Uudenajan enkeleihin uskovat

sirkkatarjaanneli

ovat kauttaaltaan henkisesti sairaita tai häiriintyneitä ihmisiä.

Mustasukkaisuutta, skitsofreniaa ja paranoiaa on heidän jäsenissään tavallista enemmän.

Samoin he sairaalloisella tavalla kokevat vaikutuselämyksiä niin kuin on skitsofreniassa mm. meedioidensa avulla saavat yhteyttä vainajiin jne. Heillä myöskin omasta mielestään on käsilläparantamisen , reiki, voimia. Nämähän asiat eivät kuulu terveelle ihmiselle.

Ihminen hakeutuu porukkaan, jossa on samantyyppisiä ihmisiä. Tällaisen ryhmän perustaminen ja sihen kuuluminen peittää sairauden kuten skitsofrenian, jolloin terveet saattavat pitää heitä terveinä, vaikkakin ryhmä on psykiatrisia potilaita suurimmaksi osaksi, joilla ei tietenkään ole lääkitystä. Ja vaikka olisikin skitsofrenialääke päällä niin sitä ei sovi kertoa muille ryhmäläisille. Miksi ei? Koska tämä ryhmä nimenomaan kannustaa näkemään ja kuulemaan harhoja.

Serkkuni ja pikkuserkkuni niin kuin eräs tuttavani kuuluvat tällaiseen ryhmään. Nämä kolme ovat harhaisia ja paranoidisia. Tuttavallani on luuloja ja mustasukkaisuutta. Serkkuni näkee olemattomia eikä ymmärrä kuinka sairas hän on. Samoin pikkuserkkuni, jonka äiti kärsi paranoidisesta skitsofreniasta, on tällä pikkuserkullani samanlaisia oireita sairauteen saakka.

Terve ihminen ei tuhoa sukulaisensa omaisuutta eikä varasta tavroita.

1

125

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uuy-ewewrpppo

      Harjoittavatko he myöskin spiritismiä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1020
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      974
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      910
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      814
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      74
      699
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      654
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      186
      602
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      587
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      587
    Aihe