khall 22.6.15 pieniä poimintoja
§ 12= valtuustoaloitteet "Kaupunginhallitus esittää em. tavalla kategoroidut aloitteet kaupunginvaltuustolle tiedoksi maaliskuussa." Minkä vuoden aloitteista on kyse? v.2013,14,15 ja milloin tiedoksi tekemättä sitä ennen mitään, minkä vuoden maaliskuussa? Silloin kait kuitenkin, kun kissat ovat taas kuutamolla mourullaan?
§13= tästä korvaussävellyksestä on useita eri keskusteluketjuja, suurta hämmennystä ja paheksuntaa aiheuttaa vt kj bliipablaapa.
§14= laukkasen suvun etuisuuden laittomuus viskataan tytäryhtiölle kuin koiralle luu, järsikää itse poliitikot loppuun saakka. yhtiö voi valmistella, mutta loppusoinnut kuuluvat hallitus/valtuustotasolle
§15= omavelkainen takaus sekin on suuri mysteeri, pinoon vaan ja polttoon ripaskan tahtiin
§16 = täydenkuun tanssit kaupungin markkinointirahaa, sponsausta. Tuo raha kuuluu mm. pro pyhäjärven valtuutettujen lomakassaan, ovat ne niin paljon markkinoineet omilla kustannuksillaan rehellisempää Pyhäjärveä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Valtuutettu ei saa olla vallanpitäjien myötäilijä.
Näinhän heitä opetetaan ja neuvotaan. Pro Pyhäjärvi omaksunut
valtuustovuosinaan rehellisen kritiikin, josta heitä on luvalla
sanoen törkeästi haukuttu. Tulokset ovat näkyvissä ja toivottavasti
tämä näkyy Pro Pyhäjärven kannatuslukemissa tavalla , jossa
herjaus ja syyttely saa loppulukemat.
Meitä paikalla useampi kuntalainen, joiden kiitokset välittynevät
Pro:n edustajille.