailla tämä liittyy bioenergiaan
joku erehtynyt palstasta..
saa leipänsä 10 000 suomalaista !
valuutan säästöstä..
poltto syytä lopettaa.
rahoittaja vetäytyy, ei haittaa, rahaa löytyy kun idea on hyvä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/kiinalaiset-vetaytyivat-bioetanoli-investoinneista-kl-kaidi-vaikenee-6663894
Kiinalaiset vetäytyvät Kemin bioetanolituotannon investoinneista. Siinä sitten valui monen nöyristelijän ja kumartelijan työ hukkaan.
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/puubiopolttoaineita-tuettava-massiivisesti-jopa-vuoteen-2035-6636813
Ilman massiivista tukea bioetanolin tuotanto on täysin kannattamatonta. Eli tukiaisilla tuotettua bioetanolia.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707142200263029_u0.shtml
Kannattaisiko nyt laittaa kaikki peliin, että EU:n käytäville saadaan omaa maata puolustavat hoitamaan, että Suomen lisääntyvät metsähakkuut ovat päästöjä, joista ei tarvitse maksaa. Vertailukohtana käytetään vuosia 2000-2012, jolloin Sumen metsäteollisuutta ajettiin alas ja puuta ei tarvittu.
Hallitus on taas laittanut munat yhteen koriin ja kaatuessaan kaikki on hajalla maassa. Tämä vaikuttaa nyt samalta sooloilulta kuin "paskalaki". Paljon touhotusta ja lopuksi ei mitään.
Paljonko pankkomajuri ehti sijoittaa Kemin biodieseltehtaan osakkeisiin?
En tiedä mutta valtavia palopuheita piti tehtaan puolesta ja Sipilän ansioksi kertoi sen Suomeen tulemisen.
Nyt kun totuus tehtaasta paljastui se olikin opposition syy.
En tiedä paljonko sijoitti, mutta mielikuvitusrisujaan kertoi sinne kaupanneensa
EU AMMU HANKKEITA ALAS
niiden vihreiden perään !!!
hiilen polttaminen loppuu..