Eräs adventistisisar kertoi, että hän oli vielä sukupuolisesti koskematon, eli neitsyt, vaikka hän olikin synnyttänyt kaksi lasta. Tosin hän oli eronnut miehestään ja etsi itselleen uutta kumppania. Sisar kertoi, että oli kuitenkin vielä neitsyt, koska lapset, jotka hänelle syntyivät olivat syntyneet Pyhästä Hengestä, ei siis miehen tahdosta? Voiko tämä olla mahdollista vai pitääkö lapsilla olla maallinen isä, mies?
Eräs kysymys.
Ymmällään
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Adventistit opettavat, että he ovat kaikki neitsyitä. Puolet on vain viisaita neitsyitä ja toinen puoli tyhmiä.
Tyhmät odottavat ylkänsä sisään tuloa siihen asti kun pastori on sanonut alttarilla aammenen.
Viisaat ovat varautuneet öljyämään itsensä hyvissä ajoin ennen hääyötä ja antaneet yljän paukuttaa menemään oikein kunnolla, niin että rasvat on tirisseet ja mahlat vuotaneet.