Talouden nousukausia järjestetään

EU eli Katainen järjestää talouden nousukausia hyväosaisten tilanteen parantamiseksi! Me perussuomalaiset vastustamme talouden nousukausien järjestämistä!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

koko järjestelmä on viritetty suosimaan jo monia sukupolvia sitten rikkaaseen asemaan päässeitä ja syrjimään köyhempiä niin että vaikka köyhä kuinka raataisi niin se kaikki vaiva menee hukkaan eikä köyhä koskaan nouse köyhyyden suosta parempaan asemaan. Työttömät ovat oikeassa, ei töitä kannata tehdä.

Äänestä
  • Aloitukseni oli trolli. Ei ole viritetty sellaiseksi kuin vasta nykyisessä hallitusohjelmassa, joka sitoo tulonsiirrot ja oikeuden palveluihin palkkatyössä olemiseen. Tähän asti on ollut skandinaavinen malli, jossa eroja pyritään tasaamaan, nyt on korporatistinen, jossa niitä ei enää pyritä. Tämä uutuus tuli Perussuomalaisten ensimmäisellä hallituskaudella, muut hallituspuolueet ovat olleet skandinaavisen mallin tukena ja sitä rakentaneissa hallituksissa

    Äänestä

  • Deadmau5 kirjoitti:

    Aloitukseni oli trolli. Ei ole viritetty sellaiseksi kuin vasta nykyisessä hallitusohjelmassa, joka sitoo tulonsiirrot ja oikeuden palveluihin palkkatyössä olemiseen. Tähän asti on ollut skandinaavinen malli, jossa eroja pyritään tasaamaan, nyt on korporatistinen, jossa niitä ei enää pyritä. Tämä uutuus tuli Perussuomalaisten ensimmäisellä hallituskaudella, muut hallituspuolueet ovat olleet skandinaavisen mallin tukena ja sitä rakentaneissa hallituksissa

    Tämä skandinaavinen malli on johtanut valtion vararikon partaalle, joten on jo aikakin kokeilla jotain muuta. Itse asiassa alkaa olla pakko.

    Äänestä

  • Deadmau5 kirjoitti:

    Aloitukseni oli trolli. Ei ole viritetty sellaiseksi kuin vasta nykyisessä hallitusohjelmassa, joka sitoo tulonsiirrot ja oikeuden palveluihin palkkatyössä olemiseen. Tähän asti on ollut skandinaavinen malli, jossa eroja pyritään tasaamaan, nyt on korporatistinen, jossa niitä ei enää pyritä. Tämä uutuus tuli Perussuomalaisten ensimmäisellä hallituskaudella, muut hallituspuolueet ovat olleet skandinaavisen mallin tukena ja sitä rakentaneissa hallituksissa

    Valitettavasti kokoomus ei trollaa vaan on vakavissaan sortanut tavallisia työssäkäyviä ja koko suomen kansaa suosimalla rikkaiden etuja.

    Äänestä

  • Im_not_alone_GT5 kirjoitti:

    Valitettavasti kokoomus ei trollaa vaan on vakavissaan sortanut tavallisia työssäkäyviä ja koko suomen kansaa suosimalla rikkaiden etuja.

    Eikö meidän puoluejärjestelmässä ole jokaisen etuja ajavia puolueita ?
    Kokoomus ajaa varakkaiden etuja, vassupuolueet köyhien etuja. Persutkin ajaa vähäosaisten etuja, ainakin teoriassa, käytännössä ajavat omaa etua.
    Jos Arhinmäki olisi vallassa, hän sortaisi rikkaita kaikin keinoin, onneksi hän ei ole vallassa.

    Äänestä

Allotukseni oli drölli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Deadmau5 kirjoitti:

EU eli Katainen järjestää talouden nousukausia hyväosaisten tilanteen parantamiseksi! Me perussuomalaiset vastustamme talouden nousukausien järjestämistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu