Runoja elämästä !

Kesä ja sen kauneus,
se meitä ihmislapsia ympäröi.
Huomaammeko, kiireiset,
sen ihanuuden, minkä luonto antaa.
Nyt vanhana sen huomaa,
kiireettömänä katselee,
ei nuorena tajunnutkaan,
oli vain elämän halu ja kiire.
Yksin ollen, ikävä seuraa,
pois on kumppani rajan taakse mennyt.
Muistoja juhannus,
kesä kaikkiaan mieleen tuo,
kauniita, ehkä kullattuja.
Eletty elämä muistoineen,
ne nyt mukana kulkee,
lohtua antaen, eteenpäin vieden.
Elämän ehtoota viettäen,
omaa vuoroani odotan,
silti elämän sykkeessä tahdon olla.
Kaikesta kauniista nauttien,
nuoruutta muistellen,
iloiten nuorten elämää seurailen,
nyt on heidän vuoronsa.
Rikkautta voi myös vanhuus tuoda,
elämän ehtoo rauhaa luoda.
Siitä kiitäen tahdon onnellinen olla,
voimia myös sinulle mummi-
elämä kuljettaa.

Edelläolevat kaksi ensimmäistä tekstiä eivät ainakaan ole runoja. Ei ole minkäänlaisia loppusointuja.

Ne ovat ns. suorasanaista tekstiä kirjoitettuina lyhyille riveille.

MItä ihmeen runoa esim. seuraava puppu on (aloituksesta):
"
kasvoi lapset

lopulta vei maailma

tuli vanhuus

päättyi työt

tuli sairaus

vei rakkaan pois

unohtui vanhus

yksin jäi

hento haave

toive pieni

liekin lailla lepattaa

"

Runo on mielikuva,ei rytmi tai riimi. Ne ovat perinnettä ajalta, jolloin tiedonsiirto oli runonlaulajien muistin varassa. Nämä runonlaulajat kertoivat oman kansan historian, osin autuas sekoitus uskomuksia sekä sankaritarinoita. Rytmi ja riimitus olivat ehto saada kertomus pysymään kuosissa lähes muuttumattomana sukupolvesta toiseen.
Tietysti on koulukuntia, jotka vaativat tiettyjen ehtojen täyttymistä.jotta kertomus olisi heidän mielestään runollinen. Kuitenkin, niin muuttuu maailma,Eskoseni.

Flirtti

kutsuit minut huvimajaasi

teetä ja sympatiaa

nauroit ilkamoiden

tulin

teetä en juonut

elokuun kuutamossa

riisuin Sinut

huntu... hunnulta...

haaveeksi...

Runo kuvaa mielentilaa
eihän sitä muotoseikat pilaa
joku loppusoinnuilla runonsa silaa
aina on täällä haaveille ja unelmille tilaa.

Unelmien huvimajan voi mieleensä rakentaa
sen kukkasilla ja hunnuilla somistaa
linnut kanssamme laulaa saa
kesän ja lempeä julistaa.

Tuulesta temmattu !

Levoton sielu
kutsun kuulee


pelottaa


ei vanha muista
mitä se oli silloin
mitä se on nyt


sanon
pakene


tulit liian myöhään

Talven lumi portailla askeleeton
kesäkukkina ohdakkeet puutarhassa
liehuva verho rikkinäisessä ikkunassa
viestii linnakkeen antautuneen
tuvan seinällä jätättänyt allakka

Pöydällä lepäävät väsyneet silmälasit
kukaan ei näytä niitä huolineen

sulkiko lähtijä veräjän vai
noudettiinko hänet hallavalla hevosella
kysyisinkö asiaa niiltä jotka
asiasta jotakin tietävät
vai niiltä jotka
eivät silmälaseja huolineet

toinen linssi kuin suurennuslasi
toinen --- näön vuoksi huurrutettu

Sade on musiikkia !


Ulkona sataa
vesipisarat tansiin ilosesti
puun lehdillä
ihiset kiirehtii juoksujalkaa
hiukset kastuu

jollaki vesi valuu pitkin poskipäitä
halpa meiki valuu
kuin mustat kyyneleet

kysyn
oletko töissä teatterissa

hän vastaa jotain mumisten
juoksuaskelin katoaa ihmisvilinään
sateen saattelemana

siinä seison
kumisaappaat jalassa
sateenvarjon alla
nautien musiikista
jonka sade luo
pisaroiden tansiessa iloisesti
katukivillä
ihmisillä kiire
ilma on raikas
sade puhdistaa
luonto puhkeaa kukkaan
sade on musiikkia
kuuntele
sade kutsuu ulos

Jätkäkin saa laulaa.
Kuka sanoikaan? tai lauloi,
en muista.
Tukkijoilta,
verstaan katkuista.
Aivan sama.

Eräs kesä !



Ei tullu kesää
joka päivä sataa
tai tuulee
ranta huutaa tyhjyyttään

ihmiset kiirehtii juoksujalkaa
kylmyyttä pakoon

pilveen riekaleet
reihuu taivaalla
kuin eksyneenä
tietä etsinen
ihmisen arki
on kylmää kyytiä
pohjolan synkillä rajoilla,
kesä tuo aina yllätyksen
se on joko lämmin kuuma hehkuva
tai kylmä
kuin kuollut rakkaus,

Nyt on nukuttu tarpeeksi, mustarastaskin unesta herätti
niin;
Pyytämättä, ilman palkkaa
Kati tähän runon nakkaa.
Vaikk' ei löytyis jutun juurta
eikä tulos oisi suurta,
silti päivän alkavan
toivon ilon tuottavan.
Työssä taikka laiskotellen,
saamatonna loikoellen
viettäkäämme kesäkuuta
joka antaa viime suuta.
Heinäkuu on seuraava
tuoko helteet mukanaan.

Nyt runoja mieli kaipaa,
jos yritän, onko laitaa?
Ei runoihin yllä mieli mulla,
mutta intoa, jos on sulla.
Laita sanoja riviin, tai peräkkäin,
siitä runoa saattaa syntyä,,, kai?
Arvosteluunkin joku ryhtyy,
siihen kohta toinen yhtyy.
Mieliksi kaikille olla ei voi,
oma itseni, taitoni esiin taas toin,
hohhoijaa!

Minäkin jotain!

Minäkin katselen ympärillein
Istun, nukun tai jotain tein.
On tapa tämä ihan mulla,
outoako, mites sulla?

Oon nääs katsoja elon tien,
nähdyt mukaani hautaan vien.
Oon sivustaseuraaja koko elon
ja anteeksi pyydän jos mielenne telon.

Oon sivustakasoja minä vain
sen osan, kai syntyissä sain.
Vanha tukki olen elon virran,
Kohta uppoan kohdalla kuolon sillan

MAJATALON OVEN SULJIN
MUUALLE LÄHTEÄKSENI
VAIN TYYNYNI SEN OTIN MUKAANI
MUUTA EN MATKAANI HUOLINUT
KULKIESSANI TALOJA KATSELIN
JOISSAKIN JOPA POIKKESIN SILTI
OUDOIKSI JÄIVÄT
MAUTTOMASTI SISUSTETUT EHKÄ
LIIAN KARUT MINUN NIISSÄ VIIHTYÄ
JOISSAIN MAINOKSET IKKUNOISSA
PALJON LUPAUKSIA LUPAAVAT
OHI OLEN KULKENUT OVIA AVAAMATTA
ITSE OLEN POIS KIIRUHTANUT SALEISTA
MINULLE LIIAN YLELLISISTÄ TAI
IHAN MUUTEN VAIN
NYT SINISET IKKUNOISSA VERHOT
TAKASSA KOTOINEN TULI
VUOTEELLA TYYNYNI VUOSISTA VÄSYNYT

Otiksä majatalosta tyynyn?