Jokos Lieksassa näkyy tällaisia plakaatteja
islam.valtaa
973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmaan pian, kunhan nämä itsensä ylivertaisiksi tuntevat ja ylimielisesti käyttäytyvät ihmiset on" kotoutettu" eli hankittu kaikki hienot asiat mitä parempaan elämään kuuluu. omasta väestä ei nyt niin suurta huolta.
Melkoisen hyökkäävää tekstiä, mutta se on sitä islamia.
Jesse ei voinut olla muslimi.Islamin usko sai alkusa vuonna 610,jälkee kristuksen syntymän.Muhammad näki enkeleitä,ja sai kotikaupugistaan Mekasta kenkää.Kundi muutti Medinaan ja alkoi ryöstelemään karavaaneja ammatikseen.Eipä pojasta ole polvi parantuna.Ei älynnyt tulla Suomeen kaikki olisi valmiiksi eteen kannettu.ois saanut jumalattomat kasat oravannahkoja tekemättä mitään.
Ei voinutkaan, mutta musut haluaa omia senkin.
Mie liityn muslimeihin.Loppusi tossun alla oleminen.Miehen ei tarvihe kun kolmesti sanoo vaimolleen jotta eroan sinusta,ero tuli jotta napsahti.Muijalla pitää olla miehesä suostumus erossa,ASIAA!Sitten voisin otaa 4,utta,iällä ei ole väliä,Suomen lainsäädäntö on vain on niin sieltä,kun suojelee pikkutyttöjä pedofileilta.Oikeesti pedarien ja raiskaajien kuvat pitäs laitaa lehteen,kiitos MV lehti kun osan julkaset.
onhan näitä jalkavaimoja ja henkilökohtaisia 'sihteereitä' luteri suomalaisella miehellä
Ja naisilla on varamiehiä niistä vain ei puhuta.
Muhametti oli homo
TULOSSA ON TULOSSA ON