http://johanneksenpoika.fi/uutiset2/2_sisarta_ja_karryt.jpg
Mitä seuraava kuva herättää teissä ajatuksia? Itselle tulee mieleen amerikkalainen tyyli markkinoida ja populismi. Ostaminen tuskin on järjestölle mikään agenda. Otsikkona kuitenkin seisoo "ostammeko liikaa?" jonka voisi jollakin tasolla ajatella koskettavan kysymyksenä useampia ihmisiä. Järjestön taktiikkana on saada ihmiset ensin edes keskustelemaan ja siihen käy hyvin syötiksi kaksi kaunista naista ja uskonnosta hyvin kaukana oleva useampia koskettava kysymys.
Kuvasta syntyy myös ajatus että onko uusien jäsenien kalastelu niin tehotonta että järjestön on turvauduttava markkinoinnissaan yhä "maallistuneempiin" tekniikoihin. Yksi huomio on myös se että järjestö on käyttänyt nykyisin hyvin vähän uskontonsa virallista nimeä. Eniten on näkynyt JW.ORG nimen käyttöä.
On selvää että Vartiotorniseura on katsonut asian niin että menemällä suoraan asiaan eli uskonnollisiin kysymyksiin, se herättää vähemmän ihmisten kiinnostusta. Tämä näkyy myös ovityössä jossa on tapana antaa sellaisia Vartiotorneja jotka käsittelee kysymyksiä jotka kiinnostaa ihmisiä mutta eivät sinällään liity uskoon.
Vartiotorniseura on johdonmukaisesti yrittänyt pimittää asioita mitkä koskettaa kaikkia jehovan todistajia. Muun muassa karttamisesta on valehdeltu medialle eikä jw.org sivustokaan anna karttamisesta rehellistä kuvaa. Mieleeni muistuu eräs todistajien käynti jossa kehuivat sitä että esitin paljon kysymyksiä ja pohdin asioita. Todellisuus kuitenkin olisi että ne pohtimiset on kehumisen arvoisia vain käännytysvaiheessa. Jos jehovan todistajana harjoittaisi samaa, saisi välittömästi vähintäänkin puhuttelun. Mahdollisesti jopa erotettaisiin.
Suurelle yleisölle Vartiotorniseura haluaa välittää kuvan rennosta uskonnosta. Valitettavasti järjestön sisällä eletään aivan toisenlaista elämää.
Ostammeko liikaa?
9
93
Vastaukset
- liikaaphdiskelua
Tutkisteluni aikana myös minulle kehuttiin sitä kuinka mietin näitä asioita syvällisesti ja pohdin joka kantilta. Eivät vain ottaneet sitä piilevää vaaraa huomioon, että pohdin ja ajattelin hieman liikaa koska aika pian huomasin heidä oppiensa epäloogisuuden ja esiin tuli mm. heidän historiansa nolot mokat ennustuksissa jne. joten pakkohan minun oli luopua koko tutkistelusta koska ei ollut enää mitään järkeä jatkaa.
- UFOTPatmoksessa
Turuslaisen Patmosseuran
nolo
Mellerin ufo-odottelu
onkin aika veikeä verattava
jahvettien ennustuksiin. - Ufoton
Tarkoitat varmaan että Turusesta lukemasi lahkokirjallisuuden sitaatit ovat sietämättömiä, mahdottomia tosiasioita seurasta, joten yrität torjua asian mielestäsi muilla puheenparislla ja sutkauksilla ?
Lahkolaiset kertovat mielellään nykyään siitä vartiotornista, jossa Jeesus on enkeli Mikael.
Turusesta löytyy viite vartiotorniin jossa enkeli Mikael tarkoittaa Rooman paavia.
Kirjassa "Lapset" (1945) seura kertoo että enkelit eivät ole kuolemattomia. Onko silloin lahkon Jeesus-Mikael kuolevainen ? - antakaameidänkusettaa
Saatana on aina ollut vihainen siitä että hänen temppunsa paljastetaan.Koska jehovantodistajat ovat saatanan asiamies,ottaa heitä päähän KAIKKI heidän mokailujensa ja harhaoppiensa paljastamiset,oli paljastaja sitten patmos,P.S tai joku muu.
Ottaa niin päähän että!! - HirmuistaSeurata
Ufoton kirjoitti:
Tarkoitat varmaan että Turusesta lukemasi lahkokirjallisuuden sitaatit ovat sietämättömiä, mahdottomia tosiasioita seurasta, joten yrität torjua asian mielestäsi muilla puheenparislla ja sutkauksilla ?
Lahkolaiset kertovat mielellään nykyään siitä vartiotornista, jossa Jeesus on enkeli Mikael.
Turusesta löytyy viite vartiotorniin jossa enkeli Mikael tarkoittaa Rooman paavia.
Kirjassa "Lapset" (1945) seura kertoo että enkelit eivät ole kuolemattomia. Onko silloin lahkon Jeesus-Mikael kuolevainen ?Juu, aivan hirveää sekoilua J.todistajilla tuon Mikaelin tulkinnan kanssa. Ja miten niin tärkeästä asiasta kuin kuka Jeesus on, voi sekoilla noin pahasti, jos liike edustaa Jumalaa...no EI EDUSTA, sehän on selviö!
- kaunisnainen_tiukka
Voi vaan kuvitella mitä Johanneksenpoika eli Jari-Pekka Peltoniemi tuossa kuvassa näkee... kannattaisi ehkä tulla sieltä omasta kammiostaan ihmisten ilmoille eikä katsella netistä naisia.
- jkloijmn
Aikaisemmin otin hieman luopioiden juttuja tosissani. Nykyisin jutut ovat kuin keskenkasvuisten rääpäleiden kateellista irvimistä, joissa usein ei ole päätä eikä hantää.
Mielleen tulee, että kiusanteko ja pottuilu on nousnut pääteemaksi. - Fotokopiofani
Katso Turusesta, on suorat vartiotornisitaatit kuin valokopioita.
- nimimerkkiämyöten
Se, mitä kuvittelet tulee oman mielesi sopukoista ja kertoo sinusta itsestäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.1575854Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1903355Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123151Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a502855Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,912606IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-222199Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.231938- 461709
Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna
Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:491651- 731638
