Merkel pelasti Saksan toiseksi suurimman pankin EU veronmaksajien rahoilla Kreikan kautta ja tämä pelastusretki on maksanut Euroopan veronmaksajille lähes 300 miljardia euroa, kun ottaa maiden sitoumukset IMF:lle ja EKP:lle mukaan.
Kreikan kansa ajettiin tuhoon, vaikka alusta asti tiedetiin, ettei Kreikka kykene selviämään niin suurista veloista ilman velkasaneerausta. Samoin tiedettiin, mitä Troikan vaatimukset eläkkeiden leikkauksista ja palkkojen alennuksista ja ihmisten pistämisestä työttömiksi aiheuttaa.
Merkel ja muut poliitikot kyllä tiesivät kaiken tämän seuraukset jo silloin. Euroopan kansalaisille valehdeltiin täysin tietoisesti. Siinä valehtelussa olivat mukan 2010 alkaen myös Suomen poliitikot. Hekin tiesivät kyllä, mikä Kreikka asiassa oli totta ja mikä valhetta.
Merkel johtaa EU:a ja se on ajanut Euroopan tällä hetkellä pahimpaan tuhokierteeseen vuosikymmeniin. Merkel on ensin saatava potkituksi ulos virastaan ja sen jälkeen kaikki ne poliitikot ja puolueet eri EU maissa, jotka ovat olleet mukana tässä ryöstössä, joka tehtiin Kreikan nimellä Saksan ja Ranskan pankkien tukemiseksi.
Mikäli Saksa ja Ranska olisi tukeneet omat pankkinsa itse, se olisi tullut maksamaan noin 50 miljardia euroa, ei yhtään enempää.
Mikäli Kreikalle olisi tehty velkasopimus, jos sen 2010 aikaiset velat olisi pidennetty 50 vuoteen ja korot pudotettu 1 %, Kreikka ei olisi tarvinnut yhtään Euroopan veronmaksajien rahoja. Mikäli Kreikalle olisi sanottu, että eläkkeitä ja palkkoja ei saa leikata, eikä valtio ja kunnat saa tehdä lisää työttömiä, vaan kaikki parannukset on tehtävä eläkejärjestelyin, Kreikan kansa ei olisi pudonnut hirvittävään köyhyysloukkuun.
Suomenkin on nyt otettava vähintään 10 000 pakolaista kreikkalaisista köyhistä, jotta he saavat terveydenhoitoa ja ruokaa. Tämä on lopputulema Kreikan tilanteesta, tehdään mitä tahansa päätöksiä Eu johtajien taholla. Kreikan kansa on nälkäkuoleman partaalla ja siltä ei voi ummistaa silmiään, mutta poliitikot, jotka syyllistyivät tähän Kreikan 'kansanmurhaan' on pantava pois viroistaan koko EU alueella ja heidät on tuomittava vankilaan rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kreikkalaiset ajoi tuhoon kreikkalaisten omat hallitukset eli siis kreikkalaiset itse.
eu ja järjetön,röyhkeä,epäinhimillinen saatanan taivaallinen ahneus ilman kehitysnäkymiä ja -tajua.
Tällä tavalla ei autettu Kreikkalaisia, eikä saada velkoja koskaan takaisin. 2010 velat ovat nyt kaksinkertaiset, menetykset Euromaiden valtioille ovat nyt myös kaksinkertaiset. Lisäksi Eu joutuu antamaan köyhäinapua Kreikalle seuraavien 10 vuoden aikana kymmeniä miljardeja euroa, riippumatta siitä, mitä he nyt päättävät. Kansa on todella kurjassa jamassa - Eu maassa kuollaan nälkään ja hoitamattomiin sairauksiin - aivan häpeällistä.
Parempi tie olisi ollut ja se oli tiedossa, mutta sitä ei haluttu käyttää. Velkasaneeraus heti tai tuo aloittajan toimenpide heti, eikä olisi tarvittu mitään muuta.
Mikäli ei olisi tehty mitään, vaan jätetty Kreikka selviämään itse, jolloin muutama iso Euroopan pankki olisi joutunut kuittaamaan isojakin tappioita, Kreikan tilanne olisi nyt paljon parempi ja Euroopan tilanne olisi nyt paljon parempi.
EU johtajat on vaihdettava ja amerikkalaiset päätöksentekijät on saatava ulos Euroopan asioita sotkemasta!
Erottakaa mieluummin se Putlerinne, ehkä sitten että sotkisi omia ja muiden asioita hyökkäilemällä naapurimaihinne.
EU on jo täysin läpimätä rikollisten ja rosvojen pesäpaikka.
Muutama EU-komission komissaarov päättää asiat Saksan uuden diktaattori-Hitler-Merkelin kanssa.
Italiassakin mafia jo pyörittää mamu-bisnestä EU-rosvojen kanssa.
..."Hei, me tienataan tällä!"
Mistä tiedät, miten raha on liikkunut ja mitä on tuettu? Irlanti, Islanti, Portugali, Espanja, Kreikka, USA, Argentiina, Venezuela, Brasilia, Irak, Venäjä, Kiina. Maailmassa on vain yksi talousjärjestelmä, pankkisalaisuus, liikesalaisuus ja salaisiksi leimatut poliittiset asiakirjat. Kysyisin mieluummin, miksi Kreikka on nostettu esille kansainvälisissä tiedotusvälineissä, mitä hallitsee maailman eliitti?
Se ei kuule Merkel erota mitään, koska Merkel EI JOHDA EU:TA! Paina tämä kaalisi!
Merkel valitettavasti näytää johtavan EU:a. Kaikki päätökset, mitä Saksa ja Merkel ei hyväksy, eivät mene läpi EU:ssa. Kuka silloin johtaa?
Koska EU kansat nousevat kapinaan ja tuhoavat tämänkaltaisen EU:n ja perustavat paremman yhteisön, joka perustuu itsenäisten valtioiden väliseen yhteistoimintaan?
Kauanko Eu kansalaiset antavat pettä itseään ja päättäjien valehdella heille?
Toivokaa vaan te siellä Venäjällä EU:n hajoamista :)
Ei EU ole syynä kurjuuteenne vaan te itse.
Mikäli kaikki tuo raha, mitä on käytetty Euro kriisin hoitoon tuloksettomalla tavalla, olisi käytetty investointeihin Eu:n alueella, meille olisi syntynyt valtavasti uusia työpaikkoja.
EU on päästetty suuren tyhmyyden valtaan! Päättäjiltä on otettu kaikki viisaus pois ja heidät on jätetty tekemään Eurooppaa vahingoittavia päättäjiä.
Muistutetaan, että vasurit ja vihreät olivat tukemassa tuota maailmanhistorian suurinta puhallusta. Niin ja sossut myös.
Nyttenkun Saksan pankit on pelastettu,jakaako Saksa hyvinvointiaan muille?
Ei,koska tämä itseriitoinen maa ei ole koskaan toipunut 2 maailmansodasta,ja euroopan valloitus edelleen mielessä.
Merkkelissä on erittäin paljon Hitlerin piirteitä,tosin "kristillisellä mielellä"
EU perussopimus ei tuntenut tuollaista keinoa Saksan pankkien pelastamiseksi. EU perussopimus kieltää puuttumisen toisen maan asioihin ja kieltää toisen maan velkojen hoidon kokonaan.
EU on laittomuuden tilassa! Kirottu olkoon EU ja sen valheelliset johtajat!
Kertakaikkiaan. Valhe menestyy Euroopassa ja valehtelijat palkitaan.
Tuleeko oikeus koskaan?
Eu herrojen valheen tie ja Kreikan herrojen valheen tie - milloin valhe saa tuomionsa?