Kiina vetäytyy Länsirannan rakennustyömailta

Kiina ei voi lähettää työvoimaa Länsirannan laittomille uudisasutustyömaille, koska Peking on ilmoittanut kieltävänsä rakennustyöläistensä osallistumisen Israelin uudisasutusten rakentamiseen. Syy on yksinkertainen: maan hallitus kannattaa palestiinalaisvaltion perustamista laittoman miehityksen sijaan.

Huolimatta siitä, että kiihtyvä rakentaminen on käytännössä este rauhanneuvotteluille, oli se esimerkiksi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun uudelleenvalintakampanjan avainlupauksia. Israelin hallitus onkin toivonut voivansa nostaa nykyisen 8 000 vierastyöläisen määrän 15 000:een. Pekingin päätöksen myötä nämä haaveet käytännössä murskautuivat.

Israelin laittomuuksien vastustaminen ja boikotointi eivät ole enää pelkkää ruohonjuuritason toimintaa, vaan monet valtiot ja suuryritykset kuten Brasilia sekä ranskalainen rautatieyhtiö Veolia ovat karsineet yhteistyötään Israelin kanssa nimenomaan sen roistomaisen politiikan vuoksi. Myös esimerkiksi Etelä-Afrikassa kymmenet yritykset ovat alkaneet boikotoida turvayhtiö G4S:ää johtuen sen osuudesta roistovaltion toimiin.

Lähteet: RT, BDS Movement

Aiheeseen liittyen:

http://www.patriootti.com/katsaus-boikottiliikkeen-voiton-taytteiseen-vuoteen-2014/
http://www.patriootti.com/boikottiliikkeen-voittokulku-jatkuu-brasilia-purkaa-sopimuksensa-israelilaisen-asejatin-kanssa/
http://www.patriootti.com/boikotti-puree-sodastream-sulkee-tehtaan-lansirannalla/

http://www.patriootti.com/kiina-vetaytyy-lansirannan-rakennustyomailta/
25163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tekee Israel mitä tahansa, niin uusnatsihörhöjen mielestä tekevät aina väärin.

Äänestä
  • Aivan, muslimeilla, äärioikeistolla ja äärivasemmistolla on jotakin yhteistä ja yhdistävää keskenään, JA SE ON: pohjaton juutalais ja Israel viha, joka on silkkaa rasismia - antijudaismia ja antisionismia.

    Äänestä

Suomi vertaa itseään mieluusti länsimaihin ja korostaa oikeusvaltion asemaa. Kuitenkin Suomi kieltäytyy tunnustamasta Palestiinaa ja tukee sillä tavoin israelin jatkuvaa sortoa palestiinalaisia kohtaan. Kuvottavaa kuinka nykymaailmassa voidaan tukea noin rasistista, gettouttavaa valtiota kuin Israel on. Suomessa puhutaan niin ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, demokratiasta mutta tuo on pelkkää hymistelyä niin kauan kuin Suomi hyväksyy israelin ihmisoikeus- ja sotarikokset vaikenemalla ja antamatta ihmisoikeuksia palestiinalaisille. Esim. Ruotsi on tässä asiassa valovuosia edellä Suomea, Ruotsi on oikeasti ihmisoikeuksien puolestapuhuja ja toimija toisin kuin Suomi joka vasta teeskentelee. Tässä asiassa häpeän olla suomalainen. Seuraammeko taas sivusta kun Israel seuraavan kerran teurastaa tai ajaa kodeistaan Gazan ja Länsirannan pikkulapsia.

Äänestä
  • No kerro nyt ihmeessä mitä ihmisoikeuksia rikotaan, ja tasapuolisuuden ja tasa-arvon nimissä tuo esiin palestiinalaisten ihmisoikeusrikkomukset (joita on muuten paljon enemmän)! Juutalaisillako ei ole mitään ihmisoikeuksia? Eipä tietysti kun et heitä ihmisinä pidä... Onko suvussasi natseja? Juutalainen on paras kuolleena?

    Kerroppa millä ihmeen tavalla kuvittelet että palestiinan tunnustaminen valtioksi, (jota se ei koskaan tunnetun historian aikana ole ollut) auttaisi rauhanprosessissa?

    Miten tunnustaminen saisi rauhan aikaan? Varsinkin kun palestiinalaiset haluavat koko tuon alueen, eivät vain länsirantaa ja gazaa. Miten nuo palestiinalaisnuorukaiset, jotka on aivopesty vihaan pystyisivät elämään rauhanomaisesti rinnakkain juutalaisten kanssa?

    Sinäkään et tunne todellisia tapahtumia, historiaa, kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja, islamia ja sen opetuksia, jne. Sitten huudellaan vain mutu tuntumalta typerän naiveja ehdotuksia. Kylläpä ihmiset voivat olla typeriä kun huudellaan ottamatta asioista selvää. Veikkaanpa ettet ole käynyt Israelissa, etkä palestiinalaistenkaan luona, varsinkaan Gazassa Hamasia katsomassa.

    Äänestä

  • KukahanTäälläOnVäärässä kirjoitti:

    No kerro nyt ihmeessä mitä ihmisoikeuksia rikotaan, ja tasapuolisuuden ja tasa-arvon nimissä tuo esiin palestiinalaisten ihmisoikeusrikkomukset (joita on muuten paljon enemmän)! Juutalaisillako ei ole mitään ihmisoikeuksia? Eipä tietysti kun et heitä ihmisinä pidä... Onko suvussasi natseja? Juutalainen on paras kuolleena?

    Kerroppa millä ihmeen tavalla kuvittelet että palestiinan tunnustaminen valtioksi, (jota se ei koskaan tunnetun historian aikana ole ollut) auttaisi rauhanprosessissa?

    Miten tunnustaminen saisi rauhan aikaan? Varsinkin kun palestiinalaiset haluavat koko tuon alueen, eivät vain länsirantaa ja gazaa. Miten nuo palestiinalaisnuorukaiset, jotka on aivopesty vihaan pystyisivät elämään rauhanomaisesti rinnakkain juutalaisten kanssa?

    Sinäkään et tunne todellisia tapahtumia, historiaa, kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja, islamia ja sen opetuksia, jne. Sitten huudellaan vain mutu tuntumalta typerän naiveja ehdotuksia. Kylläpä ihmiset voivat olla typeriä kun huudellaan ottamatta asioista selvää. Veikkaanpa ettet ole käynyt Israelissa, etkä palestiinalaistenkaan luona, varsinkaan Gazassa Hamasia katsomassa.

    Eihän Israelissa mitään väärää ole. Samanlaisia ihmisiähän nuo ovat kuin Hitlerin natsitkin. Mitä nyt heikompiaan sortavat, haalivat elintilaa itselleen ajamalla alkuperäisasukkaat ghettoihin ja vankiloihin vaille elämisen mahdollisuuksia jne. Keskitysleirit on eristetty piikkilangoilla ja muureilla ihan samalla tavalla Birgenaussa tai Länsirannalla. Molemmissa maissa on herrarotu joka on ylitse muiden. Natsit kaasuttivat tuhansia juutalaisia hengiltä ja juutalaiset polttivat tuhansia Gazan lapsia hengiltä esim. YK:n ylläpitämissä kouluissa yms. yms.

    Kuinkas israelissa mitään vikaa voisi tosiaankaan olla? Natsit eivät nähneet Hitlerin Saksassa mitään vikaa, kuinka sitten sinä näkisit vikaa Israelissa? Ota asioista selvää, aloita vaikka israelin tekemästä Jarno Mäkisen murhasta.

    Äänestä

  • israel_on_fasismin_pesä kirjoitti:

    Eihän palestiinalaisissa mitään väärää ole? Samanlaisia ihmisiähän heistäkin osa on kuin ISIS tai Boko Haram. Mitä nyt omiaan ja vääräuskoisia tappavat, pukevat omat lapsensa pommiliiveihin ja räjäyttävät lapsensa kuun jumalan kunniaksi...

    Et vastannut kysymyksiin, mm; miten palestiinan tunnustaminen toisi rauhan palestiinalaisten ja israelilaisten / islamin ja Israelin välille?

    "Molemmissa maissa on herrarotu joka on ylitse muiden. Natsit kaasuttivat tuhansia juutalaisia hengiltä ja juutalaiset polttivat tuhansia Gazan lapsia hengiltä esim. YK:n ylläpitämissä kouluissa yms. yms."

    - Juutalaisilla ei ole mitään rotuopillista ylemmyyden tunnetta, ajattelumallia jonka mukaan olisivat ylitse muiden. Kannattaisiko kysyä mikseivät gazalaiset vieneet lapsia turvaan, ja miksi ampuivat ohjuksillaan ja raketeillaan kouluista ja sairaaloista Israelin puolelle? Kun tietävät varsin että Israel vastaa hyökkäyksiin? Miksi YK:n ylläpitämiin rakennuksiin oli varastoitu aseita? YK tuomitsi ne.

    Näin palestiinalaiset kohtelevat omiaan:
    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288518206275.html

    Näistäkin voit päätellä kumman osapuolen takana se viha on:

    https://www.youtube.com/watch?v=r5168ysQ2rU

    https://www.youtube.com/watch?v=2pjFJ0HPt5g

    Sinä et ole ottanut mitään selvää mistään, vaan lukenut median yksipuolista kuvaa ja vihervasureiden Israel viha-propaganda julkaisuja

    Edelleenkin olet kuin natsi. Natsien mielestä juutalaiset olivat syöpäläisiä yms. ja niin ollen heidän tuhoamisensa oli oikeutettua. Nyt vedät itse jatkuvasti esille palestiinalaiset ja yrität demonisoida heidät samalla tavalla kuin kunnon natsi juutalaisen. israel on kuin Hitlerin natsisaksa jossa koko valtiokoneisto on viritetty heikompien sortamiseen rodun ja uskonnon perusteella. Sinä olet nykyajan siionistinatsi joka tosiaan toimii kuten pahimmat natsit aikoinaan oman ideologian sokaisemana.
    Hitlerin rikoksia ei voi väheksyä sen perusteella, mitä juutalaiset tekivät (olihan heidän joukossa murhamiehiä, sabotöörejä, mustanpörssin kauppiaita, varkaita, pettureita jne.)
    Myöskään israelin rikoksia ei voi väheksyä sen perusteella mitä sen uhrit tekivät. Jarno Mäkinen teki esim. työtään YK:n alaisuudessa aseettomana tarkkailijana. Israel pommitti häntä koko päivän tykistöllä ja kun Jarno ei suostunut kuolemaan niin israelin ylimmän johdon päätöksellä Jarno murhattiin lentopommituksella 500kg:n täsmäpommein. Tuskinpa edes Hitler olisi syyllistynyt noin raukkamaiseen murhaan.

    Konfliktissa on aina vähintään kaksi osapuolta? Kuka demonisoi täällä juutalaisia? Mitään palestiinalaisia ei ole demonisoitu, he toimivat siten kuin toimivat ja se on totuus.

    Vertaamalla toista natsiin osoittaa muun muassa vain sen ettet; tiedä mitä koko termi tarkoittaa, ja argumentoinnin ja faktojen puutetta ja ennen kaikkea suhteellisuuden ja todellisuuden tajun puutetta. Tuomitset toisia heppoisin perustein, omien mielipiteidesi ja tunteidesi pohjalta.

    Totta kai Israelkin on tehnyt ja tekee väärin, mutta suurimmaksi osaksi syytteet ovat täysin perusteettomia, ja mikä tahansa valtio puolustaa omia kansalaisiaan, miksei Israel?

    Ja täysin pähkähullu väite että mikään valtio alkaisi yhden aseettoman tarkkailijan ajojahdin tykistöllä ja pommeilla. Valitettavasti ollut väärässä paikassa väärään aikaan, niissä tehtävissä on mahdollisuus kuolla väkivaltaisuuksissa.

    Äänestä

  • Kukatäällädemonisoiketä kirjoitti:

    Jarno Mäkisen murhaa ja henkeään vähättelevänä osoitat vain olevasi siionistinatsi joka kunnioittaa muiden elämää juuri samalla tavalla kuin natsitkin.
    Fasistisen israelin sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan puolustelevat ovat juuri sellaisia nykyajan fanaatikkoja kuin Hitlerin omat natsikannattajat. Keskitysleirit, ghetot, laittomat salamurhat, pidätykset, elintilan valloitus, heikompien demonisointi yms. yms. toistuvat Israelissa samanlaisina kuin natsisaksassa. Voimme valita olemmeko oikeuden puolella vai olemmeko tämän päivän natseja, siionistinatseja. Siionistinatsi eroaa natsista siinä, että natsi poltti juutalaisen kun tämä oli ensin kaasutettu hengiltä, siionistinatsi polttaa Gazan lapset fosforipommeilla suoraan hengiltä tai elinikäisesti pahasti vammauttaen.

    Höpö höpö, vasemmiston hörhöt lääkityksellä lukkojen taa!

    Äänestä

  • EtEläTässäMaailmassa kirjoitti:

    Höpö höpö, vasemmiston hörhöt lääkityksellä lukkojen taa!

    Kuka haluaisi elää sinun israelia ihannoivassa maailmassa. Siionistinatsiaatteesi on jotain sellaista johon en haluta koskea edes pitkällä kepillä. Sinun lastentappamisia ihannoiva aatteesi on peräisin fasismin ja natsismin syvimmistä ja pimeimmistä syövereistä. Jarno Mäkistä väheksyvänä olet vielä maanpetturi joka ei ansaitse minkäänlaista paikkaa Suomessa.

    Äänestä

israel on maailman pahuuden pesä joten se on asetettava täydelliseen boikottiin.

Äänestä
  • Ja mitä perusteita väitteillesi on?
    (Ovatko ne: "No kun musta tuntuu, kun kaikki muutkin...")

    Mitähän se rauhan uskonto islam opettaa? Ja kehottaa tekemään? Arabit ovat myöskin julistaneet: "EI rauhaa Israelin kanssa, EI Israelin tunnustamista, EI neuvotteluja Israelin kanssa"

    Islam on maailman pahuuden pesä.

    palejen on lopetettava terrori ja vihaopetus.

    Hamasin opetus lastenohjelmissa lapsille: ampukaa juutalaiset:
    https://www.youtube.com/watch?v=JnloWJvTpL8

    Totuus Hamasista 90 sekunnissa:
    https://www.youtube.com/watch?v=1p2PUy3a1VM

    Äänestä

On oikein että juutalaisten valtioterrorille aletaan panna kapulaa rattaaseen.

Äänestä
  • Jaa, että mille terrorille? Minä kun olen käsittänyt että ne palestiinalaiset ovat joka kerta aloittaneet riehumisen, omat lapset räjäytetään surutta KUUN jumala allahin kunniaksi. Palestiinalaiset käyttävät kaikki tuki rahansa tunnelien tekemiseen Israelin puolelle jotta pääsevät teurastamaan juutalaisia. Paljon tukirahoista menee palestiinalais-terroristien johdon taskuun.

    Sinäkin voisit perustella väitteitäsi "valtioterrorista", mutta niitä ei taida olla joten sitten vain huudellaan puna-vihreää ideologiaa?

    Äänestä

  • Ihan oikein. israelin valtioterrori jota USA on niin tehokkaasti YK:n turvallisuusneuvostossa vetollaan suojannut on ihan käsittämätöntä tässä maailmassa. Kuinka jokin valtio voi toimia kuin Israel? Polttaa esim. puolustuskyvyttömiä ja aseettomia pikkulapsia fosforipommein kuoliaaksi? Tuo siis täysin harkitusti ja tieten tahtoen.

    Äänestä

  • israel_Hitlerin_jäljissä kirjoitti:

    Ihan oikein. israelin valtioterrori jota USA on niin tehokkaasti YK:n turvallisuusneuvostossa vetollaan suojannut on ihan käsittämätöntä tässä maailmassa. Kuinka jokin valtio voi toimia kuin Israel? Polttaa esim. puolustuskyvyttömiä ja aseettomia pikkulapsia fosforipommein kuoliaaksi? Tuo siis täysin harkitusti ja tieten tahtoen.

    Niin, Israel tekee sitä ihan huvikseen? Mitenhän Venäjä toimisi jos jokin ryhmittymä Suomessa alkaisi ampua Venäjän asutuskeskuksiin raketein ja ohjuksin, joissa on jopa 170kg räjähdekärki? Ja niille pikkulapsilla on räjähdevyöt ja monella rynnäkkökivääri, puolustuskyvyttömiä?

    Äänestä

  • Mietivähän kirjoitti:

    Voihan tuota katsoa YouTubesta kun israelin juutalaiset kokoontuvat huvikseen lepotuoleissaan piknikille seuraamaan kun Israel pommittaa Gazan pikkulapsia hengiltä. Fosforipommitukset näkyy hyvin, siinä voi katsellessa jopa haistaa miltä pikkuvauvan palanut liha haisee.
    Mitähän sitä suomalaiset tekisivät jos Venäjä piirittäisi vaikkapa Tampereen ja estäisi niin liikenteen, kaupan, matkustamisen, sähkön- yms. kulun kaupunkiin vuodesta toiseen? Pommittaisi sen sähkölaitokset, sillat, sairaalat, tehtaat ym. muutaman vuoden välein. Tappaisi noissa pommituksissa tuhansia ihmisiä koteihinsa. Niin, mitähän tamperelaiset tekisivät? Epäilenpä, että sieltä nousisi hyvin isänmaalista porukkaa vastarintaan joka käyttäisi kaikki mahdollisuudet piirittäjän eliminoimiseksi.

    Äänestä

  • israel_fasistisin_valtio kirjoitti:

    Miksipä Venäjä tekisi niin? Et maininnut mitä tamperelaiset olisivat tehneet ensin, itsemurha-iskuja ukko ylijumalan nimissä?

    Äänestä

  • KerroSyyMiksi kirjoitti:

    Miksipä Venäjä tekisi niin? Et maininnut mitä tamperelaiset olisivat tehneet ensin, itsemurha-iskuja ukko ylijumalan nimissä?

    Miksi Israel murhasi Jarno Mäkisen? Miksi israel murhasi Norjassa täysin sivullisen. Miksi israel murhasi 9 turkkilaista merimiestä kansainvälisillä vesillä? Miksi israel murhasi tuhansia pikkulapsia Gazassa. Miksi israel hakkautti tuhansien lasten luut poikki? Miksi israel toimii kuin Hitler?

    Äänestä

Tässä vähän totuutta epäilijöille

12 Kysymystä, mitkä todistavat, että Palestinaa ei ole koskaan ollut olemassa!

Jos olet varma, että “Palestina maana pohjautuu taaksepäin läpi kirjoitetun historian,” odotan että olet myös kykenevä vastaamaan muutamaan peruskysymykseen Palestiinasta maana:
.
1) Milloin se perustettiin ja kenen toimesta?

2) Mitkä olivat sen rajat?

3) Mikä oli sen pääkaupunki?

4) Mitkä olivat sen suurimmat kaupungit?

5) Mikä muodosti perustan sen taloudelle?

6) Mikä oli sen hallitusmuoto?

7) Voitko mainita edes yhden Palestiinalaisen johtajan ennen Arafatia?

8) Oliko Palestiinan olemassaolo maana tunnustettu silloin, tai nyt, niin, että se ei jätä tulkinnan varaa?

9) Mikä oli Palestiinan äidinkieli?

10) Mikä oli Palestiinan valtauskonto?

11) Mikä oli sen rahayksikkö? Valitse mikä tahansa päivämäärä historiassa ja kerro mikä oli Palestiinan valuutan vaihtokurssi suhteessa US dollariin, Saksan markkaan, Iso-Britanian puntaan, Japanin jeniin, tai Kiinan yuaniin sinä päivänä.

Ja lopuksi, koska ei ole olemassa mitään sellaista maata tänään, niin mikä aiheutti sen kuoleman ja milloin se tapahtui?

Surkuttelet tämän "kerran niin ylpeän” ja ”alas painuneen” kansakunnan historiaa. Kertokaa nyt juuri siitä ”kansakunnasta” ja siitä mistä se ihan tarkalleen olisi ollut niin ylpeä?

Tässä ehkä vähiten sarkastinen kysymys kaikista: Jos ihmiset, joita virheellisesti kutsutaan “palestiinalaisiksi”, ovat jotain muuta, kuin yleisiä arabeja, jotka ovat kerätty – tai heitetty ulos – arabimaailmasta, jos heillä todella olisi aito geneettinen identiteetti, mikä antaisi heille oikeuden itsemääräämiseen, miksi he eivät koskaan yrittäneet itsenäistyä ennen kuin arabit kärsivät tuhoisan tappion kuuden päivän sodassa?

Toivon että koetat välttää kiusausta jäljittää näitä modernin ajan “Palestiinalaisia” raamatullisiin Filistealaisiin: Koettamalla korvata historiaa etymologialla, ei toimi tässä asiassa.

Totuuden pitäisi todella olla selvää kaikille, jotka haluavat tietää siitä. Arabimaat eivät ole koskaan jättäneet unelmaansa Israelin tuohoamisesta; he vaalivat sitä vielä tänä päivänäkin. Sotillaallisin keinoin saavuttamatta jäänyt paha päämäärä yritetään nyt saavuttaa valtakirjalla (YK ja jotkut länsimaat. Kääntäjän huomautus). Tätä tarkoitusta varten luotiin terrorijärjestö, mikä syynistesti kutsuttiin “Palestiinan kansaksi” ja se asetettiin Gazaan , Judeaan, ja Samariaan. Kuinka muuten voit selittää Jordanian ja Egyptin kieltäytymisen ehdoitta tapahtuvan “Länsirannan” ja Gazan palautuksen vastaavasti?

Tosiasiassa Arabivästöillä Gazassa, Juudeassa, ja Samariassa on huomattavasti vähemmän kansallisia vaatimuksia kuin intiaaniheimoilla Conneticutissa, mitkä menestyksellisesti ovat voineet perustaa verovapaan kasinon:

Tällä heimolla on ainakin päämäärä, mikä motivoi heitä. Näillä niin kutsutuilla “Palestiinalaisilla” on yksi ainoa motivaatio: he haluavat tuhota Israelin ja kirjassani tämä ei riitä laskemaan heitä sen vuoksi kansakunnaksi” — tai miksikään muuksi, paitsi sellaisiksi, mitä he todella ovat: terroristi organisaatioksi, mikä eräänä päivänä tullaan purkamaan.

On olemassa yksi ainoa tie saavuttaa rauha Lähi-Idässä. Arabimaiden tuleen tunnustaa ja hyväksyä tappionsa sodassaan Israelia vastaan ja hävinneenä osapuolena maksaa Israelin jälleenrakentamisen yli 50 vuoden ajalta mitä he ovat sitä vastaan käyneet. Kaikkein sopivin muoto jälleenrakentamiselle olisi sen oman terrorijärjestön poistaminen Israelin maasta ja tunnustaa Israelin jo muinainen suveriniteetti Gazassa , Juudeassa, ja Samariassa.

Tämä merkitsisi Palestiinan Kansan loppua. Mitä sinä sanon vielä sen synnystä?

- See more at: http://jewfacts.com/12-questions-every-palestine-supporter-should-know-to-answer/#sthash.0mefkLgh.dpuf

Äänestä

Mitä rauhan uskonto islam sitten harjoittaa KOKO AJAN? Vaikea pala vihervasureilla kun muslimit teurastavat toisiaan?
.
.
ISIL & lapsisotilaat:
.

"ISIL järjestöön liittyy joka kuukausi yli 1000 innokasta jihadistia eri

puolilta islamilaista maailmaa, myös läntisistä maista, Euroopasta,

USA:sta ja Kauko-Idän valtioista. Mistä he ammentavat ideologiansa?

Mikä saa heidät motivoitumaan ja liittymään järjestöön joka on onnistunut

jo luomaan itsestään ja toiminta-tavoistaan kauhunsekaisen ja äärimmäisen

brutaalin kuvan? Tällä hetkellä realistiset arviot ISIL:in vahvuudesta

liikkuvat 50-70.000 taistelijan määrissä, ja vaikka heitä USA:n armeijan

mukaan kyetään surmaamaan sadoittain joka kuukausi, kasvaa järjestön

määrä jatkuvasti. Eräs ryhmä josta on tähän saakka enimmäkseen vaiettu,

ovat lapset, 12-15 vuotiaat nuoret pojat. Seuraavassa kooste eri

uutislähteistä jotka ovat onnistuneet haastattelemaan leireiltä paenneita

nuoria, tai heitä jotka ovat saaneet luvan antaa haastattelun.

.

Heitä on ryöstetty vanhemmiltaan, tai vanhemmat on teurastettu joten

lapset ovat jääneet orvoiksi ja siten helpoiksi kohteiksi aivopesulle.

Toisille on selitetty että vanhemmat ovat halunneet heidän liittyvän

ISIL:iin ja siten tuottavan kunniaa Allahille, profeetalle ja myös

perheelleen. Lapset on irakilaislähteiden mukaan, siirretty pääasiassa ISIS-järjestön

erityisesti lapsille suunnitelluille harjoitusleireille Irakissa ja

Syyriassa. Asiasta uutisoi ensiksi maailmanlaajuinen viikkolehti

Newsweek. Sen mukaan kaapatut lapset vietiin pääasiallisesti neljästä

kaupungista Irakin Dijalan ja Anbarin maakuntien alueelta. He ovat iältään

12–15 -vuotiaita ja heitä on yhteensä noin 500.

.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ISIS on vienyt tällaisen määrän

lapsia Irakin rajojen sisällä. “He aikovat aivopestä lapset

itsemurhapommittajiksi”, Dijalan maakunnan poliisipäällikkö Kasim Al-

Saidi kommentoi.

.

Lähi-idässä toimiviin terroristijärjestöihin erikoistunut Nottingham Trent

University -yliopiston tutkija Natasha Underhill kertoo Newsweekille

lapsien värväämisen olevan hyvin tyypillistä kaikille alueen

terroristiryhmille.

.

”Lapsia on helppo aivopestä uskomaan tiettyyn ideologiaan”, Underhill toteaa.

.

Hänen mukaansa ISIS hakee lapsista jatkajia aatteelleen. Lapset ovat

Underhillin mukaan myös hyödyllisiä taistelijoina, koska he pääsevät

helposti kulkemaan paikkoihin, joihin aikuisilla ei ole asiaa.

.

”ISIS tulee käyttämään heitä pahimpiin mahdollisiin tehtäviin. Heidät

laitetaan etulinjaan ja tekemään itsemurhaiskuja”, Underhill arvioi. Hän

kertoi, että Irakin ja Syyrian ISIS-alueilta on jo tämän vuoden aikana

kantautunut, tosin vielä vahvistamattomia tietoja siitä, että taisteluissa olisi

kuollut ISIL- jihadistijärjestön puolella sotineita jopa 9-12-vuotiaita

lapsia.

.

Lapsiasioihin erikoistunut Fred Abramhams ihmisoikeusjärjestö Human

Rights Watchista on Underhillin kanssa samoilla linjoilla. Myös hänen

mukaansa ISIS:n riveihin on liittynyt valtaisia määriä lapsia. Hän

kuitenkin muistuttaa, ettei läheskään kaikkia lapsia pakoteta liittymään

jihadisteihin.”Kun olet heitteillä ja menettänyt perheesi ja kotisi, tuntuu

ajatus vallasta, eteenpäin pääsemisestä ja jopa rahasta houkuttelevalta”,

Abrahams kommentoi .

.

Hän sanoo tietävänsä jopa tapauksia, joissa vanhemmat ovat lähettäneet

omia lapsiaan ISIS-leireille rahallista korvausta vastaan. Lisäksi monet

ulkomaalaiset taistelijat ovat tuoneet lapsiensa mukanaan ISIS-alueille.

ISIS:n tiedetään värvänneen runsaasti lapsia. Heitä on kutsuttu järjestön

propagandassa kuten videoissa muun muassa "kalifaatin pennuiksi".

.

Wall Street Journal on haastatellut muutamia ISIS:n riveistä Syyriasta

paenneita teini-ikäisiä poikia. Heidän kuvauksiaan ISIL-yhteyksistään

seuraavassa:

.

17-vuotias Jomah kertoi istuneensa muiden kanssa ympyrässä, jonne

opettajat toivat kolme pelokasta syyrialaisvankia ja pakottivat heidän

polvilleen. Opettajat kysyivät vapaaehtoisia ja sanoivat mestaajien saavan Allahilta

lahjoja. Nuorimmat nostivat kätensä.

.

“Se oli kuin oppiminen leikkaamaan sipulia. Otat häntä otsasta ja hitaasti

viillät kurkun poikki", Jomah kuvailee myös miten irrotettuja päitä

kierrätettiin ringissä. Jomah sanoo tottuneensa asiaan ajan myötä, ja heille

esitettyjen videoiden auttaneen ja opettaneen suoriutumaan karmeasta

teloittamisesta.

.

"Allah kirotkoon isäsi joka antoi sinulle elämän, koira. Tuokaa meille uusi, elävä", eräs hymyilevä lapsi huutaa videolla, osoittaen sormellaan mestattua päätöntä ruumista.

.

Jomah sanoo liittyneensä ISIS:iin tylsyyden takia. Perheille maksetaan

pojista 150 dollaria kuukaudessa. Toinen 17-vuotias, Ismail sanoo häntä

käsketyn mestaamaan kaikki erään heimon 14-45 -vuotiaat miehet. Ismail

kieltäytyi, mutta hänen 10-vuotias veljensä otti homman ja sanoi

puhelimessa veljeään Ismailia vääräuskoiseksi ja kehotti palaamaan, tai

häntä kohtaa Allahin laki."

[...jatkuu...]

Äänestä
  • "Veljekset olivat käyneet läpi 45 vuorokauden kurssin sharia-laista ja

    saaneet myös 15 vuorokauden koulutuksen aseisiin ja räjähteisiin. Päivät

    alkoivat aina rukouksilla aamuneljältä ja päättyivät rukouksiin

    iltayhdeksältä. Noiden kahden viikon aikana pojat valmistettiin ja

    valmennettiin joko taisteluun, vartijoiksi, henkivartijoiksi tai

    itsemurhapommittajiksi.

    .

    "Tyhmät ja pelokkaat valittiin aina itsemurhapommittajiksi", eräs 14-

    vuotias ex-sotilas kertoi.

    .

    Syyriassa ja Irakissa suuria alueita valloittanut ISIS-jihadistijärjestö

    julkaisi hiljattain teloitusvideon, jossa nuori 12-vuotias poika ampuu

    vangin kylmäverisesti. Hän kuuluu järjestön kasvavaan lapsisotilaiden

    joukkoon, jota ISIS kutsuu ”kalifaatin pennuiksi”. Daily Beastin mukaan järjestö

    kouluttaa lapsia jihadisteiksi yhä suunnitelmallisemmin, nimittäin ISIS

    aloitti hiljattain hallitsemillaan alueilla ohjelman, jossa kaikkien

    vanhempien on ilmoitettava lapsensa järjestön ylläpitämiin kouluihin.

    Lisäksi se on alkanut värvätä opettajia. ISIS-alueilla toimiviin kouluihin

    pääsee opettamaan vain jos on valmis hyväksymään jihadistien laatiman

    opetussuunnitelman. ISIS:n kouluissa ja nuorisoleireillä lapsille opetetaan

    järjestön tiukkaa tulkintaa islamista. Virallisesti järjestön

    opetussuunnitelmaan kuuluvat aineet ovat uskonto, arabia, matematiikka,

    fysiikka, kemia, biologia ja englanti.

    .

    ISIS-alueilta paenneiden mukaan lasten koulutus näkyy myös

    arkielämässä. ”Vanhemmat varovat nykyisin sanojaan lapsiensa edessä. Jotkut

    pelkäävät lastensa tekevän heistä ilmoituksen”, järjestön hallitsemasta

    Syyrian Raqqasta Turkkiin paennut Sami sanoo. Hänen mukaansa Raqqan

    kodeissa puhutaan enää kuiskaten jotta ei tultaisi ilmiannetuiksi joka

    yleensä merkitsee kuolemantuomiota ilman minkäänlaista

    oikeudenkäyntiä. Syyrian sotarikoksia käsittelevän YK-raportin mukaan

    ISIS:n harjoittama lapsien aivopesu on vaarassa synnyttää "joukon

    taistelijoita, joille väkivalta on ja tulee olemaan uusi elämäntapa”.

    Järjestön tiedetään käyttävän lapsia esimerkiksi taistelutehtävissä ja

    itsemurhaiskuissa. Joidenkin lähteiden mukaan ISIS-taistelijat ovat

    käyttäneet lapsia myös ihmiskilpinä.

    .

    Raqqassa miehet rukoilevat kaduilla ja naiset kulkevat peitettyinä.

    Järjestystä ylläpitävät paikalliset komentajat, joita kutsutaan emiireiksi tai

    prinsseiksi", ISIS-järjestön epävirallisessa päämajassa Syyrian Raqqassa

    varastetun tavaran kauppiaana toiminut Omar kertoo Al Jazeeralle.

    Omarin mukaan ISIS keskittyy lasten värväämiseen. "Kun lapset

    aivopestään nuorella iällä, heistä tulee voimakastahtoisia ja he uskovat

    pelastukseen marttyyriksi tulemisen kautta."

    Myöskin Omar kertoo ISIS-taistelijoiden kutsuvat lapsisotilaitaan

    "pennuiksi".

    .

    Suuria maa-alueita ja useita kaupunkeja Irakista ja Syyriasta vallannut

    ISIS-järjestö toimii monella tapaa kuin suuri yritys. Jäsenkuntaa

    kasvatetaan ammattimaisesti toimivalla värväysketjulla, joka operoi

    ympäri maailmaa. Julkisuuskuvaa taas pitää yllä joukko järjestön työntekijöitä, joiden vastuulla on hallita ISIS:n näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja vaikuttaa

    uutislähteisiin. "He uskovat mitä tahansa".

    .

    Hieman vanhemman, jo 27-vuotiaan Salamin tehävänä oli saada ISIS:n

    riveihin tuoreita taistelijoita ulkomailta. Hänen mukaansa uusia jihadisteja

    on helppo hallita ja he uskovat mitä tahansa. "Heidät aivopestään.

    Kerromme heille uskonnosta, paratiisista ja neitsyistä", Salam selitti, hän

    kertoi myös toimineensa aikaisemmin IT-alalla, saaneensa kohtuullisen

    suurta palkkaa ja viettäneensä työpäivänsä netissä. Salamin mukaan ISIS:n

    tärkein työkalu värväyksissä on media. Julkisuus tuo jatkuvasti uusia

    taistelijoita ja kasvattaa myös järjestön suosiota Irakissa ja Syyriassa."

    Äänestä

Muslimit kiristävät öljy aseellaan Pekingiä...

Äänestä

Moskeijan radikaalit opetukset

Viime syksynä islamiin kääntynyt mies mestasi naisen Oklahomassa, USA:ssa. Nyt samassa moskeijassa käynyt ex-muslimi kertoo lisää aiheesta.

Moskeijan entinen jäsen, koka käyttää nimeä “Noor,” kertoo enemmän Suur-Oklahoma Cityn islamilaisesta yhdyskunnasta, jossa mestaaja Alton Nolen kävi. Julkisesti moskeija ei kehota väkivaltaan, mutta kun muslimit ovat keskenään, heille opetetaan jihadia ja väkivaltaa.

Hän kertoo moskeijan jäsenten ilmoittaneen antavansa suojaa vaikkapa Usama bin Ladenille, jos tämä olisi joskus ilmestynyt heidän ovensa taaksen.

Hän jätti myöhemmin moskeijan, koska piti sitä ihan liian radikaalina omaan makuunsa, mutta on myöhemmin vieraillut siellä uudestaan viranomaisten pyynnöstä.

http://insider.foxnews.com/2014/10/01/chilling-man-who-attended-okla-beheading-suspect's-mosque-reveals-radical-teachings

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mov kirjoitti:

Kiina ei voi lähettää työvoimaa Länsirannan laittomille uudisasutustyömaille, koska Peking on ilmoittanut kieltävänsä rakennustyöläistensä osallistumisen Israelin uudisasutusten rakentamiseen. Syy on yksinkertainen: maan hallitus kannattaa palestiinalaisvaltion perustamista laittoman miehityksen sijaan.

Huolimatta siitä, että kiihtyvä rakentaminen on käytännössä este rauhanneuvotteluille, oli se esimerkiksi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun uudelleenvalintakampanjan avainlupauksia. Israelin hallitus onkin toivonut voivansa nostaa nykyisen 8 000 vierastyöläisen määrän 15 000:een. Pekingin päätöksen myötä nämä haaveet käytännössä murskautuivat.

Israelin laittomuuksien vastustaminen ja boikotointi eivät ole enää pelkkää ruohonjuuritason toimintaa, vaan monet valtiot ja suuryritykset kuten Brasilia sekä ranskalainen rautatieyhtiö Veolia ovat karsineet yhteistyötään Israelin kanssa nimenomaan sen roistomaisen politiikan vuoksi. Myös esimerkiksi Etelä-Afrikassa kymmenet yritykset ovat alkaneet boikotoida turvayhtiö G4S:ää johtuen sen osuudesta roistovaltion toimiin.

Lähteet: RT, BDS Movement

Aiheeseen liittyen:

http://www.patriootti.com/katsaus-boikottiliikkeen-voiton-taytteiseen-vuoteen-2014/
http://www.patriootti.com/boikottiliikkeen-voittokulku-jatkuu-brasilia-purkaa-sopimuksensa-israelilaisen-asejatin-kanssa/
http://www.patriootti.com/boikotti-puree-sodastream-sulkee-tehtaan-lansirannalla/

http://www.patriootti.com/kiina-vetaytyy-lansirannan-rakennustyomailta/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu