Raamattu ei tarkoin kerro, mistä Saatana, Jumalan vastustaja, on saanut alkunsa. Kaikki näkyväinen ja näkymätön on joka tapauksessa Jumalan luomaa. Saatanalla ei siis ole omaa olemassaoloa eikä valtapiiriä mitenkään muuten kuin Jumalan sallimuksesta. Perinteinen ja käypä selitys on, että Saatana on langennut enkeli (ks. 1. Moos. 6:1-6)
Vanha testamentti kertoo, miten Saatana syyttää ihmisiä Jumalan edessä. Jobin kirjan kahdessa ensimmäisessä luvussa hän pyrkii saattamaan Jobin huonoon valoon. Sakarjan kirjassa (3:1-7) Saatana on taivaallinen syyttäjä, joka syyttää ylimmäistä pappia Joosuaa ja samalla koko Israelia. Näin Saatana haluaa Raamatussa kuten myös myöhemmässä juutalaisessa opetuksessa sekoittaa ihmisen ja Jumalan välit. Tämä tapahtuu viettelemällä ihmisiä syntiin ja syyttämällä heitä Jumalan edessä.
Uusi testamentti kertoo Jumalan ja Saatanan lopullisesta välienselvittelystä. Jeesus tuli maailmaan murtautuakseen väkevän miehen taloon ja ryöstääkseen hänen omaisuutensa (Mark. 3:27). Hänen toimintansa vuoksi Saatana heitettiin ulos taivaasta (Luuk. 10:18; Joh. 12:31). Ilmestyskirjassa tämän näkeminen johtaa Kristuksen omien ilonpurkaukseen: Syntisten syyttäjä on heitetty ulos Jumalan istuimen edestä (Ilm. 12:10-12). Syntien anteeksiantamus Golgatan ristillä murskasi Saatanan vallan.
Tappion kärsinyt Saatana on nyt ajettu pois maailmasta, mutta vaikuttaa maailmassa. Siksi Ilmestyskirja kohdistaa voi-huutonsa nimenomaan maailmaan, joka tulee kärsimään paljon ennen kuin Saatana kohtaa lopullisen tuomionsa. Jumalan sallimuksesta hänellä on valtaa tässä maailmassa ja lopunaikana se valta näyttää kasvavan rajattomaksi. Lopulta tulee kuitenkin viimeinen taistelu ja viimeinen tuomio, jossa Kristus voittaa Saatanan – vain puhaltamalla, kuten 2. Tess. 2:8 sanoo.
Uudessa testamentissa Saatana ei esiinny välttämättä hirvittävänä tuhovoimana, vaan huomattavasti kauniimmassa muodossa. Ilm. 2:13 (”Saatanan valtaistuin”) tarkoittaa joko Zeun temppeliä tai keisarikultin pesäpaikkaa. Joka tapauksessa toisen uskonnon jumalanpalvelus sanotaan nikottelematta Saatanan palvomiseksi. Tämän kanssa on sopusoinnussa, että suomalaisen nimen ”Perkele” takana on balttilainen ylijumala. Toisen uskonnon jumala on tunnistettu Raamatun Saatanaksi. Näin ajatellen Saatanan palvontaa on nykyäänkin kaikenlainen shamanismi ja vieraiden voimien etsiminen.
Sivistyneen maailman piirissä on ollut vaikea uskoa Raamatun todistukseen Saatanasta. Raivoava persoonallinen pahan valta on ollut liian raju tekijä myös kirkollisessa uskonnollisuudessa. Ehkä yksi merkki tästä on nimenmuutos: Suomalaisille hyvin tutusta Perkeleestä tehtiin raamatunkäännöksen loppumetreillä harmiton kansansatujen Paholainen. Viime vuosina persoonallisen Pahan varjo on häilähtänyt tavalla, johon Kirkko voi vastata vain avaamalla Raamatun.
http://sley.fi/mediakirjasto/2691/kuka-saatana
Kuka on stana?
10
<50
Vastaukset
- Puhuva-aasi
Raamattu on täynnä ristiriitoja. 1Moos.3:1. Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: Onko Jumala todellakin sanonut: Älkää syökö kaikista paratiisin puista? 1Moos.1:29. Ja Jumala sanoi: Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, jossa on siementä tekevä hedelmä, olkoon ne teille ravinnoksi. 1Moos.9:3. Kaikki , mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi...
- Suukiinni
Älä aasi puhu. Jos puhut niin puhu totta.
Valheita on saatu jo tarpeeksi. Vain ymmärtämättömälle on raamattu täynnä ristiriitoja.
Raamatun punainen lanka aukeaa vain uskoville. Suukiinni kirjoitti:
Älä aasi puhu. Jos puhut niin puhu totta.
Valheita on saatu jo tarpeeksi. Vain ymmärtämättömälle on raamattu täynnä ristiriitoja.
Raamatun punainen lanka aukeaa vain uskoville.Ei auta vaikka kuinka poljet jalkaa: Raamattu on siltikin täynnä ristiriitoja. Monet uskovat myös myöntävät tämän, joten ymmärtämättömiä ovat ne, jotka eivät vaivaudu edes analysoimaan Raamatussa esiintyviä ristiiroja.
Raamatun punainen lanka aukeaa kenelle tahansa joka vaivautuu sen lukemaan: Raamattu on pääasiassa muinaisia myyttejä ja munaista mytologiaa, jossa on hyvin vähän mitään faktuaalista historiallisuutta ( ja tämä on todennettu).
Haluatko tehdä seurakunnasta jonkinlaisen salaseuran, jonka ohjekirjaa voivat lukea vain ne "oikeat" uskovat, jotka ensin ostavat sian säkissä?- Kiitosnauruista
Paras harha aikoihin.
Poljet jalkaa netissä. Kiitosnauruista kirjoitti:
Paras harha aikoihin.
Poljet jalkaa netissä.Ole hyvä. Sitten voitkin vetää nokalliset Jeesus-pörinää ja ei kun uuteen nousuun.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup324181Aamu on aina iltaa viisaampi.
Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene122057Juuri sinut kainaloon haluaisin nyt
Sydän sykkii vain sinulle Sinä olet se jota kaipaan Sinä olet se josta uneksin Jos sinun rinnallesi jäädä saan Tän koko241982Ihana on nähdä edes ohimennen
Mitenköhän mies sua voisi lähestyä❤️? Oon lääpälläni suhun mutta en uskalla lähestyä vaikka vilkuilet ja huomaan että su461433Se meidän sydänyhteys
Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi731426- 291285
- 661234
- 821221
Ota se joka eniten tulee lähelle ja yrittää
Neuvoksi jos on moni kiinnostunut. Silloin ei tarvitse arvuutella onko kiinnostunut. Näin se vaan menee. Nopeat syövät h111917Saattaisimme olla yhdessä
Vaarallinen yhdistelmä. Käsitin, että meillä molemmilla on samanlaista historiaa... Siitä huolimatta haluaisin kokeilla26823