Kreikan ero eurosta, maahanmuutto

Miksi edellinen hallitus EI ole selvittänyt mitä Kreikan eroaminen eurosta merkitsisi Suomelle?
Miksi ei edellinen hallitus ole selvittänyt maahanmuuton kustannuksia?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kreikan on ehdottomasti erottava eurosta. Muutoin Kreikka on vuosikaudet pankkien lypsettävänä ja valtioiden yhtähyvin. Siis Kreikka tekee konkurssin ja jättää kaikki nuolemaan näppejään.

Nyt taitaa olla niin, että pankit ovat jo plussalla Kreikan veloista. Mikä etuoikeus niillä on ollut saada rahojaan valtioihin verrattuna? Taasko se käänteinen sosialismi iskee kapitalismiin?

Kreikan on siis erottava, muutoin se on kuin vanki vuosikymmeniä. Sitä eivät taas EU:n päättäjät salli, koska se on esimerkki muille maille mm. Suomelle. Kun Kreikalla alkaa mennä paremmin, niin myös Suomessa aletaan taas haikailla oman markan perään. Toivotaan nyt, että Kreikka eroaa eurosta, niin saadaan Suomenkin asiat kuntoon, jos esimerkki rohkaisee.

Äänestä

Toivottavasti eroaa eurosta ja koko eu:sta, ettei enää tarvitse antaa tukipaketteja.
Tähän saakka annetut paketit tottakai jäävät saamatta jokaiselta ja tulee takkiin.
Ettei lisää tule takkiin se kannattaisi lopettaa nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KatajuttaStuppi kirjoitti:

Miksi edellinen hallitus EI ole selvittänyt mitä Kreikan eroaminen eurosta merkitsisi Suomelle?
Miksi ei edellinen hallitus ole selvittänyt maahanmuuton kustannuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu