Suomi Natoon

Venäjään ei voi luottaa koska se on monta kertaa hyökännyt Suomeen. Kaiken lisäksi Suomi joutunut luovuttamaan alueita Venäjälle.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Neuvostoliiton jälkeinen Venäjän valtio ei ole kertaakaan hyökännyt Suomeen.

Suomi joutui luovuttamaan maitaan Neuvostoliitolle sodan aikana.

Venäjällä on oikeistolainen presidentti, ja maa toimii samalla tavalla kuin Yhdysvallat Obaman johtamana.

Äänestä

Suomen pitäisi kuulua Natoon, etsikkoaika on vaan jo hukattu, ei ole liittyminen enää mahdollista, nyt mennään taas ajopuuna historian virrassa ja katsotaan kuinka käy.

Ehkä pärjäämme ilman Natoa, on vaan taas suometuttava opittuun tapaan ja pysyttävä riittävän etäällä ruotsalaisista, jotka ovat ennenkin kärsimykset suomalaisille tuottaneet. Sekin on todettava, Suomi on itsenäisyytensä aikana hyökännyt useammin itään, kuin sieltä tänne, toiminut natsien sotakaluston lavettina hyökkäyksissä, samoin ruotsinvallan aikaan ruotsalaisten sotaleirinä. Näitä kun varotaan, on mahdollista elää täällä.

Äänestä
  • stallarin jorinaa

    Äänestä

  • nämäovatstallareita kirjoitti:

    stallarin jorinaa

    päästeletkö useinkin tuollaista "jorinaa", tuleeko se ulostettaessa, vai kun yrität puhua?

    Äänestä

Edelleen Vänäjä on sama NL.

Äänestä

Hei rasvanahkanatsit,olette väärässä,Venäjä ei ole ikinä hyökännyt Suomeen. Niet!

Äänestä
  • On hyökännyt lukuisia kertoja suomalaisten kimppuun, Ruotsin vallan aikana ja sen jälkeen. Venäjäähän ei ollut olemassa ennen tuota Ruotsin vallan aikaa.

    Äänestä

  • Ajiat kirjoitti:

    On hyökännyt lukuisia kertoja suomalaisten kimppuun, Ruotsin vallan aikana ja sen jälkeen. Venäjäähän ei ollut olemassa ennen tuota Ruotsin vallan aikaa.

    Ei ole hyökännyt Suomeen ;) Niet!

    Äänestä

Tilanne maailmassa oli aivan toinen, kuin nyt. Ja lopulliseen Suomen tappioon olivat syyllisiä silloin vallassa olevat sotaherrat jotka halusivat tehdä suursuomea. Jos nyt halutaan sotaa, niin liitytään ihmeessä tähän maailman valloittaja ja määrääjä poliisiin, eli Natoon. Ei se tuo Suomelle muuta, kuin etuvartion, jonne hyökättäisiin ensimmäisten joukossa. Kaiken paras parasta olisi, jos Nato karkoitettaisiin koko euroopasta, niin aseliennytys voisi alkaa.

Äänestä

Neuvostoliitto on hyökänny Suomeen 1 kerran. Suomi on hyökännyt Neuvostoliittoon Saksan kanssa 1 kertaa. Puntit on siis tasan.

Äänestä
  • Unohdat ne useat suomalaisten hyökkäykset Vienan Karjalan valtaamiseksi Suomen itsenäistymisen jälkeen ja Viron kautta tehdyn hyökkäyksen.

    Äänestä

  • venäjäKerranSuomiViisi kirjoitti:

    Unohdat ne useat suomalaisten hyökkäykset Vienan Karjalan valtaamiseksi Suomen itsenäistymisen jälkeen ja Viron kautta tehdyn hyökkäyksen.

    Vielä lisäisin listaan Petsamon retket jotka olivat sotilasluontoisia mutta tuli-
    vat nolosti torjutuiksi brittien ja venäläisten toimesta.

    Äänestä

Venäjään voi Suomi luottaa ellei ärhentele. Ukraina kuuluu venäläisen ajattelun mukaan Venäjän etupiiriin. Suomi ei.

Äänestä

Suomi ei ole ikinä kuulunut Venäjään. Puolan ja Ukrainan tilanne täysin toinen. Kaikki Venäjän johto tunnustaa ja hyväksyy tilanteen. Mutta jos Natoo rajalle Venäjän puolustusdoktriini on ankara. "Mikäli Venäjä katsoo sen rajoja uhmailtavan-puuttuu se toimeen".

Äänestä

Putin sanoo:Venäjä joutuu uddelleen puolustamaan rajojaan.

Äänestä

Varmaan vaikea suomalaisten käsittää että suurvalta ei suvaitse tonttuilua rajoil-
laan.Ja meillä on naapurina meitä mahtavampi Venäjä,meidän entinen emomaamme.-Hölmöt meillä pullistelee,viisaammat eivät mene vieraan vipuun
vaan pysyvät jäntterästi omalla kannallamme :) Ei kannata ampua omaan jal-
kaan. Eiks jeh äärinatsit?

Äänestä
  • Siis mä en ymmärrä mitä tällä voitetaan. Jos Suomi voitttais joku alue joka menetetty niin vot!

    Äänestä

  • uhpohtfyy kirjoitti:

    Siis mä en ymmärrä mitä tällä voitetaan. Jos Suomi voitttais joku alue joka menetetty niin vot!

    Et näköjään ymmärräkään mutta juur sitä varten on paremmat ymmärtäjät
    paikalla. Hyvää yötä suomenvoittaja-alueen- ja suursuomen nuotiota yllä-
    pitävälle ylipää-johtajalle.Nato ei sit tullukaan .. Voi kehveli ja ruutana :)
    -Mahtaa masentaa rasvanahkademaria jonka märkä uni on us-army vermeet
    itsenäisyyspäivän paraatissa samoinkuin rasvanahkanatseja joitten ai-
    noa ajatus on ensi ateria ja känni :)

    Äänestä

Rasvanahkanatsit ja -demarit. Samaa joukkoa outoa.Sieltä se vasismi sikiää
kuten ennenkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sotakorvauksettakaisin kirjoitti:

Venäjään ei voi luottaa koska se on monta kertaa hyökännyt Suomeen. Kaiken lisäksi Suomi joutunut luovuttamaan alueita Venäjälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu